Lue keskustelun säännöt.
miksi psyykkisesti sairaita stigmatisoidaan vielä nykyäänkin?
19.06.2016 |
tuli mieleen tuosta eräästä ketjusta, jossa jotkut eivät salli sitä, että psyykkisesti sairas harrastaa seksiä jos ei kykene tekemään vahinkoraskaustapauksess aborttia. Psyykkinen sairaus ei estä suunnteltuakaan lastentekoa. Psyykkisesti sairas saattaa olla työssä/opiskelemassa. Luultavasti sinäkin olet tekemisissä psyykkisesti sairaiden kanssa tietämättäsi. Psyykkinen sairaus ei tarkoita, että olisi "sekaisin" tai sairaudentunnoton yms.
Itsellä on vaikea psyykkinen sairaus, josta olen toipumassa. Vuosia sitten en pärjännyt yksin edes kotona. Nyt psykoterapian avulla olen alkanut kuntoutumaan. Jos haluaisin, niin voisin muutaman vuoden päästä perustaa perheen, koska psykoterapian avulla pääsen oireettomaksi. Seksiä voi harrastaa kuten muutkin ja ehkäisystä huolehdin, mutta aborttia en tee. En ole vaarallinen itselle enkä muille.
Kommentit (13)
Stigmat, leimat ja erilaiset uskomukset istuvat todella syvässä. Ne ovat sellaisia epämääräisiä tuntemuksia, joita kukaan ei oikein osaa perustella, joku asia vain tuntuu jotenkin moraalittomalta, epämääräiseltä, kauhealta tai vieraalta. Se tuntuu epäreilulta, kun joutuu karsastuksen kohteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erilaisuus ahdistaa "täydellisiä" ihmisiä.
Kannattaa kysyä myös hoitotaholta miksi hekin harrastavat stigmatisoinnin edistämistä.
Olen vakavasti psyykkisesti sairas.
Kuitenkin niin, että en ole sairaudentunnoton, en ole psykoottinen, enkä vaaraksi itselleni tai muille.
Minulla on lapsia, mies ja lemmikkejä.Perhe. Töissä en käy, enkä opiskele, mutta hoidan arkea parhaan kykyni mukaan. Kukaan ulkopuolinen ei minusta mitään sairaudenmerkkejä huomaisi. Harva tietääkään sairaudestani.
Ja niin kauan kun ei tiedetä, minua kohdellaan kuin normaalia ihmistä. Kun tiedetään, niin suhtautuminen on aivan eri. Toki kohdallani pikemminkin surkuttelua ja säälittelyä, ei pelkoa niinkään sairauttani kohtaan. Minulla ei ole lääkitystä mihinkään, olen aivan normaali ihminen, hiukan rankemmalla menneisyydellä. Käyn psykoterapiassa, yritän kuntoutua parhaani mukaan.
Todella ihmisten pitäisi päästä näistä ennakkoluuloista eroon, jo psyykkeenongelmiin suhtautuminen on vielä tänäkin päivänä hidaste tervehtymiselle. Monesti viesti on se, että sairaana ihminen ei kelpaa, ei pysty, ei jotakin. Sairaat ihmiset mieluusti "piilotetaan" ja oletetaan ,että sairaus ykskaks häviäisi tai sitten pysyisi piilossa. Jos mielenterveysasioista/hoidosta jne voisi puhua niinkuin katkenneesta jalasta, niin ihmiset terveyhtyisivät nopeammin. Ei olisi sitä häpeän taakkaa.
Ja aivan hyvin mielenterveyspotilaalla voi olla perhe, ja aivan normaali elämä. Tietenkin sairaus vie kapasiteettia, mutta lähes kaikesta voi kuntoutua. Toki vaikeat psykoottiset häiriötilat on hankalia sairauksia ja itse miettisin silloin mm.perheen perustamista, jos tauti olisi vaikeasti hallittavissa. Esim. skitsofrenia ei itsessään ole mikään este mihinkään. Moni skitsofrenikko voi elää aivan normaalia arkea hyvällä hoidolla.
