Lasten ikäero 3v, onkohan paljonkin helpompaa kuin se yleinen 2v?

Kenelläkään ajatuksia aiheesta? :)

Se riippu täysin vanhemmista, lapsista, miten esikoinen suhtautuu vauvaan jne. Itselläni on se 2v ikäeroa, joten kolmesta vuodesta kokemuksia ei ole. Muuta en osaisi sanoa edes kahden vuoden ikäeroonkaan kuin tuon mitä aiemmin sanoin. Riippuu niin monesta asiasta.

Jos vauva on pahasti vaikka allerginen, ei ole yhtään helppoa. Kannattaa miettiä, jaksaako esikoisen lisäksi vauvaa, vaikka olisikin koliikkia jne. :)

Meillä olisi tullut 3 vuoden ikäero lapsille mutta tuli alkuraskauden km ja sitten seuraava raskaus oli tuulimuna. Lopuksi ikäeroksi tuli 4,5v. Ja kaikki on mennyt erittäin ok. Vauva-ajat ja pikkulapsiaika onkin ollut elämäni parasta aikaa :)

Me toivoimme sellaista 3.5 v ikäeroa, mutta meistä riippumattomista seikoista tulikin 5.5v - ja se on ollut täydellinen ikäero. Pikkulapsiaika ei ole ollut ollenkaan rankkaa vaan pelkästään ihanaa ja hauskaa ja molemmille lapsille riittää paljon aikaa ja huomiota. Ainoa tuossa on, että jonkin verran pitää jakautua 2+2 periaatteella esikoisen harrastusten takia ja senkin takia, että esikoiselle sopivat tapahtumat eivät sovi kuopukselle. Mutta tämänkin koen pääasiassa positiivisena, koska näin molemmat lapset saavat yksilöllistä huomiota toiselta vanhemmalta. Sitten kun olemme koko perheellä, niin lapset viihtyvät toistensa seurassa ja oikeasti leikkivät keskenään - eivät tietenkään samalla lailla kuin 1-2 v ikäeron sisarukset, mutta silti, ja niin, että esikoisellakin on hauskaa. Pienempi ihailee veljeään ja haluaa tehdä kaikki samat jutut.

Toivomme kolmatta ja oman iän takia täytyy yrittää sellaisella 3-3.5v ikäerolla tällä kertaa, muuten varmaan tähtäisimme vähän pitempään ikäeroon. Mutta uskon, että sekin menee hyvin. Alle 3v ikäero ei mitenkään sopisi meille.

Meillä keskimmäisellä ja kuopuksella 3v3kk ikäero. Keskimääräinen sai olla niin pitkään meidän perheen "vauva", että pikkusiskon syntymä otti koville. Toki tämä riippuu paljon lapsen luonteesta. Meillä keskimmäinen haki huomiota hyvin kyseenalaisin keinoin, vauvaa satuttamalla, raivareilla ja kaikenlaisella ilkityöllä. Ensimmäinen puoli vuotta oli rankkaa aikaa, eikä itsellä ollut hetkeäkään hengähdystaukoa lasten vahtimisessa ja huomioimisessa. Nyt on alkanut helpottaa, kun vauva on 10 kk ja keskimmäinen 4v. Esikoisella ja keskimmäisellä ikäeroa 1v4kk, ja paljon helpommalla pääsi silloin. Isompi ikäero meidän perheessä on ollut raskaampi. Tämä vain meidän perheen kokemus, toki siihen vaikuttaa niin monet eri asiat. Tietenkin kolmevuotias on jo omatoiminen, eikä tarvitse kokoajan fyysistä hoitoa, mutta henkinen puoli oli meillä haastavaa! 😊

Meillä on ikäeroja vähän päälle 2v ja 3v. Ei noissa ollut mielestäni mitään eroa. Yhtä raskasta se oli. 3v ikäerossa teki osaltaan vähän raskaampaa ehkä se, kun se isompi oli jo sen verran iso, että tarvitsi eri tavalla aktiviteetteja ja oli koko ajan energiaa täynnä ja koska päiväunet alkoi käydä vähiin, niin päivässä ei ollut yhtään sellaista aikaa, että olisi ollut hiljaista. 

Mutta ei noissa mielestäni mitään suurta eroa ole. Enemmänkin eroa on siinä onko eroa 1v vai 3v.

mulla ja pikkusiskollani on ikäeroa tasan 3v. Siskon syntyminen oli kova paikka, uhma oli paha ja myös mm. alkoi yökastelu, kun aiemmin olin ollut täysin kuiva. Vanhempani eivät oikein selvinneet näistä haasteista, vaan minulle jäi pitkäksi aikaa sellainen kuva, että olin aivan kauhea lapsi. Tämä on vaikuttanut paljon kehitykseeni, opin että on parempi pärjätä yksin ja että ei kannata tarvita ketään. Vasta aikuisiällä, masennuksen ja terapian myötä, olen alkanut käsitellä näitä asioita ja opetellut pois silloin syntyneistä ajatusmalleista. Siskon kanssa ollaan kyllä läheisiä ja leikittiin paljon yhdessä, kävi tavallaan niin, että minä regressoiduin ja siskoani taas kohdeltiin ikäistään vanhempana, mikä ei ollut hyvä meille kummallekaan.

