Toiminko oikein elvytystilanteessa???
Tuli toisesta ketjusta mieleen, että mitenkähän osaisin elvyttää. Toki yrittäisin, jos sellainen tilanne tulisi. Googlaamatta yhtään tekisin näin - meneekö AV-raadin mielestä oikein:
Tarkistan, onko henkilö tajuissaan. Jos on, yritän kysyä mikä hätänä ja toimia sen mukaan sekä hälytän apua. Jos ei, niin testaan, hengittääkö ja tuntuuko kaulalla tai ranteessa pulssi. Jos hengittää ja pulssi tuntuu, niin käännän jonkinlaiseen kylkiasentoon ja hälytän apua. Jos hän ei hengitä eikä tunnu pulssia, niin soitan häkeen, kerron nopeasti tilanteen ja jos häke ei jää antamaan tarkempia ohjeita niin sitten itsenäisesti toimisin näin: kohotan leukaa ja kallistan päätä hengitysteiden "avaamiseksi" tai jotain sinnepäin, otan häntä nenästä kiinni ja annan suusta suuhun -hengitystä ja sydänhierontaa (vai mikä se termi on). Puhallan kerran ja kaksi kertaa painan rintaa kovaa. Tätä rytmiä toistan ja yritän saada henkilön virkoamaan.
Meneekö ihan ketuilleen koko homma? Verenvuodon tyrehdyttäisin tiukalla kiristyssiteellä ja nostamalla esim. raajan sydämen yläpuolelle, päävammoja yritän havainnoida myös, koska niska- ja päävammaista ei saa päästä liikuttaa. Mitäs muuta pitää huomioda? Ettei henkilö tukehdu oksennukseensa, ainakin. Epileptikosta tulee pitää kiinni ja estää kielen pureminen, sekavasti käyttäytyvästä pitäisi osata havainnoida, onko diabetes-potilas ja tarvitseeko hän jotain sokerista... Aika paljon pitäisi tietää ja osata. Täytyy varmaan mennä ensiapukurssille. En ehkä hätääntyisi vaan pystyisin kyllä toimimaan mutta en tiedä, osaisinko toimia oikein. Tuskin. Eikös tunarit saa elvytyksessä melkeimpä pahempaa jälkeä kuin tumput suorana seisova?
Kommentit (11)
Rytmi on ainakin aivan väärä, painalluksella on mielestäani ainakin 30, sitten puhallukset. Itse en puhaltaisi lainkaan - 3 vuotta sitten ea kurssilla neuvottiin olemaan puhaltamatta ellei ole aivan varma siitä mitä tekee. Tämä siksi, että väärin tehdystä puhalluksesta ei ole hyötyä ja se vain hukkaa aikaa. Jo pelkästä painelusta on hyötyä.
Toinen juttu - pää käännetään takakenoon ensimmäisenä, myös kylkiasennossa. Muuten meni mielestäni aikalailla oikein. :)
Rytmi on kaksi (2) puhallusta ja kolmekymmentä (30) painallusta.
30 painallusta melko nopeaan tahtiin ja voimalla aikuiselle, sitten 2 puhallusta mutta ne tosiaan voi jättää pois ja painella vaan pelkästään. Lapsille ja vauvoille omat variaatiot.
Älä kokeile pulssia vaan aloita elvytys heti jos huomaat, että uhri ei hengitä. :)
Periaatteessa ihan hyvin monet asiat hallussa ja selvästi kiinnostusta asiaan, valtava osa ihmisistä ei ymmärrä alkeellisiakaan asioita. Mutta tosiaan puhaltamista tärkeämpi on se painelu, ja sitä 30 painelua & 2 puhallusta.
Ja kun soitat häkeen, puhelin viereen kaiuttimelle, jos vaan mitenkään kykenee (esim. festarit tmv. mölyisämpi paikka voi olla hankala) koska sitten voi samalla sekä puhua/vastailla häkeen ja auttaa henkilöä. Häke voi myös neuvoa samalla elvytyksen alkuun, jos siinä tarvitaan neuvomista.
Aloitat painalluksilla, ainoastaan hukkuneen elvytys aloitetaan puhalluksilla. Mutta siinäkin tosiaan pitää olla oikea paikka (rintalastan alusta eli kaulan alapuolelta ja rintalastan lopusta eli kylkiluiden ylimmän välin kohdalta mitataan puoliväli eli noin keskellä rintalastaa on painelupaikka), jotta elvytys onnistuu. Ja painaa pitää KOVAA, koko hartiavoimilla eikä siten, kuten telkkarissa näkee (eli vain käsillä, se ei mene perille saakka).
