Miksi valtaosa suomalaisista lapsista on kutakuinkin kaljuja ekat kaksi vuotta?
Kommentit (18)
Onko tästä tutkimusta? Minusta asia on taas päinvastoin. Kerhoissa ja päiväkodissa olen ihmetellyt, miten muiden vauvoilla/taaperoilla voi olla noin iso tukka.
Kyllä tukkaa useimmilla on. Mun äiti jaksoi aino kertoa, kuinka suku ja kylänväki oli huolehtinut ja veistänyt vitsiä siitä, että isosiskolleni kasvoi kunnon tukka vasta lik kaksivuotiaana. Äiti oli kurkku myöten yäynnä näitä huomioita. Mulla on yksivuotiaana ollut paksuhko, polkkatukan malliin leikatut, tosi suorat ruskeat hiukset.
Tommoinen 2 vuotiaalla ei ole hiuksia.ei ole kyllä normaalia.paitsi jos on syntynyt skinien joukkoon ja pidetään sen takia kaljuna.omilla Lapsilla oli jo alle vuoden ikäisenä hiukset päässä ja 5kuukautisellakin on jo hiuksia paljon päässä
Mulla oli nuttura 1-vuotiskuvassa, tukka oli yläselkään jo tuolloin, vaikka oli tosi kiharakin.
Mitä nyt olen pieniä lapsia seurannut työni takia, niin sanoisin että suurimmalla osalla on kunnon tukka viimeistään 1-vuotiaana.
No jos elää jossakin uusnatsilähiössä, niin aloitus voi pitää paikkansa.
Meillä ainakin leikattiinkin otsatukkaa jo ennen 1v kuvaa
Meillä asuu ihan vauvatukkainen 1v, hänessä tosin on suomalaista verta vain neljäsosa.
Näyttäisi kaljulta jos se tukka olisi vaalea.
Meillä vauvalla oli jo syntyessään tumma tukka.
Meillä 1.5 v haituvapää. Luulin että se on ihan normaalia. Itsellänikin kasvoi kunnon tukka 2v.
Meillä 1,5v tukka ponnarilla. On tulossa huikea tukka.
Miksi valtaosalla somalialaisista lapsista on syntymästa asti littana ja leveä nenä?
Meillä on kyllä kalju koo kojootti:D
Kyllä siinä vaiheessa on selvää kuka on kansalainen ja kuka on rasisti.
Monella suomalaisella lapsella on todella vaaleat ja ohuet hiukset. Niitä ei välttämättä kauempaa huomaa, vaikka hiuksia olisi enemmänkin :)
t.blondi
Vierailija kirjoitti:
Meillä vauvalla oli jo syntyessään tumma tukka.
Mua säikkyivät laitoksella, kun oli sellainen afrotukka syntyessä. Nykyisin on lähinnä niitä haivenia.
M40+
Valtaosa? Tuskin sentään. Suurimmalla osalla on kyllä ihan tukka päässä 1-vuotiskuvassa.