Mutta mielenterveyssairauksia on niin monenlaisia, läheskään kaikkiin ei liity mitään "vaaratekijöitä". Ja tälläinen ihminen on vanhemapa aivan yhtä kykenevä kuin kuka tahansa muu.
Vierailija kirjoitti:
Olen vakavasti psyykkisesti sairas.
Kuitenkin niin, että en ole sairaudentunnoton, en ole psykoottinen, enkä vaaraksi itselleni tai muille.Minulla on lapsia, mies ja lemmikkejä.Perhe. Töissä en käy, enkä opiskele, mutta hoidan arkea parhaan kykyni mukaan. Kukaan ulkopuolinen ei minusta mitään sairaudenmerkkejä huomaisi. Harva tietääkään sairaudestani.
Ja niin kauan kun ei tiedetä, minua kohdellaan kuin normaalia ihmistä. Kun tiedetään, niin suhtautuminen on aivan eri. Toki kohdallani pikemminkin surkuttelua ja säälittelyä, ei pelkoa niinkään sairauttani kohtaan. Minulla ei ole lääkitystä mihinkään, olen aivan normaali ihminen, hiukan rankemmalla menneisyydellä. Käyn psykoterapiassa, yritän kuntoutua parhaani mukaan.
Todella ihmisten pitäisi päästä näistä ennakkoluuloista eroon, jo psyykkeenongelmiin suhtautuminen on vielä tänäkin päivänä hidaste tervehtymiselle. Monesti viesti on se, että sairaana ihminen ei kelpaa, ei pysty, ei jotakin. Sairaat ihmiset mieluusti "piilotetaan" ja oletetaan ,että sairaus ykskaks häviäisi tai sitten pysyisi piilossa. Jos mielenterveysasioista/hoidosta jne voisi puhua niinkuin katkenneesta jalasta, niin ihmiset terveyhtyisivät nopeammin. Ei olisi sitä häpeän taakkaa.Ja aivan hyvin mielenterveyspotilaalla voi olla perhe, ja aivan normaali elämä. Tietenkin sairaus vie kapasiteettia, mutta lähes kaikesta voi kuntoutua. Toki vaikeat psykoottiset häiriötilat on hankalia sairauksia ja itse miettisin silloin mm.perheen perustamista, jos tauti olisi vaikeasti hallittavissa. Esim. skitsofrenia ei itsessään ole mikään este mihinkään. Moni skitsofrenikko voi elää aivan normaalia arkea hyvällä hoidolla.
Mutta mielenterveyssairauksia on niin monenlaisia, läheskään kaikkiin ei liity mitään "vaaratekijöitä". Ja tälläinen ihminen on vanhemapa aivan yhtä kykenevä kuin kuka tahansa muu.
hyvin kirjoitettu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en vaan ymmärrä sitä, mikä estää töiden teon ja koulussa käymisen, jos mukaviin harrastuksiin ja kodin pyörittämiseen riittää kuitenkin voimia. Yhteiskunnan tuet pitäisi ainakin poistaa tällaisilta oloneuvoksilta, lööbatkoon omilla rahoillaan.
Kokoomuksen äänestäjä
Lapset altistuvat tietyille psyykkisille sairauksille, kuten skitsofrenialle ja bipolaarisuudelle.
Minä en vaikeuttaisi lasteni elämää "välittämällä" heille vakavan mielisairauden, joka voi vaikeuttaa elämää ja ihmissuhteita erittäin pahasti.
Enkä hankkisi lapsia, jos en pystyisi mielenterveysongelmieni vuoksi huolehtimaan edes itsestäni.
Jokainen tekee itse omat päätöksensä asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset altistuvat tietyille psyykkisille sairauksille, kuten skitsofrenialle ja bipolaarisuudelle.
Minä en vaikeuttaisi lasteni elämää "välittämällä" heille vakavan mielisairauden, joka voi vaikeuttaa elämää ja ihmissuhteita erittäin pahasti.
Enkä hankkisi lapsia, jos en pystyisi mielenterveysongelmieni vuoksi huolehtimaan edes itsestäni.
Jokainen tekee itse omat päätöksensä asiasta.
