Matkavakuutus + syöpä lomamatkalla
Kysyn mielenkiinnosta seuraavaa: jos lähden lomamatkalle ja minulla on matkavakuutus, korvaako matkavakuutus jos matkan aikana saan tiedon sairastavani syöpää ja joudun lähtemään kotiin sen tiedon vuoksi ennen aiottua ajankohtaa?
Ja pointtina nimenomaan, että ennen matkan ostoa ja sinne lähtöä ei ole tiennyt sairastavansa syöpää vaan sairaus tulisi ilmi vasta reissussa ollessa. Netistä olen löytänyt tietoa vain siittä että matkavakuutus ei korvaa jos olemassa oleva sairaus matkalla yhtäkkiä pahenee tai aiheuttaa huononemista terveydentilaan. Nimenomaan jos kyseessä on vakava sairaus joka disgnosoituu vasta matkalla ollessa?
Kommentit (35)
Monenko kuukauden lomamatka? Muuten en tajua, miten syöpä voitaisiin löytää kesken matkan ja vielä niin, että vaatisi aikaistetun paluun.
Jos hoidolla olisi päivän päälle kiire, aloitettaisiin hoito siellä paikanpäällä , esim lapsen leukemiassa näin. Kotiin lähtö vasta sitten kun tilanne vakaa, eli muutaman viikon päästä.
Tosin 99% syöpiä ei hoidon aloitus ole niin viikon päälle
Mun syöpää sairastava tuttuni on kyllä matkustanut, mutta Euroopassa vain. Hänen hoitonsa on jo lopetettu, mitään ei voi tehdä. " Sama se missä kuolen" on perheettömän ystäväni motto, ja oikeasti ymmärrän häntä hyvin.
Vierailija kirjoitti:

No ei tämä vastannut ap:n mihinkään kysymykseen
Vierailija kirjoitti:
Tuskin korvaa. Ei ne syöpähoidot ala sillä samalla hetkellä, kun tiedot tulevat eivätkä kyllä soittele "moi, kävit verikokeissa ja sulla olis nyt sit syöpä"
Minulla siis on oikeasti tämä tilanne. Lähden 2kuukaudeksi ulkomaille täysin omatoimiselle matkalle viikon kuluttua. Olen kärsinyt parista ihan tavallisesta oireesta viimeaikoina ja lääkäri ilmoittaa testien tulokset viikko matkalle lähdön jälkeen. Jos diagnosoituu syöpä enkä voi jäädä 2kk toiselle puolelle maailmaa matkavakuutus ei korvaa?
Oireeni eivät viittaa mitenkään suoraan syöpään. Oireena on esim ihon kutina ja sehän voi johtua vaikka 10000 eri syystä mutta myös syövästä. Haluankin täysin mielenkiinnosta tietää jos ihminen saa yllättäin tiedon syövästä pitkän ulkomaanmatkan alussa korvaako matkavakuutus aikaistettua lentoa Suomeen? Syöpä ei kuitenkaan ole ollut tiedossa matkaa varatessa, vakuutusta ostaessa tai lentokoneeseen noustessa vaan tieto tulee puhelimitsen jo matkalla ollessa.
Todennäköisesti korvaa paluun kotimaahan. Matkan keskeytyshän korvataan myös kotona olevan läheisen vakavan sairastumisen tai kuoleman vuoksi ainakin useimmissa vakuutuksissa.
Nuo korvaus jutut on kinkkisiä, parempi lähteä siitä että jos tosi tilanne tulee niin mitään ei korvata todellisuudessa, mutta jos etukäteen kysyy vakuutusyhtiöstä, niin juu juu kaikki korvataan.
Se Meksikossa kuollut mummo, jolle kerättiin rahaa FB:ssä oli tuollainen tapaus.
Pumppu petti alkuksi luvattiin korvata, mutta löyty jotain sairaushistoriasta ja kieltäydyttiin korvaamasta. Mummo kiikutettiin luksussairaalasta huonompaan ja kun tuli pahaa julkisuutta niin luvattiin ambulanssilennotkin korvata. Mummo nyt vaan ehti kuolla, kun tarpeellisia pallolaajennusleikkauksia ei voitu tehdä rahan puutteen takia.
Syövän toteamiseen liittyvien tutkimusten korvaamisesta en kyllä olisi ollenkaan varma. Matkavakuutukset korvaavat yleensä vain akuutin sairastumisen hoidon.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti korvaa paluun kotimaahan. Matkan keskeytyshän korvataan myös kotona olevan läheisen vakavan sairastumisen tai kuoleman vuoksi ainakin useimmissa vakuutuksissa.
Näin minunkin vakuutus kertoo mutta sitä miettii onko sins jotain porsaanreikiä.
Jos tedon sairaudesta saa lomalla, niin matkavakuutus korvaa. Ystäväni talosta löytyi vesivahinko, ja matkavakuutus korvasi matkan lyhenemisen ja uudetliput, kun kiirehti Suomeen hoitamaan tilnnetta.
No, se tietohan ei ole mitenkään yllättävä, koska olet käynyt jo lääkärissä ennen lähtöä. Ja vaikka itsellesi uskottelet, että pääsisit 24h sisään syöpähoitoihin diagnoosin saamisesta, niin ei. Joudut hoitojonoon, jossa todennäköisesti vierähtää se 2kk eli ehdit reissultasi hyvin takaisin ennen hoitojen aloittamista. Mikäli syöpäsi ei ole aggressiivista laatua (onko koepalat jo otettu?) ja olet ylipäänsä työikäinen/töissä, että sua kannattaa hoitaa. Heti hoitoon pääset näissä tapauksissa ainoastaan yksityisen kautta. Silloinkaan matkavakuutus ei tule asiaa korvaamaan, tarkista muut vakuutuksesi ajan tasalle.
