Lue keskustelun säännöt.
Syyllisyys imetyksen epäonnistumisesta.
22.06.2016 |
Vauvani on nyt muutaman kk. vanha. Kasvaa hienosti korvikkeella ja on kaikinpuolin iloinen ja tyytyväinen yksilö.
Taustoja sen laajemmin avaamatta imetys hänen kohdallaan ei lähtenyt (neuvolan paino käyrien mukaan) sujumaan. Meidän neuvottiin heti ensikäynnillä korvikkeelle. ja hormonihuuruissa tartuin pulloon. Samantien pieni alkoi vieroksumaan rintaa ja kierre oli valmis. Omaa maitoa olisi tullut, mutta herumiseni pumpulle oli lähinnä naurettavaa.
Koen tästä epäonnistumisesta valtavaa syyllisyyttä ja surua. Mitenniin en pysynyt ruokkimaan lastani edes osittain äidinmaidolla. Jo asiaa ajatellessa tulee kyyneleet silmiini. Lisää pettymyksen tunnetta itseeni tuo se, että myös esikoiseni imetys oli osittaista. Nyt päätin onnistua ja luulin tunnistavani kaikki sudenkuopat. Kävikin niin, että olin tällä kerralla vielä paskempi. Mietin, että kuka tahansa voisi olla hänen äitinsä koska en itse voi/osaa tarjota hänelle maitoa luonnollisesti.
Toki olisin voinut olla sitkeäpi, yrittää vieläkin enemmän ja kokeilla kaikkia netin tarjoamia konsteja. Pieni järjen ääni on vienyt silti voiton sillä, että vauva-arki on muutakin kuin imetystä. Kuitenkin on hyvin vaikea uskoa, että tästä surusta ja syyllisyydestä voisi päästä vielä yli.
Onko samassa tilanteessa olevia kohtalotovereita?
Kommentit (7)
älä turhaan ala nyt jo syyllistää itseäsi.
äitinä ja suomalaisena naisena sitä syyllistää itsensä ihan joka asiasta muutenkin, nyt ja tulevaisuudessa. lihansyönnistä, vääristä kotiintuloajoista, teeveen katselusta, miehen harrastuksista, vääristä vaatteista, huonosti järjestetyistä synttäreistä...
hormonit huutelee, leuka rintaan ja kohti tulevia syyllisyydentuntoja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisithan voinut syöttää omaa maitoa pullosta, jos sitä kumminkin tuli. Ei ole pakko pumpata vaan voi myös 'lypsää' jolloin heruu helpommin. Itse syötin omaa maitoa pullosta puoli vuotiaaksi, vaikka vauvaa ei rinnan imeminen kiinnostanut lainkaan. Kyllä sitä maitoa pumppaamallakin tuli, kun vauva itki nälkää vieressä, mutta helpommin tosiaan sai sormilla lypsämällä. Mielestäni äidinmaidosta saatavat vasta-aineet ovat niin tärkeitä, etten halunnut vaikeuksista huolimatta siirtyä korvikkeeseen.
Kiitos viisaista sanoistanne. Tottahan se on. Tämä ensimmäisten kuukausien ruokinta on varmasti pienin syyllisyyden aihe, mitä lastenkavatus tuo mukanaan. Ja joo, koen pientä syyllisyyttä aina kun annan esikoiselle nakkeja suoraan jääkaapista. Oloa lieventää jos lämmittää ja lisää lautaselle parsakaalia :)
t. AP
Älä sure,olet loistava äiti.Imetys ei tee äitiä vaan rakkaus ja huolenpito.Nyt koita unohtaa koko homma ja ota ilo irti vauvasta!Ne on niin ihania pikku söpöliinejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oi voi, ihan samoja tuntemuksia minulla oli 90-luvun alussa. Ekan lapsen imetys epäonnistui, vaikka kaikkeni tein. Toinen päättyi vieläkin huonommin. Tunsin pitkään syyllisyyttä asiasta.
Imetys on pikkuriikkinen osa äitiyttä, paaaljon tärkeämpiäkin asioita on. Omat lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa, kumpikin opiskelee yliopistossa. Ihania ja fiksuja lapsia, meillä on hyvät ja lämpimät välit vaikka pulloruokinnalla mentiin. Koeta jättää syyllisyys taakse ja nauti vauva-ajasta :)
Voi ystävä kallis! Ei se tee sinusta huonompaa äitiä millään lailla vaikka annat korviketta. Eikö pääasia ole, ettö lapsi saa ravintoa ja kasvaa!
Nykyään asetetaan niin hirveät paineet äitiydelle ja jos joku wannabe tyrkkytv-muija sanoo tuimasti ettei nakkeja saa antaa lapselle, niin kaikki nakkikastikkeella kasvaneet lapset on tuomittu tuhoon.
Ihan maalaisjärjellä ne lapset kasvatetaan ja annetaan rakkaudella joko rintamaitoa tai korviketta. Äitiys ei määräydy sen mukaan vaikka mitä täällä tai muualla sanottaisiin.