lastensuojelun työntekijät tai siellä harjoittelussa olleet-tarvitaanko muka yliluonnollisia taitoja?

Mitä hän tarkoitti tuolla, että Sinun ei kannata? Onko hänellä jotakin henkilökohtaista sinua vastaan ja mikä hänen suhde sinuun on?

Älä nyt ainakaan ketä tahansa kuuntele. Itse tiedät parhaiten kuka olet ja mihin sinusta on. Rohkeasti kokeilemalla omien mielenkiinnon kohteiden mukaan selviää sitten lisää.

Siis tuleeko sinusta sossu vai sosionomi koulutuksessasi?

sosionomi tulee!ja kertoisin mielelläni tosi tarkasti, mutta en halua tietenkään että minut tunnistetaan. Ja kyllähän tässä varmaan jotain henk.kohtaista on, kun piikittely alkoi heti. Ja oikeastaan vähättelykin alkoi heti...hän näkee minut ehkä ikäni takia johonkin lastentarhaan kuuluvana ja ei esim. pidä tavastani puhua. eikä näe mitään edistystä minussa. Myönnän. että lastensuojelu alana on haastava ja ovathan opettajatkin sen sanoneet ja myöntäneet että voi olla jotain uskottavuusongelmia ym, mutta kyllä koulussa edistyy ja itse harjoittelussa myös. Tää kommentti tuli siis sen yhteydessä kun juteltiin opintojen jatkosta ja esim. tulevaisuuden suunnitelmista.

Olen juuri työharjoittelussa lasussa sosionomina. Täytyy sanoa, että ala prosesseineen ei ole helpoimmasta päästä sellaiselle, jolta puuttuu kokemusta sosiaalialan työstä. Työharjoittelu vaatii todella paljon reflektiota ja itsetutkiskelua ja kykyä muuttaa ajatuskuvioita hektisissä tilanteissa, sekä kykyä havaita oleellisia asioita. Muutoin se ei onnistu.

Jep, minä en edes ota harjoitteluun ihan nuoria opiskelijoita. Ei tarvii ola yliluonnollisia kykyjä, mutta vähän elämänkokemusta kuitenkin. Eli aloita jostain muualta ammatillinen urasi.

Terv. valmistuttuani menin nuorisotyöhän -->koulutyöhön -->kehitysvammaisen avustajaksi -->maahanmuuttajien ohjaajaksi -->lastensuojeluun, jossa sitten vastaavaksi ohjaajaksi. Ekasta viimeiseen on mennyt 16 vuotta ja tuossa välissä omatkin lapset synnytin ja heitä kasvattelen. Ei, en todellakaan olisi pärjännyt lastensuojelussa heti ensimmäisenä!

Olin itse 2. vuonna sosionomiopinnoissani lastensuojelussa harjoittelussa. Jos olet ekan vuoden opiskelija tai ehkä tokankaan ilman kummempaa elämänkokemusta ja työkokemusta niin en vielä suosittele harjoittelupaikaksi. Lastensuojeluharkat sopii parhaiten opintojen loppuvaiheeseen kun on jo nähnyt paljon muuta ja kehittänyt omaa ammatillisuuttaan.

Tässä näkee hyvin mihin siellä esimerkiksi voi törmätä.

Harjoittelut on nimensä mukaan harjoittelua varten. Itse menin 22-vuotiaana toisen vuoden sosionomiopiskelijana lastenkotiin harjoitteluun, eikä aikaisempaa kokemusta lastensuojelusta mulla ollut kuin sen verran, mitä koulussa oli kursseilla kerrottu. Olihan se rankkaa ja haastavaa, mutta koin kasvaneeni sen harjoittelun aikana ammatillisesti todella paljon ja opin myös itsestäni paljon. Lastenkodit on ainakin pk-seudulla tosi yleisiä sosionomien harjoittelupaikkoja, ja niihin menee monenlaiset ihmiset harjoitteluun. Ei siis tarvitse olla mikään superihminen. Rohkeasti vaan harjoitteluun!

Olin 21, kun kävelin koivukujaa sivariksi laitokseen, jonka silloinen nimi oli erityislastenkoti. Minut pistettiin ohjaajaksi osastolle (!) En minä siellä ketään kasvattanut sen vajaan vuoden aikana, mutta minä taisi kasvaa melkoisesti.