Vierailija kirjoitti:
Syövän toteamiseen liittyvien tutkimusten korvaamisesta en kyllä olisi ollenkaan varma. Matkavakuutukset korvaavat yleensä vain akuutin sairastumisen hoidon.
Olet käsittänyt väärin. Jos tutkimukset on tehty jo kotimasssa ja tulokset tulevat henkilön ollessa matkalla ja hänellä olisi paluulippu 2kuukauden päästä mutta saisi tiedon syövästä ja hoidot pitäisi aloittaa pikimmiten kotimaassa eikä hän näin ollen voisi jättää paluutaan 2kuukauden päähän. Ulkomailla hänelle ei tutkimuksia tehtäisi eikä hän siellä hoitoa tarvitsisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin korvaa. Ei ne syöpähoidot ala sillä samalla hetkellä, kun tiedot tulevat eivätkä kyllä soittele "moi, kävit verikokeissa ja sulla olis nyt sit syöpä"
Minulla siis on oikeasti tämä tilanne. Lähden 2kuukaudeksi ulkomaille täysin omatoimiselle matkalle viikon kuluttua. Olen kärsinyt parista ihan tavallisesta oireesta viimeaikoina ja lääkäri ilmoittaa testien tulokset viikko matkalle lähdön jälkeen. Jos diagnosoituu syöpä enkä voi jäädä 2kk toiselle puolelle maailmaa matkavakuutus ei korvaa?
Oireeni eivät viittaa mitenkään suoraan syöpään. Oireena on esim ihon kutina ja sehän voi johtua vaikka 10000 eri syystä mutta myös syövästä. Haluankin täysin mielenkiinnosta tietää jos ihminen saa yllättäin tiedon syövästä pitkän ulkomaanmatkan alussa korvaako matkavakuutus aikaistettua lentoa Suomeen? Syöpä ei kuitenkaan ole ollut tiedossa matkaa varatessa, vakuutusta ostaessa tai lentokoneeseen noustessa vaan tieto tulee puhelimitsen jo matkalla ollessa.
Kyllä vakuutusyhtiön kieron mielen mukaan syöpä on ollut ennen matkalle lähtöä, jos siitä on jotain testejä älytty ottaa, vaikka varsinainen vahvistava testitulos tulisi myöhemmin.
Paitsi jossain vakuutuksissa n kohta, joka ei korvaa, jos tutkimukset on kesken.
Onko sulla nyt varmasti rahaa lähteä ylipäätään? Mulle olis ehkä kaikkein pienin huoli joku ylimääräinen lentolippu.
Vierailija kirjoitti:
No, se tietohan ei ole mitenkään yllättävä, koska olet käynyt jo lääkärissä ennen lähtöä. Ja vaikka itsellesi uskottelet, että pääsisit 24h sisään syöpähoitoihin diagnoosin saamisesta, niin ei. Joudut hoitojonoon, jossa todennäköisesti vierähtää se 2kk eli ehdit reissultasi hyvin takaisin ennen hoitojen aloittamista. Mikäli syöpäsi ei ole aggressiivista laatua (onko koepalat jo otettu?) ja olet ylipäänsä työikäinen/töissä, että sua kannattaa hoitaa. Heti hoitoon pääset näissä tapauksissa ainoastaan yksityisen kautta. Silloinkaan matkavakuutus ei tule asiaa korvaamaan, tarkista muut vakuutuksesi ajan tasalle.
Olen käynyt lääkärissä mutta esimerkiksi kutinan syyksi harvoin ensimmäisenä epäillään syöpää eikä sitä syöpää minullakaan epäillä mutta on haluttu testata kaikkea mahdollista varmuuden vuoksi. Joten kyllä se syöpädiagnoosi olisi yllätys koska siihen ei ole ollut millään muotoa suurta syytä varautua.

Mulla oli varaa ostaa menopaluuliput ja ja sen lisäksi sen verran pätäkkää että pystyn maksaan reissussa kulut mutta ylimääräistä rahaa ei ole. Mulla siis säästöt meni lentolippuihin ja jäljellä sellainen summa jolla asun+syön ja teen asioita matkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, se tietohan ei ole mitenkään yllättävä, koska olet käynyt jo lääkärissä ennen lähtöä. Ja vaikka itsellesi uskottelet, että pääsisit 24h sisään syöpähoitoihin diagnoosin saamisesta, niin ei. Joudut hoitojonoon, jossa todennäköisesti vierähtää se 2kk eli ehdit reissultasi hyvin takaisin ennen hoitojen aloittamista. Mikäli syöpäsi ei ole aggressiivista laatua (onko koepalat jo otettu?) ja olet ylipäänsä työikäinen/töissä, että sua kannattaa hoitaa. Heti hoitoon pääset näissä tapauksissa ainoastaan yksityisen kautta. Silloinkaan matkavakuutus ei tule asiaa korvaamaan, tarkista muut vakuutuksesi ajan tasalle.
Olen käynyt lääkärissä mutta esimerkiksi kutinan syyksi harvoin ensimmäisenä epäillään syöpää eikä sitä syöpää minullakaan epäillä mutta on haluttu testata kaikkea mahdollista varmuuden vuoksi. Joten kyllä se syöpädiagnoosi olisi yllätys koska siihen ei ole ollut millään muotoa suurta syytä varautua.
Jos sinulta on otettu näytteitä, joilla voidaan todeta syöpä, ei syöpä tule sinulle sellaisena yllätyksenä, ettei vakuutusyhtiö voisi katsoa sinun pystyneen odottamaan syöpädiagnoosia.