Mutta jos kykenee huolehtimaan itsestään? Niinkuin suurin osa psyykkisesti sairaista kykenee. Sinäkin luultavasti tapaat psyykkisesti sairaita jatkuvasti. Esim lapsesi opettaja saattaa olla psyykkisesti sairas, lapsesi lääkäri, sinun lääkärisi, kaupan kassa jne...
Vierailija kirjoitti:
Itse en vaan ymmärrä sitä, mikä estää töiden teon ja koulussa käymisen, jos mukaviin harrastuksiin ja kodin pyörittämiseen riittää kuitenkin voimia. Yhteiskunnan tuet pitäisi ainakin poistaa tällaisilta oloneuvoksilta, lööbatkoon omilla rahoillaan.
Kokoomuksen äänestäjä
Harrastus saattaa olla osa sairauden hoitoa. Jos kärsii esim pakko-oireista ja on vaikea päästä kotoa, niin harrastus voi toimia altistuksena. Se, että jaksaa pyörittää omaa kotiaan ei vielä tarkoita, että pystyisi työelämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kuulehan, kiva harrastus on kyllä vähän helpompi asia työnteko, jos pelkää sitä ettei jaksaisi. Jos sairastaa jotakin hankalaa tai hankalahkoa psyykkistä häiriötä, sellainen normityössä käyminen, siihen liittyvät heräämiset ja aikataulutukset ja muutenkin tiukka sitoutuminen saattaa aika paljon huonontaa oloa ja niitä oireita. Ei ole kiva sitten jos ensinnäkin joutuu jo pian lopettamaan työn, siinä tulee aika pettynyt olo itsellekin, kun ei sitten jaksanutkaan. Ja työnantajien kannalta ei kivaa myöskään, jos työntekijä joutuu jo pian lähtemään kun vain on pakko.
Harrastus saattaa sen sijaan pitää kunnossa, parantaa mielialaa ja elämänlaatua yleensä. Perhe samoin. Jos sinulla on vaikka jalka poikki, onko kivaa jos kaikki vain pauhaavat siinä vieressä, että älä nyt laiskottele vaan tulee pelaamaan meidän kanssa jalkapalloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset altistuvat tietyille psyykkisille sairauksille, kuten skitsofrenialle ja bipolaarisuudelle.
Minä en vaikeuttaisi lasteni elämää "välittämällä" heille vakavan mielisairauden, joka voi vaikeuttaa elämää ja ihmissuhteita erittäin pahasti.
Enkä hankkisi lapsia, jos en pystyisi mielenterveysongelmieni vuoksi huolehtimaan edes itsestäni.
Jokainen tekee itse omat päätöksensä asiasta.
Mutta jos kykenee huolehtimaan itsestään? Niinkuin suurin osa psyykkisesti sairaista kykenee. Sinäkin luultavasti tapaat psyykkisesti sairaita jatkuvasti. Esim lapsesi opettaja saattaa olla psyykkisesti sairas, lapsesi lääkäri, sinun lääkärisi, kaupan kassa jne...
Moni varmasti kykeneekin ja hyvä niin.
Tietenkin tapaan ja osan heistä tunnistan jo kadulla oireiden perusteella. Esimerkiksi junassa oli mies, joka lajitteli leikkelepaketteja ja kysyi minuutin välein, paljonko kello on.
Näen skitsofrenian ja maanis-depressiivisyyden niin vaikeina sairauksina, etten haluaisi altistaa omia lapsiani kyseisille sairauksille esimerkiksi itsemurhariskin vuoksi.
Vastaavasti miettisin lapsia, jos sairastaisin syöpää, verenvuototautia tms., koska lapset altistuvat kyseisille sairauksille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en vaan ymmärrä sitä, mikä estää töiden teon ja koulussa käymisen, jos mukaviin harrastuksiin ja kodin pyörittämiseen riittää kuitenkin voimia. Yhteiskunnan tuet pitäisi ainakin poistaa tällaisilta oloneuvoksilta, lööbatkoon omilla rahoillaan.
Kokoomuksen äänestäjä
Kokoomusta äänestävät ovat usein hieman yksinkertaisia ja asioita ymmärtämättömiä sen lisäksi, että pitävät itseään muita parempana vailla perusteita.
nosto