Onko muilla alkoholistien lapsilla sellainen että haluaisi turvallisen elämän ja puolison?

Joo mitä tasapainoisempaa ja rauhallisempaa niin aina parempi. Sellaista turvallista.

Kyllä kaipasin sellaista. Ja alkuun näyttikin hyvältä, mutta n. 15 vuoden turvallisen yhdessäolon jälkeen miehestä kehittyi alkoholisti.

Ehdottomasti. Tärkeää on ettei kumppani juo kuin silloin tällöin eikä menojalka vipata joka viikonloppu. Itse nautin ihan suunnattomasti pelkästä kotona olemisesta yhdessä mieheni kanssa ja siitä että kotona on turvallista olla. En kaipaa muuta.

Juu. Joku matkustelukin vähän ahdistaa ja uusien kokemusten hankkiminen.. Ei, ei, ei mun juttujani ollenkaan.

Jep. Enkä kaipaa mitään muutakaan jännitystä elämään. Rauhallista arkea vain.

Minä ainakin kaipaan huumeita, oikeudenkäyntejä ja aseiden pauketta.

Ei kai kukaan halua turvatonta puolisoa ja perhe-elämää?

Joo turvallista ja rauhallista kaipaan minäkin. Liikaa pelkoa lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaipasin sellaista. Ja alkuun näyttikin hyvältä, mutta n. 15 vuoden turvallisen yhdessäolon jälkeen miehestä kehittyi alkoholisti.

Tämä.

No minä kyllä kaipaan seikkailua ja jännitystä, mua ahdistaa paikoilleen jääminen. Elän ihan tasaista keskiluokkaista elämää mutta välillä tykkään irrotella miehen kanssa. En pystynyt valitsemaan "tylsää" miestä.

Kyllä. Nyt aikuisena tuntuu tosi hyvältä kun on itse saanut järjestää asiansa ja päättää että koti ei ole riitojen repimä, vaan rauhan ja hyvänolon paikka. Lähdinkin lapsuuden kodista tosi varhain omilleni.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti koko lapsuuden ja nuoruuden. Nyt on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai kukaan halua turvatonta puolisoa ja perhe-elämää?

On niitäkin jotka haluaa Jännän Miehen.

Ja pitää mennä ja kokea ja nauttia elämästä. Kuulemma et elä jos et matkustele ja hanki uusia kokemuksia ja tutustu uusiin ihmisiin.

Joo. Varsinkin nuorempana olin tosi turvallisuushakuinen. Mies valinnoissa varsinkin tämä on korostunut.

Jo lapsena muistan että olisin toivonut että Viisikko kirjoissa ne lapset olisivat vaan syöneet niitä eväitä ja lomailleet eikä ikinä olisi tullut sitä seikkailua :)

Valitettavasti aika monilla tuo holistiperheen malli siirtyy omaankin perheeseen. Tytöt katsovat mallia äidistä ja ihastuvat mieheen jota saavat hoidata ja kontrolloida, ja niihin tunnemyrskyihinkin voi jäädä koukkuun, tasainen turvallinen mies tuntuu tylsältä, päihteisiin taipuvainen jännittävämmältä. Onneksi osaa kykenee katkaisemaan tuon kehnon perinteen, ei juoda eikä hankita puolisoksi alkoholisia.

En ole huomannut. Omille vanhemmille ei alkoholi vain sopinut.

Aikuisena olen huomannut miten väärä käsitys minulla on ollut alkoholista pitkään. Olen suoraan sanottuna ollut hysteerinen ja lapsellinen kiukuttelija.

Joillekin alkoholi ei vaan sovi. Olen monesti miettinyt kuollutta isääni (maksa hajosi), olisiko kannabis voinut olla parempi vaihtoehto isälleni joka ei kestänyt kovaa maailmaa. Alkoholismi on surullinen sairaus, mutta suurin osa ihmisistä osaa käyttää alkoholia kohtuudella.

Alkoholistin lapsena ja väkivaltaisen lasisen lapsuuden lusineena olen miettinyt usein tätä asiaa. Ja pistänyt kädet kyynärpäitä myöten ristiin siitä, etten ole leimautunut alkkismiehiin. Joillekin näin käy, huomaavat vain vähitellen, et perhana alkkiksenhan minä sittenkin kaikista mahdollisista sitten kuitenkin valitsin.  Samoin jotkut valitsevat väkivaltaisen jännämiehen ja näin jatkavat omalta osaltaan perinteitä.

