Lue keskustelun säännöt.
Ahmimishäiriöisen ajatuksenjuoksua
01.05.2016 |
-tiedän miten pitää syödä terveellisesti ja tasapainoisesti. Osaan syödä oikein, mutta en vain kykene siihen. Kyse ei ole tietämättömyydestä.
- minulla ei ole masennusta tai muuta vakavaa. En oikeastaan tiedä, mistä tämä johtuu, vaikka tunnistankin ne hetketk, jotka ahmimisen laukaisevat.
- lääkäri ei usko minua eikä kukaan ymmärrä, koska olen normaalipainoinen (ja olen aina aiemminkin ollut hoikka). Olen kuitenkin lihonut ja laihtunut tosi rajusti lyhyiden aikavälien sisään. Painoni siis nousee aina järkyttävästi jonain kausina, mutta sitten mulle iskee kompensaatiokausi päälle, ja laihdutan raivolla. Olen kuitenkin noidankehässä eikä kukaan auta mua pois siitä, koska olen näennäisesti terve. Minulla ei siis ole diagnosoitu mitään.
- tiedän, että mun pitäis lopettaa laihdutus-ajattelu ja alkaa syömään rennosti normaaleja annoksia, mutta se on aivan mahdotonta sillä hetkellä, kun kierin itseinhossa ja morkkiksessa ahmimiskauden päätteeksi ja olen juuri päättänyt taas palata ruotuun ja laihduttaa keräyt kilot. Minulle se on aina joko tai: syön ylettömästi kaikkia maailman herkkuja tai sitten syön hyvin kurinalaisesti.
- mulla oli jo pitkään kausi, jolloin meni tosi hyvin ja tasapainoisesti, mutta sitten jostain ihan tuntemattomasta syystä kaikki lähtikin taas käsistä. Siksi epäilenkin, että kyseessä on enemmän joku hormonaalinen/aivokemiallinen syy kuin pelkkä tunne-elämän säätelyyn liittyvä (esim.suruun/ahdistukseen syöminen).
- harrastan todella paljon liikuntaa. Pahimpina ahmimiskausina liikunta kuitenkin jää vähemmälle, koska ajattelen, että samaan konkurssiin kaikki... liikunnan määrä ei loppupeleissä auta, koska syön niin sairaalloisen paljon ja epäterveellisesti, että plussakaloreita tulee kuitenkin.
- fakta on, että olen ollut onnellisimmillani hoikempana, siinä tietyssä tavoitepainossa/-koossa. En siis ole onnellinen vain sen hoikkuuden takia, vaan parempi itsetunto vaikuttaa niin moniin eri elämän osa-alueisiin. Minun on siis pakko olla hoikempi. En vain pysty kokemaan itseäni tarpeeksi hyväksi lihoneena. Olen silloin paljon sulkeutuneempi ja onnettomampi. Samalla kaikki energia menee ruuan ajatteluun ja henkiseen taisteluun itseäni vastaan. Laihduttaessa sitä samaa taistelua ei ole ja kaikki tuntuu paremmalta. Ahmimiskierre kuitenkin iskee aina yllättäen eikä sitä voi hallita.
- en usko, että pystyn näkemään itseäni koskaan hyvänä, jos olen lihoneen mitoissa. En pysty hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen. Olen tottunut olemaan hoikka ja hyväkroppainen, joten en van millään pysty hyväksymään uutta huonompaa kroppaani. Ehkä se on yksi syy, miksi en pysty katkaisemaan noidankehää ja syömään "normaalisti".
Kuulostaako nämä ajatukset tutuilta kenellekään muulle?
Kommentit (12)
Jos lääkäri uskoisikin sinua, ei hän voisi loppujen lopuksi paljoa auttaa. Ahmimishäiriöstä parantuu vain syömällä säännöllisesti ne kunnon ateriat, vaikka se ahdistaisikin. Joo, siinä saattaa paino nousta kun ahmimisen lisäksi syö myös viisi ateriaa päivässä, mutta ainakin psyykkeen saa kasaan. Mulla ahmimista jatkui vielä kaksi vuotta sen jälkeen, kun lopetin laihdutusyritykset ja aloin syödä hyvin. Mutta lopulta pystyin lopettamaan ahmimisen. Nyt tästä on kulunut jo neljä vuotta, olen terve ja onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin minä! En ole tajunnut ajatellakaan että mulla olisi joku häiriö. Tosin ahdistukseni tuosta ei ehkä ole niin paha kuin sinulla, joten siitä kai meidät erottaa. Mutta oon aina ollut tällainen jojoilija. Erilaiset kaudet elämässä vaihtelee.
