Vihainen tarhantäti läimäytti lasta avokämmenellä - 840 euron sakot
Helsingin käräjäoikeus langetti sakkoja 2,5-vuotiasta poikaa lyöneelle päiväkodin työntekijälle. 58-vuotias nainen löi lasta kerran avokämmenellä.
Tapaus sattui Helsingissä 12. marraskuuta 2015. Kyse oli päiväkodin tavallisesta ulosmenotilanteesta.
58-vuotias nainen kertoi, että lapsi oli jo puettu, mutta oli sitten ulostanut housuun. Työntekijä oli huutanut lapselle, jolloin lapsi oli mennyt makaamaan patjalle.
58-vuotias nainen kertoi nostaneensa lasta ja samaan aikaan läpsäisi poikaa ohimolle. Nainen sanoi molempien järkyttyneen tilanteesta. Nainen arveli lapsen ennemmin säikähtäneen kuin tunteneen kipua.
Tilannetta puolentoista metrin päästä seurannut toinen työntekijä arvioi avokämmenlyönnin napakaksi. 58-vuotiasta hän kuvasi aggressiiviseksi ja kiihtyneeksi.
Tämän toisen työntekijän mukaan lapsi oli kaatunut lattialle lyönnin voimasta. Hänkään ei uskonut lapselle aiheutuneen lyönnistä kipua.
Myöhemmin lapsi oli itkenyt ja vain seisonut paikallaan.
Oikeus: "Kipua aiheutui"
Helsingin käräjäoikeus piti selvänä, että lyönti aiheutti lapselle kipua, vaikka väkivalta oli sinänsä vähäistä.
– Teko on kuitenkin kohdistunut pieneen puolustuskyvyttömään lapseen, oikeus totesi. Se oli myös tehty lastenhoitajan tehtävässä, jolloin naisella oli erityinen vastuu lapsen hyvinvoinnista.
Oikeus päätyi sakkorangaistukseen. 58-vuotiaalle langetettiin 70 päiväsakkoa, josta kertyi hänen tuloillaan maksettavaa 840 euroa.
58-vuotias nainen menetti myös työnsä, kun Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirasto purki työsopimuksen puolitoista viikkoa teon jälkeen.
http://m.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/paivakodin-lastenhoitaja-loi-av…
Kommentit (12)
OT, mutta miksi te kopiotte tänne uutisen, mutta ette kommentoi asiaa mitenkään? Mitä AP haki tällä aloituksella? Kukin varmaan osaa ihan itse käydä lukemassa lööppilehtien nettisivuja?
"Kipua aiheutui". Mitä sillä on väliä aiheutuiko vai säikähtikö vain, tuollaista ei tehdä, piste.
Vierailija kirjoitti:
"Kipua aiheutui". Mitä sillä on väliä aiheutuiko vai säikähtikö vain, tuollaista ei tehdä, piste.
Vanhempien pitäisi saada sakot aina kun lapsi temppuilee tai tekee jotain väärää tarhassa tai koulussa. Voisi lähteä vaikka 1000 eurosta.

Voisitko nyt ihan vähän avata tätä sun aivopieruasi. Eli millä perusteella ja miten sen lapsen temppuilun voisi estää? Katsos kasvatus kun on just sitä, että se lapsen temppuilu kohdataan fiksusti ja samalla jotain lempeästi lapselle opettaen, ei sitä, että lasta hakataan ja uhkaillaan kotona, niin ettei peloltaan uskalla reagoida mihinkään missään.

Mitä vanhemmat lapsen temppuilulle suoraan mahtaa, varsinkaan uhmaikäiselle? Toki voi kasvattaa hyvin, mikä ei kuitenkaan joka tilanteessa auta.
Mutta meinaatko siis, että on ihan oikein vaan vetää turpaan jos kakara ei tottele? Täytyy kai olla kiitollinen että itse olin lapsena yliluonnollisen rauhallinen, niin ei kukaan hoitotäti saanut tekosyytä lyödä. Ja onneksi ei ole omia lapsia altistumassa sairaille käsityksille.
Karmivaa. Lastenhoitajana en voi kuvitella tilannetta, että itse löisin lasta. Ja kyllä on tuttua kiire, suuttumuksen tunteet ja siirtymätilanteiden hektisyys ja ärsyttävyys. Oli lasta sattunut taikka ei, niin ihan ansaitusti tuo tyyppi menetti työpaikkansa ja joutui juridiseen vastuuseen teostaan. Eli ei pääse enää lasten kanssa työskentelemään kun rekisteristä löytyy tuollainen rikos. Aivan käsittämätöntä että kukaan tällä alalla työskentelevä voi lyödä lasta! Oli tilanne miten stressaava, kaoottinen tai kiireinen tahansa, niin mikään syy ei oikeuta lapsen lyömiseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kipua aiheutui". Mitä sillä on väliä aiheutuiko vai säikähtikö vain, tuollaista ei tehdä, piste.
Vanhempien pitäisi saada sakot aina kun lapsi temppuilee tai tekee jotain väärää tarhassa tai koulussa. Voisi lähteä vaikka 1000 eurosta.
Voisitko nyt ihan vähän avata tätä sun aivopieruasi. Eli millä perusteella ja miten sen lapsen temppuilun voisi estää? Katsos kasvatus kun on just sitä, että se lapsen temppuilu kohdataan fiksusti ja samalla jotain lempeästi lapselle opettaen, ei sitä, että lasta hakataan ja uhkaillaan kotona, niin ettei peloltaan uskalla reagoida mihinkään missään.
Se, että lapsi kakkaa housuun ei ole mitään temppuilua. Hyi hitto miten kauhee juttu. Jos olisi ollut minun lapseni, tarhatäti pistettäisiin kunnolla vastuuseen.
Oisin varmaan ite käyny vähän napauttaan tätiä... näitä juttuja lukiessa toivon, että mun pojat pysys ikusesti pieninä mun luona kotona turvassa.. miten niitä uskaltaa ikinä antaa hoitoon kun tiedä yhtään, mitä reppanoille tapahtuu siellä :O
Tosi pelottavaa ettei kukaan työyhteisössä ole huomannut työntekijän olevan tuossa jamassa.
Tuo huutaminenkin on jo sinänsä kamalaa. Miltä mahtaa lapsesta tuntua kun kakkaamisesta saa huudot ja läpsitään. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kipua aiheutui". Mitä sillä on väliä aiheutuiko vai säikähtikö vain, tuollaista ei tehdä, piste.
Vanhempien pitäisi saada sakot aina kun lapsi temppuilee tai tekee jotain väärää tarhassa tai koulussa. Voisi lähteä vaikka 1000 eurosta.
Olet varmaan niitä ihmisiä, joiden mielestä lapsella ei ole mitään omaa tahtoa tai se kitketään pois jos sitä ilmenee? Ei tarvi sitten ihmetellä kun omat lapsesi on psykiatrisella itsetuhoisuuden vuoksi teini-iässä.
Ihan oikein!