Voi minun päiviäni :D Hulivili poikani alkanut seurustella uskovaisen tytön kanssa
Poika kertoi ohimennen ennen kesätöihin lähtöä.
En voinut olla huvittumatta, sillä poika on ollut viime vuodet melkoinen hulivili. Nyt viimeaikoina on ollut kuin eri poika. Esim. ilmoitti hakeneensa kesätöitä vapaaehtoisesti ja onnekseen saikin niitä. Viimeiset kaksi kesää olen yrittänyt samaa, mutta ei ole tullut kuulonkaan.
Normaalisti pojan huone muistuttaa kaatopaikkaa, jossa on räjähtänyt ydinpommi pariin kertaan. Viimeaikoina huone on suorastaan kiiltänyt.
Aiemmin häntä ei saanut kirveelläkään koiran kanssa ulos, nyt se on "just chillii".
On ruvennut kyselemään kotona voisiko jotenki auttaa jossain yms.
Kaiken huippu oli kuitenkin kun yksi ilta kirosin koneen jumittaessa. Poika, entinen v*tun viljelijä tokaisi kiroamiseeni "rajota mutsi".
En malta odottaa että näen tämän ihmeiden tekijän! :D
Kommentit (26)
Olisko tytön kotona nähnyt oikean äidin mallia.
Tyttöystävillä (ja iällä) on ihmeellinen vaikutus hulivileihin ;-) itse olen aikanaan yhden sellaisen "kesyttänyt", kyllä anoppi kiitteli ja kiittelee edelleen aina välillä kun muistellaan aikaa kun alettiin seurustella. Nyt oltu yhdessä 10v, naimisissa, lapsi ja molemmilla akateemiset ammatit.
Vierailija kirjoitti:
Olisko tytön kotona nähnyt oikean äidin mallia.
Oikean äidin? Ap on huono äiti kun poika on ollut hulivili? =D Jestas... Ei taida sinulla olla paljoa teineistä kokemusta. Ps. Kivaa ap että poikasi on löytänyt jonkun!
Ja sitten vielä uskovaisia aina mollataan.
Tyttö kuin tyttö tekee ihmeistä hulivilien suhteen :D Minun sotkuinen poikani (kyllä, on tullut äitiinsä) on nykyään niin säntillinen avopuoliso, kotinsa on siisti kuin mikä. Mutta oikeasti, olisi hän voinut ilman tyttöystävääkin alkaa järkeväksi aikuiseksi, mistäs minä sen tiedän. Joten ei tehdä pojista tyhmempiä kuin ovat.
No uskovaisuutta enemmän uskoisin pillun voimaan. Se meidän miehet muuttaa - jos sitä saa oikein ja kunnolla. Ja ne kiltit (uskovaiset) naapurintytöthän ne pahimpia nymfoja on.
No poikahan on tietysti komea kuin mikä. Eikös ne omat lapset aina ole komeita/kauniita ;).
Varmaan iälläkin on osuutensa, mutta niin kuin sanoit kolmonen, tyttöystävillä on selvästi ihmeellinen vaikutus hulivileihin :D.
Minä en todellakaan mollaa uskovaisia. Jokainen uskoo siihen mihin tahtoo. Sitä paitsi selvästi joku Jumalan lähettämä enkeli tuo tyttö kun on saanut pojan "ruotuun", ei vaan :D.
~ Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisko tytön kotona nähnyt oikean äidin mallia.
Oikean äidin? Ap on huono äiti kun poika on ollut hulivili? =D Jestas... Ei taida sinulla olla paljoa teineistä kokemusta. Ps. Kivaa ap että poikasi on löytänyt jonkun!
Huonosti käyttäytyvä keskenkasvuinen poika = "hulivili poikani"
Poika haluaa ansaita rahaa ja tehdä töitä = "kaksi kesää olen yrittänyt saada töihin mut poika ei oo halunnu.. hulivilipoika!"
Poika osaa kotitöitä ja siivoaa huoneensa = "normaalisti eli aina on ollut kaatopaikka ja haiseva paskainen huone mikä on ihan jees kun se on semmoinen hulivili poika"
Poika on oppinut kantamaan vastuuta elävästä oliosta, koirasta = "aiemmin ei hoitanut lemmikkiä eikä totellut mitenkään no annoin olla ku se on semmonen hulivili tapaus hehe"
Haluaa auttaa = "ei tehnyt ennen mitään, oli se vaan semmonen"
Haluaa puhua sivistyneesti = "ei sitä meidän vitunviljelilä hulivilipoikaa ennen häirinnyt"
"En malta odottaa että näen tämän ihmeiden tekijän"
Vierailija kirjoitti:
Tyttö kuin tyttö tekee ihmeistä hulivilien suhteen :D Minun sotkuinen poikani (kyllä, on tullut äitiinsä) on nykyään niin säntillinen avopuoliso, kotinsa on siisti kuin mikä. Mutta oikeasti, olisi hän voinut ilman tyttöystävääkin alkaa järkeväksi aikuiseksi, mistäs minä sen tiedän. Joten ei tehdä pojista tyhmempiä kuin ovat.