Kokemukseni mukaan siellä ei tarvita yliluonnollisia ominaisuuksia, mutta taipumuksia kyllä. Pitää pystyä olemaan empaattinen kaikesta siitä kohtaamastaan paskasta huolimatta. Sen vuoden aikana jo näki hyvin, että kaikista harjoittelijoista ei taatusti ollut tulossa kelvollisia tekijöitä rankimpiin paikkoihin. Samoin oli selvä, että edes talon vakiväestä kaikki eivät olleet paikassa, johon soveltuisivat.

En osaa täysin kertoa, millaisia ne ihmiset olivat, jotka siellä pärjäsivät, ja mitä se pärjääminen ylipäätään vaikeiden nuorten kanssa ylipäätään on. Minulle jäi sellainen käsitys, että ainakin muutamat uskoivat pärjäämisen olevan sitä, että nuoret eivät hypi silmille. Mikä arvo tällaisella pärjäämisellä sitten siinä, kun risaisesta lapsesta ja nuoresta yritetään leipoa yhteiskuntakelpoista ihmistä? Mutta oli siellä sellaisia rauhallisia ja iloisia ihmisiä, jotka ehkä tosiaan saivat aiheutettua jotakin hyvää niissä nuorissa.

Vuosia sivarini jälkeen päädyin keskusteluun entisen laitosnuoren kanssa. Hän tiivisti omat kokemuksensa niin, että laitoksessa on kolmen laisia työntekijöitä: niitä, joille työ on silkkaa hätäistä selviytymistä päivästä toiseen; niitä, jotka ovat siellä tavalla tai toisella hyväksikäyttämässä nuoria ja viimeksi niitä, jotka oikeasti välittävät nuorista ja tekevät työtä heidän hyvinvointinsa eteen.

Ikä siinä maailmassa toi auktoriteettia, mutta oli siellä hyvin pärjääviä nuoriakin tekijöitä. Minä tosin arvelen olleeni liian nuori sinne 21-vuotiaana.

no näin mä vähän ajattelinkin.kiitos vastauksista!nooh enpä tiedä tuosta ihmissaastasta...pitäähän niitäkin olla.tuli vaan semmonen olo, että mitä se mistään puhuu kun ei itsellään ole kokemusta eikä varmaa tietoa mun taidoista!eihän kaikki talentit ulospäin näy?varmaan jo kolmantena vuonna voisi onnistua, tosin olen niin nuori vielä että aikaa on :)

ap

No, ilman että olen alalla töissä voin sanoa tekstisi perusteella, että sinun ei kannata mennä lastensuojeluun töihin.

Täällä on puhuttu itsereflektion tarpeesta, ja sinulla ei sitä oikein vielä ole.

Tulkintasi toisen ihmisen kommenteista ovat outoja - pelottaa, millaisia seurauksia sinulla olisi, jos kuuntelisit asiakasperheitä ja tekisit tulkintoja heidän sanomisista. Ylitulkitset kommentoijaa todella räikeästi ja olet lähes varma siitä, että hän vähättelee sinua, koska olet nuori, ja pidät sitä automaattisesti kauhean epäoikeudenmukaisena ja henkilökohtaisena loukkauksena juuri sinua kohtaan. Tulee mieleen jokin nuoruuteen ja sosionimistatukseen liittyvä alemmuuskompleksi.

Käsitykseni mukaan lastensuojelutyö on vaativaa erityisesti sen takia, että resurssit ovat vähäiset. Lisäksi siellä puututaan asiaan, joka useimmille on kaikkein henkilökohtaisinta: omat lapset. Ja sitten on kaikkea vaikeaa kuten päihteitä, väkivaltaa jne.

Jos joku kokeneempi neuvoo sinua noin, mikset ottaisi sitä korvan taakse asiana, joka kertoo ehkä enemmän kuitenkin lastensuojelusta ja että se on oikeasti huono idea tässä vaiheessa.

Henk.koht. olen sitä mieltä, että olisi parempi, jos lastensuojelussa työskentelisi vain ihmisiä, joilla on myös omia lapsia. Silloin tulisi se omakohtainen kokemus jatkuvasta riittämättömyydestä ja huonosta vanhemmuudesta.