En tosiaan meinaa sanoa, että 3 vuotta olisi huonoin mahdollinen ikäero, mutta sisaruuskateus voi olla tosi voimakasta ja vaatii vanhemmilta ymmärrystä ja kärsivällisyyttä käsitellä sitä oikein. Ystävilläni on lapsia 3 vuoden ikäerolla, ja joillain on ollut samantapaisia ongelmia kuin itselläni aikoinaan ja joillain taas ei mitään.

Meidän lapsilla on vähän alle 3 v ikäeroa, olivat alle kouluikäisenä tosi hyvät kaverit ja vielä nyt koululaisinakin lomilla yms. Kavereilla on ollut 4-5 v. ikäeroja. Nämä sisarusparit eivät leiki yhtään yhdessä, jos toinen on kaksi ja toinen seitsemän, ovat ihan eri kehitysvaiheissa. Toki sitten, kun ovat 25 ja 20 ovat enemmän samassa veneessä ja sisarruksesta on toki elämän mittaista iloa.

Kokemusta sekä alle kahdesta vuodesta että yli kolmesta vuodesta. Pienellä ikäerolla vauva-aika on rankkaa, mutta helpottaa sitten myöhemmin. On yhteisiä kavereita ja harrastuksia, eli ei sitten enää mene kaikkea kahteen kertaan.

Yli kolmen vuoden ikäerolla oleva lapsi on selvästi eri "ikäluokkaa". Hänellä on eri kaverit, ja vaikka harrastus olisi sama, ei voi olla sisaruksen kanssa samassa ryhmässä. Eivätkä leiki yhdessä.

Kun ikäero on 5-10  vuotta, on vanhempi jo selkeämmin isoveli/-sisko, joka huolehtii pienemmästään, tai sitten kulkee omia polkujaan kuin sitä pienempää sisarusta ei olisikaan.

7 voi olla hyvinkin oikeassa siinä, että 3 v on pahin mahdollinen ikäero varsinkin silloin, kun lapsia on vain kaksi. Silloin vanhempi ei ole vielä oikeasti tarpeeksi paljon isompi, mutta ei enää voi hakea tuttia ja vaippaa kun vauvallakin on niin kuin kaksivuotias vielä voisi ilman suurempaa ihmettelyä. Isommassa lapsilaumassa ei ehkä vaikuta niinkään paljon.

Meillä lapset 8 kk ja 3 v 7 kk, joten ikäeroa 2 v ja 11 kk eli hyvin lähelle 3 vuotta. Hyviä puolia on ollut se, että 3 v. alkaa olemaan jo melko itsenäinen. Ei tarvitse vaihdella vaippoja ja käy itsenäisesti vessassa, osaa jo melko hyvin pukea itse sekä voidella voileivän yms. Ymmärtää aika paljon jo puhetta, eli voi auttaa esimerkiksi hakemalla vauvalle vaipan, ojentaa rätin jos vauva pulauttaa jne. Meillä ainakin 3 v. ymmärsi myös jo olla olla satuttamatta vauvaa ja jaksoi jo jonkin verran odottaakin omaa vuoroaan. Lisäksi 3 vuotta on kuitenkin riittävän lyhyt väli, että tietyllä tapaa kuopuksen vauva-aika menee vielä samaan putkeen esikoisen pikkulapsiajan kanssa. En olisi halunnut enää toista siinä vaiheessa, kun isompi on koulussa. 

Huonoja puolia on ollut se, että meillä oli myös melkoisesti mustasukkaisuutta ja uhma ikäänkuin palasi muutama kuukausi vauvan synnyttyä, vaikka oli muuten alkanutkin jo helpottaa. Tähän on auttanut kahdenkeskinen aika esikoisen kanssa, olemme käyneet esimerkiksi vain tyttöjen kesken parturissa ja shoppailemassa vaatteita sekä pyörälenkeillä. Onneksi mitään kummempia ei ole käynyt, esimerkiksi mitään kastelua ei ole ilmennyt. Saa nähdä miten vanhempana, mutta ainakin tässä vaiheessa lapsilla on vielä niin erilaiset tarpeet, että ihan työstä käy näiden hoitaminen kotona, kun syövät erilaisia ruokia jne. Laitoimme esikoisen kerhoon, sillä ainakin ihan alun imetysmaratoonit olivat esikoisen kannalta aika hankalia, kun hänkin olisi kaivannut tekemistä ja huomiota. Liian pieni kuitenkin lähtemään itsekseen kavereille. Esikoinen ei myöskään nuku enää päiväunia, joten omaa lepohetkeä päivän aikana ei ole, vaikka vauva olisi valvottanut yön, sillä vauvan nukkuessa päivällä yritän huomioida vuorostaan esikoista. 

Mun mielestä tällainen  kysymys on täysin järjetön ja turha. Me ollaan kaikki yksilöllisiä ja erilaisia ihmisiä ja perheitä. Mulla on useampi lapsi erilaisilla ikäeroilla, enkä ajattele sen olevan mitenkään oleellista pärjäämisen ja jaksamisen suhteen. Kaikki muu elämässä vaikuttaa enemmän. Pohtiahan aina voi, mutta mitään oikeaa vastausta ei voi toiselle perheelle antaa tässä asiassa.