Ei tietenkään tehdä. Huumorillahan minä pääasiassa :). Fiksujahan nuo pojat yleensä on pohjimmiltaan.
~ Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisko tytön kotona nähnyt oikean äidin mallia.
Oikean äidin? Ap on huono äiti kun poika on ollut hulivili? =D Jestas... Ei taida sinulla olla paljoa teineistä kokemusta. Ps. Kivaa ap että poikasi on löytänyt jonkun!
Huonosti käyttäytyvä keskenkasvuinen poika = "hulivili poikani"
Poika haluaa ansaita rahaa ja tehdä töitä = "kaksi kesää olen yrittänyt saada töihin mut poika ei oo halunnu.. hulivilipoika!"
Poika osaa kotitöitä ja siivoaa huoneensa = "normaalisti eli aina on ollut kaatopaikka ja haiseva paskainen huone mikä on ihan jees kun se on semmoinen hulivili poika"
Poika on oppinut kantamaan vastuuta elävästä oliosta, koirasta = "aiemmin ei hoitanut lemmikkiä eikä totellut mitenkään no annoin olla ku se on semmonen hulivili tapaus hehe"
Haluaa auttaa = "ei tehnyt ennen mitään, oli se vaan semmonen"
Haluaa puhua sivistyneesti = "ei sitä meidän vitunviljelilä hulivilipoikaa ennen häirinnyt"
"En malta odottaa että näen tämän ihmeiden tekijän"
Mikäs tosikko se siellä on kammennut sängystä ylös?
Loistava ketju 😂 Vaikutat ap nuorekkaalta ja huumorintajuiselta "mammalta" 😀 Saanko udella ikääsi?
Vierailija kirjoitti:
No uskovaisuutta enemmän uskoisin pillun voimaan. Se meidän miehet muuttaa - jos sitä saa oikein ja kunnolla. Ja ne kiltit (uskovaiset) naapurintytöthän ne pahimpia nymfoja on.
Mä taas veikkaan että esiaviollista pillua ei ole luvassa kun kerran uskovainen tyttö kyseessä.
Jos pojalle ja tytölle tulee ero, niin voin olla seuraavaksi jonossa. Olen tuon kirjoituksen perusteella suunilleen samanikäinen, meillä varmaan synkkaisi.
Juu, ainahan se naisen ilmestyminen elämään nostaa miehen siisteyttä ja habitusta.
Voisin sanoa että silloin joskus kauan sitten poikamiehenä kämppä pysyi mystisesti, järjestyksessä yms. Mutta kun tuo yksi tuli elämään niin viikko siivouksesta ja sukkahousua yms löytyy keskeltä olkkarin lattiaa, epämääräisiä paperi/kirjakasoja yms. Jos minä en pyykkää & viikkaa, satavarma että kodinhoitohuoneessa tasolla on sekava kasa pyykkiä jossa osa on pestyjä ja osa koneeseen meneviä...
Ap:lla on kotona jännämiehen alku joka hetken vedättää naiivia likkaa ennen kuin lennähtää seuraavaan kukkaan. Too cute.
Vierailija kirjoitti:
Loistava ketju 😂 Vaikutat ap nuorekkaalta ja huumorintajuiselta "mammalta" 😀 Saanko udella ikääsi?
Kyllä tosiaan. Mikään ei nuorenna niin kuin lapsensa kutsuminen "vitunviljelijäksi".
Vierailija kirjoitti:
Loistava ketju 😂 Vaikutat ap nuorekkaalta ja huumorintajuiselta "mammalta" 😀 Saanko udella ikääsi?
Kiitos. 35v mittarissa :D.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loistava ketju 😂 Vaikutat ap nuorekkaalta ja huumorintajuiselta "mammalta" 😀 Saanko udella ikääsi?
Kiitos. 35v mittarissa :D.
Ap täällä siis, jäi tuo allekirjoitus puuttumaan, mutta etköhän olisi tajunnut :D.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No uskovaisuutta enemmän uskoisin pillun voimaan. Se meidän miehet muuttaa - jos sitä saa oikein ja kunnolla. Ja ne kiltit (uskovaiset) naapurintytöthän ne pahimpia nymfoja on.
Mä taas veikkaan että esiaviollista pillua ei ole luvassa kun kerran uskovainen tyttö kyseessä.
Hohoho...jostain syystä nuoruudessani lessutypykkä ihastui tulisesti minuun syntiseen maalliseen mutta annoin homman olla kun tiesin jutun tulevaisuuden olevan tasan nolla. Hän sitten tarttui suoraan toimintaan ja "kylillä" tuli sanomaan suoraan, että saadakseen minut hän oli valmis vaikka siihen esiaviolliseen seksiin.
Ja minä, 18-vuotias naisenpuutteesta kärsivä jolppi, juoksin karkuun kiroten kurjaa maailmaa, kun seksiä tarjosi lessu eikä "tavallinen" nuori. Olis varmaan pitänyt sutaista?
Poikasi on varmasti maailman söpöin. Onko komea?