Onko se normaalia että lähes kaikki 2-5 vuotiaat lyövät?

Ei ole normaalia. Johtuu vain ja ainoastaan huonosta kasvatuksesta.

No meidän 2-vuotias saattaa lyödä jos oikein suuttuu isoveljelle, kun ei ole oikein muita keinoja puolustaa itseään. Kavereita ei lyö. 5-vuotias ei lyö. Sehän riippuu ihan kotikasvatuksesta. Meidän naapurissa näyttää että kaikissa perheissä sisarukset lyövät toisiaan eikä se ole mikään iso juttu. Meillä on ihan pienestä asti tiukasti kielletty, ja pienintä lukuunottamatta (epäilemättä hänkin oppii) on mennyt perille.

No, en tiedä "lähes kaikki" - omani eivät ole tähän mennessä lyöneet (vanhempi 7 ja nuorempi 2). Mutta sanoisin, että ei ole epänormaalia, että tuon ikäinen joissain tilanteissa lyö.

Mulla on kotihoidossa 4- ja 2-vuotiaat lapset eikä kumpikaan ole koskaan lyönyt. Samoin aikanaan omassa lapsuudessani, kun olin kotona veljeni kanssa, ei lyöty eikä tönitty. Ei vaan tullut sellaisia stressaavia tilanteita vadtaan. Päiväkodissa olen nähnyt enemmän nahistelua ja tönimistä, joten jollakin tavalla liitän väkivallan keinoksi selviytyä isommassa/levottomammassa joukossa. Toki iso merkitys on varmaan myös lasten erilaisilla temperamenteilla.

Ei ole lapseni ketään koskaan lyönyt, on nyt viisivuotias.

Juuh, kyllä meillä pienet taaperoiässä on lyöneet. Nyt ovat jo lähes aikuisia, eivätkä lyö enää. Eivät ole tehneet sitä enää vuosiin - oikeastaan esikouluiän jälkeen.

Kerran keskimmäinen poika kyllä painien tappeli kaverinsa kanssa, taisi siinä nyrkitkin vähän heilue, mutta sekin oli kertaluonteinen tapaus. Jälkiä ei jäänyt.

Ei meillä ainakaan koskaan ole lyömistä näkynyt. Kerran on pikkusisko purassut veljeänsä mahasta. Mutta muuta "väkivaltaa" ei ainakaan minun silmiini tai korviini ole kantautunut.

On ihan normaalia, että tuonikäinen lapsi lyö tilanteessa, jota ei osaa muuten käsitellä. Se taas ei ole normaalia, että aikuiset sen hyväksyy eivätkä edes yritä auttaa lasta oppimaan muita keinoja tilanteen hallintaan.

Esikoiseni ei ole koskaan lyönyt ketään. Hän oli kotihoidossa, eikä koskaan oikein ehtinyt olla isoissa, kaoottisissa lapsiryhmissä jossa lapset selvittää keskenään välejään esimerkiksi silloin, kun aikuiset on sisällä pukemassa osaa lapsista ja osa lapsista odottaa ulkona puettuna, ilman aikuisia. Toinen lapseni taas on sekä lyönyt, että tullut lyödyksi, juuri näissä tilanteissa, mikä ei siis ole mitään sattumaa. Ilman aikuisen valvontaa lapsiryhmiin helposti syntyy siirtymätilanteissa kaikenlaista kähinää. Ensimmäisen vuoden lapsi otti turpiinsa ja vaihtoi sitten roolia ottajasta antajaksi. Ymmärsin että se on hänen silmissään selviytymiskeino mutta ei sitä silti saa sallia. Lyöminen jäi pariin kertaan eikä sitä sen jälkeen ole ilmennyt. 

On se aika normaalia, tietenkään se normaalius ei tee asiasta hyväksyttävää.

Meillä esikoisella oli 2-vuotiaana tuo lyömisvaihe, melko pian siitä päästiin eroon tiukalla puuttumisella. Mutta edelleen kyllä lyö herkästi takaisin jos kaverin kanssa tulee vähääkään käsikärhämää (ikää nyt 4v). Pikkusiskoa (1v.) on lyönyt varmaan kerran.

Riippuu paljon kyllä lapsen temperamentista ja esim. ihan väsymystilasta, kuin helposti menee lyömiseksi. Voi riippua myös lapsen puheen kehityksestä, osalla on hitaampaa (esim. meidän esikoisella) ja kun ei saa itseään ilmaistua puheen kautta selvästi, voi lapsi turhautua ja alkaa fyysiseksi. Osittain sitten ihan siitäkin voi riippua miten vanhemmat asiaan puuttuu (kaverin 3 v mäiskii muita minkä kerkiää, eikä kaveri mielestäni puutu siihen tiukasti). Pienellä osalla se valitettavasti voi olla myös oppia kotoa... -> kun äitillä/isillä menee hermo, käydään lapseen fyysisesti käsiksi. Siitä lapsi sitten ottaa mallia myös omaan kanssakäymiseen :/

Pitää kuitenkin muistaa että näin pieni lapsi on melko vaistonvarainen vielä, eli ei se välttämättä ole pelkkä huonokaan juttu jos osaa fyysisesti pistää kampoihin pahassa paikassa. Toki sitten aikuisten pitää vaan pitkäjänteisesti opettaa että esim. kun kaveri ottaa sulta lelun kädestä, niin se ei ole syy lyödä toista.

Ihmisen hermosto jakautuu mm. autonomiseen hermistoon joka taas jakautuu sympaattisen ja parasympaatiseen hermostoon. Sympaattinen hermosto on "taistele ja pakene", joka kytkeytyy automaattisesti päälle tilanteissa joka koetaan pelottavaksi tai stressaavaksi.

Kun lapsi esimerkiksi kokee stressaavaa oloa siitä ettei selviydy tilanteesta tai se päätä pidempi tuntematon leikkikaveri leikkipaikalla saa aikaan pelottavan tunteen, niin lapsi saattaa automaattisesti lyödä toista lasta. Joillakin ihmisillä taas elimistö lamantuu automaattisesti kuten "kauhutrillerissä kohdatessa hirviö", jolloin on kykeenemätön mihinkään toimintaan.

Tärkeätä olis tietty opettaa lasta sanottamalla hänelle tunnetiloja ja miten tilanteissa kuuluisi käyttäytyä ja toimia ja kertoa että lyöminen on väärä tapa toimia. Anteeksipyyntöä on myös hyvä opettaa noissa tilanteissa. Varsinaisesti huonosta kasvatuksesta ei ole kyse.

Mun poika ei koskaan lyönyt meitä, eikä tietääkseni muita lapsiakaan (pk:sta tuli aina vaan palautetta, että on liiankin kiltti muille). Tyttö on lyönyt meitä, mutta jälleen ei tietääkseni muita lapsia (pk:n mukaan). Ei ole kasvatuksesta kiinni, sama kasvatus molemmilla. Toki olemme saaneet nyt kun tyttö on jo 4v, lyömisen loppumaan. nykyään oikein vihaisena saattaa nostaa kätensä ja tarttua siihen itse toisella kädellään ja estää itseään lyömästä. Mutta pienenä hän löi (ja potkikin) suuttuessaan.

Enpäs tiedä, mutta minä ja veljeni hakattiin harva se päivä toisiamme ja revittiin toisiltamme hiuksia. Teini-ikään asti, 70-luvulla. Minusta se oli ihan normaalia ja hyvää harjoitusta elämää varten. Omat viisi lasta eivät kyllä ole tapelleet ollenkaan samalla tavalla, mutta en ole estellytkään tappelemasta. Pitäähän sitä nyt oppia puolensa pitämään.