Miksi ihmissuhteet alkavat murtua jossain vaiheessa

Kukin meistä täällä elämässä matkaa omaa matkaansa ja kasvaa omaa kasvuansa, johon kuuluu kaikenlaisia vaiheita. Me tunnemme kukin omia tunteitamme ja ajattelemme omia ajatuksiamme. Kaikkea ei aina voi jakaa toisen kanssa, kun kaikki ei aina aukene edes itselle. Niinpä kaikkien ihmisten kanssa tulee vaiheita, joissa minä kuljen mietteineni eri paikassa kuin toinen.

Prioriteetit ja mielenkiinnon ja intoilun kohteet muuttuvat ajan myötä.

Jotkut tekijät etäännyttää ja itsellä ne johtuu usein voimattomuudesta

Mun mielestä yksi syy on se että ei enää kosketa toiseen. Kaikki läheisyys ja esimerkiksi pienetkin kosketukset ohikulkiessa on ihan tosi tärkeitä juttuja. Otetaan sitä aikaa toiselle vaikka olisi kiire, stressi, väsy, mikätahansa. Pidetään kiinni toisesta, ihminen kaipaa meinaa toisen ihmisen kosketusta. :)

Ihmiset muuttuu, mutta ihmisiä ei voi muuttaa. Jos muuttuminen/kasvaminen tapahtuu tarpeeksi eri suuntiin, etääntyy siinä melkein väistämättä. Kaikkien ystävien tai suhteiden tuskin on edes tarkoitus kestää ikuisesti, ainakaan niin, että aina oltaisiin yhtä paljon tekemisissä. Uskon että jokaisella kohtaamisella on merkitystä ja jokaisessa ihmissuhteessa on jotain mitä oppia, mutta niitä kohdattavaksi tarkoitettuja ihmisiä voi olla elämän aikana niin monta, ettei kaikkia ole mahdollista pitää yhtä lähellä yhtä pitkään.

Ahdistaa kun nykymaailma pyörii niin työn ympärillä, että työ erkaannuttaa parisuhteenkin , ei se nyt sinänsä että töissä ollaan 8 h mutta se puhe kotonakin, johon itsekin syyllistyn, että ikäänkuin se työympäristö muuttuu sellaiseksi että siitä kiehutaan ja kerrotaan kaikkea,

Ja kotona pyörii mielessä projekti ja dead linet ja muut, joskus haluisi vaan lähteä matkalle, kuten nuorena ja pakata rinkan selkään eikä ajatella mitään deadlineja.