Iskää ei enää kiinnosta.

Kerron tarinani, vanhoillis-lestadiolaisena isänä.

Nuorena itsetyydytystä ja seksiä pidettiin uskonnon mukaan vääränä, turhaa syyllisyyttä nuoren ihmisen päälle. Seksiä saa harrastaa vasta avioliitossa, pitkään jatkuva seurustelu on yhtä rakkaalta salaa runkkaamista ja syyllisyyttä siitä.

Avioliiton alkaessa paljastuu vaimon erinlainen seksuaalisuus ja hänen sairaudet jotka vaikuttaa seksiin. Vuosien torjutuksi tuleminen alkaa. Panostin aina kaikkeen mahdolliseen parisuhteessa, tullen rakkaimman ihmisen taholta torjutuksi hyvin usein. (ymmärrän kyllä eron normaalin ja poikkeavan välillä)

Raskausmasennusta ja haluttomuutta: ensimmäisen lapsen odotusaika pilasi heti seksin. Vasta myöhemmin vuosien päästä tunnistimme raskauden pelkoa ja raskausmasennusta. Ennen viimeistä lastamme käytimme ehkäisyä, mutta vaimo oli jo estoinen ei niin houkutteleva kumppani.

Kolmatta lastamem odotimme ja halusimme, nautimme ensimmäistä kertaa lapsesta.

Nyt on rampattu pariterapiat, psygologit, luovuttu uskonnosta ja annettu asioille aikaa. Enää ei vaan pysty innostumaan, ei vaan syty kipinää vaikka rakastaa toista. En voi hylätä omia halujani ikuisesti, haluan nauttia seksuaalisuudestani estottomasti. Toki tämä on pilannut myöskin vaimoni elämää, onhan hän kärsinyt omalla tavallaan tästä kaikesta ja seuraukset voi vielä olla edessä.

Mikä siis neuvoksi? Vaimo ei osaa tai halua panostaa. Rakastan silti vaimoani ja lasten takia ei ero houkuttele, vaikka voi olla pakko edessä. Salasuhde?

Tämä kaikki ei ole uskonnon syytä, asioihin vaikuttaa myös kodin tavat, yleinen kulttuuri ja uskonnollisen yhteisön tavat. En silti voi mitenkään suositella nuorille Vanhoillis-Lestadiolaista elämää.