Lue keskustelun säännöt.
Tunteet verhon takana piilossa?
07.06.2007 |
Sain selville, että isäni pettää äitiäni. Äiti sen tosin tiesikin jo. Olin äitiä varoittanut esikoista odottaessani ko. naisesta, että ei ole puhtaat jauhot pussissa isäni suhteen. Näin sen teerenpelin.
Äiti ei voinut uskoa, että ystävätär pettäisi näin paasti luottamuksen =(
Aluksi en pystynyt puhumaan isälleni asiasta neljään vuoteen. Keräsin sen kaiken vihan sisälleni ja itkin itsekseni. Näin äidin pahanolon. Isä oli luvannut lopettaa suhteen ja pyytänyt anteeksi. Näin ei ollut käynyt. Tänä keväänä en saanut pidettyä enää sanaista arkkuani kiinni vaan annoin tulla täydeltä laidalta oman pahanoloni, pettymykseni, vihani - pystyin sen kaiken sanomaan ilman huutamista. Kerroin kuinka pettynyt olen miehen malliin jonka olen isältäni saanut. Kerroin myös, että on vienyt luottamuksen pohjan omilta opeiltaan jotka on lapsena meille lapsille antanut. Jos toinen ihminen sairastuu tai jotain muuta vastaavaa isäni moraalin mukaan häntä saa pettää. Äitini on ollut vahva nainen niin kauan kunnes tämä tuli ilmi, nyt hän on häivähdys enää entisestä. Perheemme on ollut aina kiinteä ja sisäiset suhteet lämpimät ja hyvät. Isäni on pirstonut kaiken =(
Itselläni on lapset alle 5 vuotiaita. Pitäisi elää elämäni onnellisinta aikaa... Tuntuu kuin kaikkien lämpimien tunteideni päälle olisi heitetty paksu verho/peitto, enkä hanki saada sitä pois. Lapset sentään saavat joskus hymyilemään ja heille olen pystynyt rakkautta antamaan.
Tämä on muodostumassa ongelmaksi mieheni ja minun välilleni. Tuntuu kuin olisin sisältä yhtäkkiä kuollut. En löydä tunteita häntä kohtaan vaikka tiedän niiden jossakin sisälläni olevan. Pelkään hänen kosketustaan ja myös sitä, että menetän hänet. Olen surullinen, mutta olen myös sisältäni äärimmäisen täynnä vihaa ja siihen tarvisi surkeasti löytää jokin purkukeino.
Onko kenelläkään ajatusta miten tästä kaikesta oikein selviää. Ajatus on välillä niin kovin hukassa =(
Kommentit (4)
ihan mukiin menevä suhde, vaikka tie on välillä kuoppainen ollutkin. Olemme pystyneet toisiamme tukemaan. Nyt vaan olen jotenkin hukassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itselläni on kokemusta ystävän pettämisestä. Alkoi vikitellä nuortamiestä, jota treffailin =(
Sen jälkeen ystävyytemme meni pahasti katkolle.
Ystävyytemme katketessa, kylmetin silloinkin itseni ja tuntui, että sen sulatus vei ainakin 3 vuotta. Nyt en haluaisi tuhlata tuota aikaa... on vain niin paha olla.
Siihen en osaa ottaa kantaa, millä tavoin voisit joskus oppia ymmärtämään isäsi tekoja (hyväksyä et varmasti voi koskaan).
Tekstissäsi sävähdytti eniten se, miten sinusta on tulossa pikkuhiljaa tunteeton ja arka, menettämistä pelkäävä ihminen. Oikeastaan tämän seikan vuoksi vastasinkin, koska itse olen entinen " kiviraunio" -tunteeton, välinpitämätön, ontto. Jos vain mahdollista, niin tee kaikkesi, jotta säästyt siltä kierrokselta, mihin olet hyvää vauhtia matkalla. Jos vähänkään tunnet rakastavasi miestäsi, niin älä menetä sitä rakkauden tunnetta! Kerro ajatuksistasi miehellesi ja pyydä apua vaikka muiltakin, mutta sinun ei kannata heittää omaa parisuhdettasi hukkaan sen vuoksi, mitä isäsi on tehnyt äidillesi (jos parisuhteesi on muutoin toimiva).
Jos alat menettämisen pelon vuoksi vältellä tärkeitä ihmissuhteita ja alitajuisesti hylkäät kaikki rakkaudentunteet (jottei tarvitsisi surra jos mies jättää), niin ennen pitkää tuo heijastuu kyllä muillekin elämänalueille.. Rakkaus on niin ihana ja arvokas asia, että riski sen osalta kannattaa. Et sinä rikki mene siitä, jos aika ajoin jotain menetätkin; ehkä vähän säröille vain. Ilman säröjä ei kuitenkaan erota elämän positiivisia puolia, eli kaikesta tulee harmaata massaa..
" Sydän, joka pelkää särkymistä, ei opi tanssimaan."
Voimia ja jaksamista ap..