Joo, ei puhalluksia, jos ei todella tiedä mitä tekee. Painantaelvytyksen tarkoituksena on saada veri kiertämään elimistössä ja jos veri ei kierrä, niin ei sitä happeakaan aivoihin mene. Tärkeintä on ns.perfuusio. 30 kertaa on ohje, sen jälkeen tarkistat hengityksen, jos potilas ei hengitä, jatkat painantaelvytystä.
Muista painantarytmi, n.100 kertaa minuutissa. Katso, että painat tarpeeksi syvään, painantakohta saa laskea 5-10 cm väliltä. Jos murtuu kylkiluita niin murtuu, se on pienempi paha kuin hengen lähtö. Muista myös hyvä painanta-asento, pidät omat kätesi suorina, ÄLÄ koukista kyynärpäistä, koska se vie voimia ja tehoa painamisesta. Muuten nämä täällä kerrotut ohjeet tuntuvat olevan aika ajan tasalla.
Muistuttaisin että esim auto-onnettomuuden uhria (auton sisällä tai ulkona olevaa) ei saa ikinä siirrellä ellei auto ole tulessa. Siinä saattaa aiheuttaa todella suurta vahinkoa.
Jos eloton ihminen on sellaisella seudulla, jossa ambulanssi tulee alle 10 minuutissa, suositellaan nykyään etteivät maallikot puhaltaisi lainkaan, ainoastaan painelisivat rintakehää 100x/min kun ovat avanneet ilmatien kääntämällä päätä taaksepäin. Jos kokematon puhaltaa suuhun, menee ilmasta suurin osa mahaan eikä keuhkoihin ja aiheuttaa vaarallisen aspiraatioriskin (potilas vetää mahan sisällöt keuhkoihin). Tärkeintä on kierrättää verta aivoille ja sisäelimille, vaikka se olisikin vähähappista. Happi riittää yleensä vähintään 5 minuutiksi jolloin ambulanssi tuo ambun eli hengityspalkeen ja intubaatiovälineet paikalle.
Lisäksi voi olla iso kynnys alkaa puhaltaa elottoman tuntemattoman suuhun, joka on täynnä yrjöä ja haisee, mädät hampaat ym. Voi jäädä kokonaan sen takia elvyttämättä. Pelkän painelun ohjeistus on saanut useamman ihmisen reagoimaan tuntemattomiin elottomiin kun ei tarvitse pelätä että joutuu puhaltamaan.
Lasten ja hukkuneiden elottomuuden yleisin syy on hapenpuute. Heitä kannattaa aina puhaltaa suuhun ensin 5 kertaa ennen painelun aloitusta.
Vierailija kirjoitti:
Muistuttaisin että esim auto-onnettomuuden uhria (auton sisällä tai ulkona olevaa) ei saa ikinä siirrellä ellei auto ole tulessa. Siinä saattaa aiheuttaa todella suurta vahinkoa.
Ei hengittävä uhri täytyy kuitenkin siirtää tai kääntää mahdollisuuksien mukaan sellaiseen asentoon, että painelu-puhalluselvytyksen voi aloittaa.
Rankavamma on kuitenkin pienempi ongelma, kun menehtyminen.
Pulssia ei kannata tajuttomalta tunnustella koska siinä voi tuhlaantua kallista aikaa jos ihminen on eloton. Elottomuuden arviointiin riittää hengityksen arviointi, jos tajuton ihminen ei hengitä hän on silloin eloton ja pitää aloittaa elvytys. Jos tajuton hengittää, niin käännetään kylkiasentoon. Kouristelevasta ihmisestä ei pidetä kiinni ellei ole vaarassa tippua alas jostain, riittää että katsotaan ettei henkilö pääse loukkaamaan itseään. Itse en lähtisi myöskään laittamaan kouristelijalle mitään suuhun (omat kädet vaarassa jos sattuu puremaan, lisäksi aspiraatiovaara). Verenvuotoon riittää usein puristusside, jos vuoto raajasta on massiivia niin kiristysside. Hätätapauksessa kädellä vuotokohdan painaminen voi pelastaa hengen jos ei muita vuodon tyrehdyttämistarvikkeita ole tarjolla.
Jos seuraa elotonta ihmistä ns. tumput suorana tekemättä mitään, käytännössä viimeistään 10 -15 min kuluttua on eloonjäämisen todennäköisyys pudonnut nollaan jos koko tuona aikana ei tee mitään. Eli aina jos näkee jonkun menevän elottomaksi kannattaa aina yrittää painella. Suurinta vahinkoa aiheuttaa jos ei elvytä, ei se että tekniikka ei ole 100% oikeanlainen.