Lue keskustelun säännöt.
En usko itseeni. Miten tästä eroon?
11.05.2016 |
Olen havahtunut vasta nyt 25-vuotiaana haitalliseen ajattelumalliini, joka minulla on ollut pienestä lapsesta saakka.
En usko itseeni missän tilanteessa. Olen lopettanut kaikki harrastukseni, koulunkäynti on ollut aina vaikeaa, olen alisuoriutunut kaikessa, en ole tehnyt asioita, joita olisin halunnut, sillä alusta asti minulla kytee aina mielessä negatiivinen "en pysty tähän kuitenkaan". Samalla mielihyvä oikeasti ehkä kivoistakin asioista katoaa.
Silloinkin kun olen pystynyt johonkin vaativaan suoritukseen, onnistun kääntämään sen negatiiviseksi ja koen tyytymättömyyttä itseeni. Tästä syystä en pitänyt esimerkiksi yo-juhlia ja puolimaratonin juostuani olin itselleni aivan raivona.
En pysty jäljittämään, mistä ajatteluni on peräisin, minulla ei tietääkseni ole mitään lapsuuden traumoja, olen ehkä vain ollut aina kovin epävarma itsestäni ja tavoitellut salaa täydellisyyttä, enkä ole siksi halunnut edes yrittää.
Onko kenelläkään kokemusta, miten tästä ärsyttävästä ja elämää rajoittavasta ajatusmallista pääsee eroon? Elämäni on jumahtanut paikalleen, sillä uskon vahvasti, että en tule koskaan valmistumaan yliopistosta enkä saamaan töitä - siksi en siis laita tikkua ristiin asian kanssa..
Kommentit (5)
Uskomuksesi ovat vain ajatuksiasi. Voit kyseenalaistaa, kieltää ja muutta ne ihan koska haluat.
Itse olin nuorena myös kaltaisesti. Lukion jälkeen menin jopa tehtaalle töihin, koska uskoin ettei älynlahjani ja sosiaalisten tilanteiden pelkoni sallisi opintoja.
Törmäsin sitten Salaisuus-kirjoihin ja myös psykologisiin teksteihin siitä miten tärkeämpää on työnteko kuin lahjakkuus. Päätin sanoa EN USKO kaikille päässäni oleville uskomuksille kuten "olen matemaattisesti täysin lahjaton", "en pystyisi opiskelemaan korkeakoulussa koska pelkään julkista esiintymistä", "en ole tarpeeksi älykäs" jne. Joka kerta kun se sisäinen höpinä huonoudesta ja lahjattomuudesta meinasi alkaa, sanoin heti sisäisesit, että EI, HÖPINÄ SEIS, MINÄ PYSTYN KYLLÄ. Ja minä pystyin.
Kiusallani vielä menin opiskelemaan matemaattis-luonnontieteellistä alaa ihan siksi, koska juuri matematiikka oli ollut kauhuni kohde, jossa koin olevani täysin lahjaton. Halusin vaan osoittaa että uskomuksilla voi muuttaa kaiken. Minä pääsin sisään opiskelemaan erinomaisilla pääsykoepisteillä, vaikka taustalla oli lyhyt matematiikka lukiosta, sekin vuosia sitten. Ja opiskelin normaalissa ajassa ilman mitään ongelmia, kun nyt uskoin itseeni. Jos ja kukn en osannut jotain, en enää masentunut jauhamaan "olen lahjaton, en pysty, en osaa", vaan otin sen ongelmana joka on ratkaistava: on etsittävä minulta puuttuva taustatieto jonka takia en osaa, harjoiteltava, etsittävä malliratkaisuja ja yritettävä ymmärtää ne. On siis tehtävä työtä, ja sillä sitä oppii, kunhan luottaa itseensä ja kykyynsä oppia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Jos ja kukn en osannut jotain, en enää masentunut jauhamaan "olen lahjaton, en pysty, en osaa", vaan otin sen ongelmana joka on ratkaistava: on etsittävä minulta puuttuva taustatieto jonka takia en osaa, harjoiteltava, etsittävä malliratkaisuja ja yritettävä ymmärtää ne. On siis tehtävä työtä, ja sillä sitä oppii, kunhan luottaa itseensä ja kykyynsä oppia."
Tämä on hyvä pointti. Kiitos vastauksesta!
Minulle on hankalaa myös jossakin onnistuttuani (olen esimerkiksi päässyt yliopistoon ja juossut sen puolimaran, päässyt muutamaan hyvään työpaikkaan jne.) ajatella, että olen hyvä ja ansaitsin tämän. Saatan esimerkisi ajatella, että minut valittiin työhön vahingossa tai yliopistohaussa pisteeni sekoittuivat jonkun muun kanssa.
Itseäni on auttanut ihan se, että olen opetellut tunnistamaan nuo ajatukset kun niitä tulee. Sitten kun on tietoinen siitä, että taas päässä pyörii se, ettei tämäkään asia minulta onnistu, niin pystyn väkisin ajattelemaan, että onnistuu kun opettelen/yritän. Ja tietysti onnistuukin.
Mulla jotenkin osa tätä ongelmaa on se, että nuo ajatukset tulevat päähän ihan pienissäkin jutuissa. Päivän mittaan niitä ehtii vain tulla ja tulla, jos en aktiivisesti yritä puuttua niihin. Ja toisaalta kun aina edes yrittää tehdä jotain, niin kyky sietää epäonnistumistakin kehittyy.
Kuullostatpa ikävältä ihmiseltä