Alkoholistin raivo
Niin...tietääkö joku mistä puhun? Sellaisia aivan käsittämättömiä, toiselta planeetalta olevia raivareita, jotka jatkuvat joskus tunti- tai jopa päivätolkulla, välissä vaan vähän nukutaan ja juodaan. Raivon laukaisee ainakin, jos jollain tapaa pistää neulalla alkoholistin ilmapalloon, eli puhuu tai ottaa kantaa juomiseen tai kännissä tehtyihin toilailuihin suoraan ja rehellisesti, eikä suostu lähtemään mukaan alkoholistin selittelyihin. Kun olin teini-ikäinen, raivoava alkoholistivanhempani kävi pahimmassa tapauksessa fyysisesti päälle, kun pidin pintani keskusteluissa. Nykyään onneksi enää tulee vain paskaa niskaan puhelimitse ja viestien välityksellä. Onko tuollainen raivoaminen ihan silkkaa alkoholismista johtuvaa aivovammaa vai voiko siihen olla jokin muukin syy? Minulle tulee siitä mieleen pienen lapsen raivokohtaukset, joissa parutaan, potkitaan, purraan ja syljetään niin lujaa kuin vain pystytään - vaikka aikuinen ihminen tietysti useimmiten tekee tämän ihan vain ripuloimalla suullisesti ilkeimpiä asioita ja päättömimpiä syytöksiä mitä ikinä pystyy keksimään.
Kommentit (11)
Se on se oma pahaolo ja huono omatunto.
Juominen loppuu kun maksa sanoo itsensä irti tai juoppo saa jonkun oikeesti pahan kohtauksen. Onneks mulle tulee jo henkisesti niin paha olo jo parin päivän ryyppäyksen jälkeen, ettei musta ikinä edes tulis juoppoa.
Vielä on huolta juopon alaikäisestä huollettavasta, siksi en ole laittanut välejä poikki. Muuten en olisi enää ikinä tekemisissä, vaikka raitistuisikin.
Jos toinen on heikoilla jo muutenkin ja menet siihen vielä vittulemaan, niin kyllä hän raivostuu.
On turha kuvitella että vittuilemalla ja alentavalla puheella saat kenenkään päätä kääntymään.
Se ei vaan toimi niin.
Painat juoppoa vain syvemmälle. Usko huviksesi.
Ap, kuvalemasi raivarit kuuluvat alkoholismin taudinkuvaan sairauden edistyessä. Ja joo, tuttuja ovat, onneksi nyt jo menneisyydestä.
Aloituksessa luki suora ja rehellinen puhe, ei vittuilu ja alentava puhe. Juoppo tietysti tulkitsee juomisesta suoraan ja rehellisesti puhumisen vittuiluksi.
Alkoholi on maailman kauhein tapa lääkitä itteensä. Ihan hirvittävän huono vaihtoehto. Miksi helvetissä sitä myydään oikein valtion taholta? Hermomyrkkyä, mikä ei kuulu ihmisen elimistöön millään muotoa. Tutkimuksia on toki että punkkua silloin tällöin mutta hyi se on pahaa. Kaikki ne on. Kuinkahan monta miljoonaa venäläistä kuoli sen takia, että Stalin oli vodkapsykoosissa?
Vierailija kirjoitti:
Jos toinen on heikoilla jo muutenkin ja menet siihen vielä vittulemaan, niin kyllä hän raivostuu.
On turha kuvitella että vittuilemalla ja alentavalla puheella saat kenenkään päätä kääntymään.
Se ei vaan toimi niin.
Painat juoppoa vain syvemmälle. Usko huviksesi.
Mikään päänsilittely tai myötäily ei juoppoa auta. Kirjoita hänelle selkeä kirje (älä ryhdy keskustelemaan), jossa selität kantasi ja syyt- Sitten lopeta kaikki yhteydenpito.
Vierailija kirjoitti:
Jos toinen on heikoilla jo muutenkin ja menet siihen vielä vittulemaan, niin kyllä hän raivostuu.
On turha kuvitella että vittuilemalla ja alentavalla puheella saat kenenkään päätä kääntymään.
Se ei vaan toimi niin.
Painat juoppoa vain syvemmälle. Usko huviksesi.
Useimpien pitääkin painua tosi syvälle ennen kuin motivaatiota paranemiseen alkaa löytyä. Tai sitten juovat itsensä hengiltä. Päänsilittely ei tosiaan auta ikinä, muuten kuin jatkamaan juomista.
Juoppo on juoppo, turha sitä on sen enempää miettiä. Välit poikki vaan, ei niihin muu tehoa. Oli sitten kuinka läheinen tahansa.