Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko mitään tehtävissä kun joku valehtelee sinusta ja pilaa elämäsi?

Vierailija
26.06.2016 |

Hän on oma äitini. Hän on vähätellyt puheeni dramatisoinniksi tai väittänyt minun puhtaasti keksivän juttuja. Näin hän on tehnyt siitä asti kun olin lapsi, joten ihmiset lakkasivat kuuntelemasta minua. Kunnioitus hävisi. He alkoivat katsella minua äitini muokkaaman ajatuksen läpi. Olin valehtelija ja huomionhakuinen, dramaattinen ja arvoton. Yritin sanoa useita kertoja etten ole tehnyt kenellekään mitään pahaa. Kuulin usein ettei maailmanpyöri minun ympärillä. Tuntui pyörivän ja juuri sitä en halunnut! Kaiken huippu ja milloin sai välini katkeamaan tätiini ja serkkuuni,kun tätini oli luonani ja hän sanoi kuinka äitini on vaikea ihminen ja ymmärtää minua kyllä ettei ole helppoa.
Sitten en tiedä mitä tapahtui. Sain äidiltäni mollausviestin. Viesti oli valetta ja yritin hänelle siksi soittaa, mutta hän ei vastannut( näin hän toimii yhä. Ei vastaa eikä selvitä asioita sillä joutuisi pian myöntämään jotain). Kuukausia myöhemmin sain kuulla äidiltäni, että siskonsa oli väittänyt minun olevan mielisairas. Syynä se, että verhoni olivat kiinni. Ne valoverhot oli kiinni, koska olin muuttanut juuri enkä ollut kerinnyt hommata sälekaihtimia tmv ja aurinko räkötti asuntoon ja oli kamalan kuuma.
Päättivät vältellä minua tälläisen, tätini keksimän jutun perusteella!
Kukaan ei koskaan pyytänyt anteeksi minulta, ei edes äitini kun jälleen oli kanssani tekemisissä. Sanoin miten pahalle tuntui, että äitinikin meni moiseen mukaan, mutta jälleen olin dramaattinen. Äitini siskoa en ole sen jälkeen tavannut, mutta äitini kanssa ovat väleissä (ja tätä ihmettelen yhä, koska jos tuon kaiken keksi hänen siskonsa, kuten äitini väitti niin oli outoa, että heidän välit pysyi hyvänä, mutta minulle käännettiin selkä. Äitini ei siis mitenkään loukkaantunut puolestani). Mitä ihmettä tapahtui? Olen miettinyt, että onko äitini tässäkin asiassa keksinyt kaiken? Ehkä valehdellut siskolleen minun puhuneen jotain vastaava hänestä. Tiedän...kuulosta sairaalta.
Ja nyt kaikille, että en ole hullu, en edes pikkuisen. Olen käynyt muista syistä psykiatrilla ja terveeksi todettu.
En tiedä mitä äitini on puhunut suvulle ja erityisesti veljelleni( veljeni on yli 10v minua nuorempi). He vaan lopettivat puhumasta minulle (hiljaisuutta joidenkin osalta jo vuosia takana). Toisaalta pelkään edes kuulla mitä äitini on puhunut, mutta haluaisin silti selvittää. Etäisyyttä saatuani ymmärrän ettei tuo ole tervettä. Tästä kuuluu kiitos puolisolleni ja hänen suvulleen.
Aina kun olen yrittänyt menneitä äitini kanssa selvittää, hän on käyttänyt samoja lauseita, jotka lapsuudesta asti tuttuja. Olet taas puhdas pulmunen, syytön ja kuinka näyttelen ja kun hiukkaakaan menetän malttini jossain kohtaa kun hän ei vastaa mitään muuta niin hän käyttää näitä puheidensa tueksi. Esimerkkinä nuoruudesta kun kävi käsiksi minuun (syyksi sanoi jälkikäteen etten kiittänyt tarpeeksi uudesta kynsilakasta, jonka toi) ja repi käteni niin auki, että ne on vielä kymmeniä vuosia tuon jälkeen arvilla. Hän kuitenkin vähätteli asian tuolloinkin niin, etten mennyt lääkäriin. Muistan kuinka kipeät käteni olivat. Ja jos tuosta erehdyin mainitsemaan jollekin niin hän tiuski kuinka aina moitin turhaan kotiolojani ja kuinka hyvä äiti hän on ja valehtelen. Hän linttasi itsetuntoni alas. Välit olen katkaissut äitiini nyt lopullisesti. Inhoan kuitenkin selvittämättömiä asioita ja keskustelen mielelläni pienimmätkin väärinkäsitykset pois. Mietin nyt, että onko minulla mitään keinoja selvittää nämä asiat, kuten kunnianloukkaussyyte? Vai onko ainoa vaihtoehtoni antaa olla ja unohtaa oma suku äidin puolelta? Itseni vuoksi tahtoisin saada vastauksia sillä uskon ettei asiat ole siten miltä ne nyt näyttää olevan.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten nyt aiot hanskata kaksi ketjua yhtä aikaa?

Vierailija
2/3 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten nyt aiot hanskata kaksi ketjua yhtä aikaa?

Vastasitkohan itse nyt väärään ketjuun? :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
26.06.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikamoinen tekstimuuri. Onnea sinulle elämääsi, mutta ei tuota kestä lukea...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi viisi