Nuorempana liikuin rokkipiireissä ja stadin muissakin alakulttuureissa, tuli nähtyä narkkarit ja motoristit, boheemit ja hulttiot. Minkäänlainen pitempi tai vakavampi suhde ei tullut kuuloonkaan. Väkivaltaisuutta halveksin, samoin itsekontrollin puutetta. Sitä kontrollin menetystä kun tuli lapsena nähtyä ihan tarpeeksi. Kun  tynnyrissä kasvaneet  'hyvien' perheiden kiltit tyttöset huulet mustattuina kapinoivat, uhmasivat ja halveksivat sovinnaisia ja tylsiä kotejaan ja vanhempiaan, mulla ei tällaiseen ollut tarvetta. Muut kapinoivat ja etsivät jännämiehiä, minä kuuntelin tylsästi vain musiikkia ;D.

 Ja onhan se paradoksi: tavallaan lasinen lapsuus (minun ja sisarieni kohdalla) suojeli meitä nuoruuden ylilyönneiltä. Kaikki opiskeli bilettämisen ja reissaamisen ohessa kunnolliset ammatit, on vakaa talous ja terveys, ei addiktioita, kaikista tuli enemmän vasemmistolaisuuteen suuntautuneita, jokainen meistä tajuaa, että aina se ei ole itsestä kiinni, miehissä arvostamme eniten lempeyttä ja älyä. 

Paitsi yksi meistä: hän jostain syystä on leimautunut alkkismiehiin ja on nyt itsekin alkoholisti. Auttaa on mahdotonta, kun toinen ei koe tarvitsevansa apua. Olkoon niin, ehkä sellainen elämä tuo hänelle jollain merkillisellä tavalla turvaa, vaikka se välillä sivustakatsojalle näyttäytyy väkivaltaisena ja kaoottisena.

Vaimoni on alkoholistiperheestä. Välillä tuntuu, että olen hänelle vain isähahmo. Hakee turvaa. Rauhallisuus ja tasainen arki on hänelle tärkeintä.

Tunne välillä, että olen vain turvallisuuden tuoja. Isähahmo. En mies jota rakastaa, tuntea intohimoa. Välillä vihata ja välillä rakastaa.

Oma vaimoni on alkoholistiperheestä. Hän alkaa huutamaan ja ulisemaan jos otan neljä isoa olutta työviikon päätteeksi saunassa.

Vituttaa se hysterisointi. Olisi aikuisella naisella jo aika tajuta ettei kaikilla alkoholia nauttivalla ole taustalla mielenterveysongelmaa. Alkoholi ei siis aiheuta terveissä ihmisissä ongelmakäyttäytymistä.

Olen monesti sanonut että isäsi on väkivaltainen kusipää ja vasta sen jälkeen alkoholisti.

Rakastan rutiineita ja säännöllistä elämää, koska lapsuuden elin sisäisessä kaaoksessa ja ainoa, mikä piti elämässä kiinni, oli omat säännölliset rutiinit. 

Kaipaan eniten turvaa. Kotiini en päästä yhtään ainoaa ihmistä, ketä en halua. En aio ikinä enää omassa kodissani pelätä ja siitä olen pitänyt huolen, ettei ole omien lastenkaan tarvinnut pelätä.

Otin absolutistimiehen itselleni, koska en jaksa katsoa enää ryyppäämistä. Olen sitä nähnyt tarpeeksi.

Ja lopuksi, en jaksa spekuloida jostain kohukirjasta, missä on surullisia ja kauheita ihmiskohtaloita. Olen elänyt niitä oikeassa elämässä niin paljon, että ei kiinnosta surra keksittyjä tarinoita surullisista ja kauheista ihmiskohtaloista. 

Olen myös suhteellisen itsekäs. Pidän todellakin omieni puolen ja huolen oman perheeni hyvinvoinnista. Tässä maailmassa ei pärjää nöyristelemällä, vaan pysymällä vahvana. 

Ja kyllä, joidenkin ihmisten mielestä olen vittumainen ihminen ja se ei haittaa minua tippaakaan. Minun kotini katon alle ei kukaan tule örveltämään ja minä en aio enää ikinä nähdä nälkää ja pelätä.