Kuulostaa erittäin tutulta. Tällä hetkellä olen normaalipainoinen ja yritän päästä viimeisistä "ylimääräisistä" eroon, eli keissi on juurikin tuo, että joko syön hyvin kurinalaisesti tai täysin överisti. En tiedä mitä tapahtuu sitten kun olen saavuttanut tavoitepainoni ja sitä pitäisi ylläpitää, vanhoihin tapoihin on ihan liian helppo palata. Ei kukaan kuitenkaan voi laskea kaloreita ikuisesti... Ahmiminen pysyy kurissa vain tarkalla suunnitelmallisuudella :(
Jokin sua rassaa ja siksi syöt ja jätät liikunnan. Voithan sä käydä psykologilla juttelemassa, jos vaikka löytäisi laukaisevan tekijän. Loppujen lopuksi joudut itse itseäsi hillitsemään, koska kukaan muu ei sitä sun puolesta voi tehdä. Mulla on hyvin reipasta lohtusyömistä ja debbailua ja saatan lihoa 10-15 kg ja sitten taas laihduttaa, kun kriisi helpottaa. Kriisiksi riittää mikä vain isompi muutos. Minulla ei ole kunnollisia tukiverkostoja enkä osaa rakentavasti purkaa asioita ystävien kanssa. Olen siis sulkeutunut ja jään pyörittelemään asioita, kun elämä tarjoaa sitruunoita.
Vierailija kirjoitti:
Jos lääkäri uskoisikin sinua, ei hän voisi loppujen lopuksi paljoa auttaa. Ahmimishäiriöstä parantuu vain syömällä säännöllisesti ne kunnon ateriat, vaikka se ahdistaisikin. Joo, siinä saattaa paino nousta kun ahmimisen lisäksi syö myös viisi ateriaa päivässä, mutta ainakin psyykkeen saa kasaan. Mulla ahmimista jatkui vielä kaksi vuotta sen jälkeen, kun lopetin laihdutusyritykset ja aloin syödä hyvin. Mutta lopulta pystyin lopettamaan ahmimisen. Nyt tästä on kulunut jo neljä vuotta, olen terve ja onnellinen.
Kuulostaa uskomattoman hienolta. Itse en vain kykenisi tuohon. Koen, että elämästäni menisi vain hukkaan potentiaalista, laihduttamiseen tarkoitettua aikaa. Siis jos vain pakottautuisin syömään normaalisti hyväksyen samalla ahmimiset ja kieltäytyisin kompensoinnista.
Eikö olemassa ole jotain leptiinihoitoa tms?? Mitkään perus laihdutuspillerithän eivät ainakaan auta itse ongelmaan ja syömisen säätelyyn.. kyseessä ei ole mikään näläntunne tai ravintoaineiden puutostila tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos englanti sujuu, lue kirja Brain over binge.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokin sua rassaa ja siksi syöt ja jätät liikunnan. Voithan sä käydä psykologilla juttelemassa, jos vaikka löytäisi laukaisevan tekijän. Loppujen lopuksi joudut itse itseäsi hillitsemään, koska kukaan muu ei sitä sun puolesta voi tehdä. Mulla on hyvin reipasta lohtusyömistä ja debbailua ja saatan lihoa 10-15 kg ja sitten taas laihduttaa, kun kriisi helpottaa. Kriisiksi riittää mikä vain isompi muutos. Minulla ei ole kunnollisia tukiverkostoja enkä osaa rakentavasti purkaa asioita ystävien kanssa. Olen siis sulkeutunut ja jään pyörittelemään asioita, kun elämä tarjoaa sitruunoita.
No kun juju on juuri siinä, että en koe psykologin kanssa käytävää keskusteluprosessia hyödylliseksi. Alan vakavasti kallistumaan enemmän hormonaalisen syyn puolelle. Olen käynyt itsekseni läpi ahmimistilanteisiin ja -kausiin johtaneita tilanteita, eikä mistään löydy mitään selkeää ja järkevää selitystä. Joskus on käynyt ihan vain niin, että olen sallinut itselleni jonkun "herkun" (vaikkapa vain syönyt kahvikutsuilla pullaa) ja sitten todennut, että peli on menetetty ja alkanut syödä yhä enemmän herkkuja. Kyseessähän voi olla myös sokeririippuvuus, jonka pienikin määrä huonoja hiilareita voi laukaista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut samassa tilanteessa ja normaalipainoinen. Kun tuli ikää, kroppa ja pää ei enää suostunut laihdutukseen. Syöminen muuttui normaalimmaksi, enkä rankaise ylensyöntiä nälällä. Kävin myös pt:n luona muutaman kuukauden, jossa haettiin linjaa sopivalle syömiselle. Lopetin tuolloin myös kaloreiden ansaitsemisen liikunnalla ja kaloreiden laskemisen sekä ruokien punnitsemisen, koska tämäkin on sairasta ajattelua. Nyt olen sitten lihavassa kunnossa ja opettelen pitämään itsestäni näin. Paino 80 kg, pituus 162 cm.
Todennäköisesti syy on hormonaalinen. Itse ahmin kaksi viikkoa kuukaudessa ja syön kaksi viikkoa normaalisti.