Lue keskustelun säännöt.
Nelikymppisenä lapsen saaneet nyt jo viisikymppiset - miten menee?
17.06.2016 |
Iltatähti haaveissa, mutta järki ja tunteet vastakkain. Tiedän, että nyt nelikymppisenä jaksaisin mainiosti vauvan kanssa ja pienen lapsen kanssa. Sen sijaan en osaa niin hyvin kuvitella, miten vanhaksi sitä itsensä viisikymppisenä tuntee ja onko silloin liian vanha jaksamaan kymmenvuotiaan harrastuskuskauksia ja kaverisynttäreitä? Miten te viisikymppiset, vanhemmalla iällä äidiksi tulleet koette?
Kyseessä ei ole ensimmäinen lapsemme eli lapsiperheen elämä on kyllä tuttua aina teini-ikään saakka. Uusperhe ei myöskään kyseessä, jos sillä on merkitystä.
Kommentit (13)
Tunnen olevani huomattavasti nuorekkaampi ja ajassa kiinni kuin ne viisikymppiset tuttuni ja ystäväni, joilla lapset ovat parikymppisiä ja yli. Toki heillä on aikaa itselleen enemmän, mutta minullakin on riittävästi. Lapsilla on paljon kavereita, joiden vanhemmat ovat samanikäisiä kuin me, ja kaikilla tuntuu olevan lapsilleen tarpeeksi aikaa. Kaikki vaiheet hiekkalaatikon reinalla istumisesta kaverisynttärirumbiin ovat tosi lyhytaikaisia loppujen lopuksi. Koen kaiken lapsille antamani ajan, rakkauden, rahan jne. olevan pelkästään antoisaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeeko äitisi myös niin, että kyse on nimenomaan jaksamisesta? Iän myötä myös ajatusmaailma muuttuu ja tulee suhteellisuudentajua.
Tunnistan nyt neljän kympin kynnyksellä, että erityisesti esikoiselleni olen ollut aivan liian ankara ja suhtautunut kasvatukseen tiukkapipoisesti. Kuopus on päässyt niin paljon helpommalla, vaikka en ollutkaan erityisen vanha hänet saadessani. Jaksamisesta ei minun kohdallani ole kysymys vaan siitä, että tiukat rajat monissa asioissa eivät enää tunnu yhtä tärkeiltä kuin nuorempana, vaan etusijalla on hyvä vuorovaikutus minun ja lapsen välillä. Ei toki tarkoita, että lapsi saa tehdä mitä vaan, mutta kaikesta en nykyään väännä yhtä tiukasti kuin aikaisemmin.
En ihan kuulu katergoriaasi, kun olen vasta 47v ja lapsi 6v., mutta hyvin menee.
Sain kuopukseni 42v:nä kun 2 vanhinta lasta oli jo aikuisia ja edellinenkin teini. Hyvin on mennyt, hyvin on jaksettu ja nautittu täysillä. Nyt kuopus on jo 14v. Onhan se totta että tämä pahnanpohjimmainen saa enemmän meistä irti, myös taloudellisesti koska tilanne on kaikin puolin parempi. Silti yritämme olla tasapuolisia ja pitää samaa kuria kuin isommillekin aikoinaan.
Eipä tässä 50+ iässä ole hirveästi tarvinnut enää sinnitellä koululaisen kanssa jaksamisessa.
Kommentoisin tuohon kolmosen vastaukseen kasvatuksen 'erilaisuuteen'. Esikoinen kun tuppaa olemaan se kokeilukappale kaikessa, niin hyvässä kuin pahassa. Toinen pääsee vähän helpommalla ja sitä seuraavat kasvavat melkein itsekseen, vähän vasemmalla kädellä ohjaillen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulin äidiksi 38-vuotiaana, nyt 51-vuotias. En koe itseäni vanhaksi jaksamaan teininkään kanssa. Joskin kaverisynttäreitä meillä ei ole pidetty 7-vuotispäivän jälkeen, kun lapsi ei ole halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Kommentoisin tuohon kolmosen vastaukseen kasvatuksen 'erilaisuuteen'. Esikoinen kun tuppaa olemaan se kokeilukappale kaikessa, niin hyvässä kuin pahassa. Toinen pääsee vähän helpommalla ja sitä seuraavat kasvavat melkein itsekseen, vähän vasemmalla kädellä ohjaillen..
Sitä tulee huomattavaksi rennommaksi vanhemmaksi ajan saatossa. Siksi mummut ja ukit on niin kivoja. t: 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen iltatähti ja eipä minuun oikein enää jaksettu panostaa
Olen nyt 56 ja kuopus täyttää pian 14. Hyvin on mennyt kaikin puolin. Meillä on tytön kanssa paljon yhteistäkin puuhaa, autan häntä esim. cosplay-asujen tekemisessä (ostetaan kankaat ja muut tarvikkeet yhdessä ja kerron, miten mikäkin kohta ommellaan ym.), ja rock-konserteissa käydään myös yhdessä, koska yllättäen meillä on samanlainen musiikkimaku. Eikä tyttöä edes nolota kulkea mun kanssa. En mä nyt koe itseäni yhtään sen raihnaisemmaksi tai vähemmän jaksavaksi äidiksi kuin mitä olin meidän vanhemmillekaan lapsille heidän ollessaan teinejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omasta äidistäni voisin sanoa sivusta seuranneenna, että aika eri meininki lastenkasvatuksessa nyt mitä oli aikoinaan kun itse olin lapsi. Ei jakseta pitää kunnolla kuria ja aika vapaaksi kasvatukseksi mennyt tuo touhu...
Mulla on ihan sama huomio. Kuria ei ole lähes nimeksikään, ja pikkusisko saa kaiken, mitä haluaa.
N24
Kiitos! Rohkaisevia kokemuksia enimmäkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
45- vuotiaana sain kuopuksen. Nyt jo kymmenvuotias. Ihan hyvin menee, vaikka lapsi onkin erityislapsi. Iälläni ei ollut lapseen vammaan vaikutusta. Tavallista perhe- elämää. Vanhemmat käyvät töissä ja lapsi koulussa. Lapsi ei ole minulle väsymistä aiheuttanut, mutta muut asiat joskus.
Omasta äidistäni voisin sanoa sivusta seuranneenna, että aika eri meininki lastenkasvatuksessa nyt mitä oli aikoinaan kun itse olin lapsi. Ei jakseta pitää kunnolla kuria ja aika vapaaksi kasvatukseksi mennyt tuo touhu...