Lue keskustelun säännöt.
Kaverin (lapsen) kuullen ei saa puhua enää kuin iloisista asioista :/
28.04.2016 |
Kaverini on melko tuore äiti, hänellä on hieman yli vuoden vanha lapsi. Nykyään kun näemme, niin minusta tuntuu että jotenkin mun pitää olla koko ajan todella tarkkana mitä (ja miten!) voin enää puhua hänen seurassaaan, jos ja kun lapsi on siinä seurassa kanssa. Hän on näitä "positiivisuus ratkaisee ongelmat ja kaikki on vain omasta asenteesta kiinni ja miten hei asioihin suhtautuu!" -ihmisiä. Eli, eh, hieman rasittava ja yksioikoinen välillä tuon optimisminsa kanssa.
Noh, ennen kuitenkin pystyttiin vastavuoroisesti puhumaan myös elämän nurjista puolista, raskaista asioista, mitkä ärsyttää, miten välillä tuntuu että on ihan surkea ihmisenä jne. Nyt hänen kanssaan ei voi enää puhua mistään "ikävistä" ja raskaista asioista, koska se on "kauheaa negistelyä" ja "estää positiivisuuden ja menestymisen" (?). Tilanne on vielä se, että mulla on elämäntilanne sellainen, että suoraan sanottuna ei kauheesti naurata: pitkä suhde on juuri päättynyt, olen vastavalmistunut, työtön maisteri ja välillä tuntuu että ei ole tämä mun elämä ruusuilla tanssimista. Kun nään tätä kaveria, ja usein nyt siis hänen lapsensa on mukana koska hän on vielä hoitovapaalla, niin mitään kuulumisia en "saa" kertoa negatiiviseen sävyyn, vaan mun pitäis vaan puhua iloisista ja hyvistä asioista. Ja siis hän vetää lapsensa jotenkin ihmeellisesti siinä tilanteessa mukaan "Voi ei, nyt ei voida kyllä puhua tuollaisia, ettei Armas kuule!" Hän siis on sanonut, että lapsensa hän haluaa kasvattaa hyvään, terveeseen itsetuntoon ja siihen ajatukseen että kaikki on mahdollista. Eli ilmeisesti siis kukaan lapsen ympärillä ei saa jutella kenellekään mitään, missä puhuu negatiivisesti esim. itsestään (kerran sanoin jotenkin että “ois kyllä kivaa osata soittaa jotakin soitinta, mutta en oo kyllä koskaan ollut yhtään sillä lailla musikaalinen, ei mulla oo nuottikorvaa” tähän kaverini parkaisi “ Armas ei kuuntele sitten ollenkaan tällaista puhetta nyt niin! Armas osaa ihan mitä vaan itse hän haluaa”).
Onkohan tämä nyt jotakin tuoreen äidin uutta äitiyshuumaan eksymistä ja äitiyden suorittamista vai mitä ihmettä?
Kommentit (10)
Mä muistan lukeneeni tämän tarinan täältä ennenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No vähän ärsyttävää, mutta ei munkaan mielestä sun asiat nyt ihan surkeasti vaikuta olevan. Olet saanut maisterin tutkinnon, sulla on ystäviä, ilmeisesti hyvä terveys ja olet ollut vasta vähän aikaa työttömänä.
Kysypä kaverilta, miten on ajettellut valmistaa Armasta kohtaamaan ikäviä tunteita, pettymyksiä, menetyksiä ja surua? Niitä kun on myös hyvä harjoitella pienissä määrin kotona.
Varmaan kaverisi tarkoittaa ihan hyvää lastaan aatellen, mutta onhan toi tosi rasittavaa ja koomista :D Saa kyllä johonkin pulloon sulkea lapsensa, jos haluaa määrittää noin tarkasti mitä lapsi kuulee ja mitä ei. En mäkään haluaisi että lapsi joutuisi jotakin ala-arvoista kielenkäyttöä, kiroilua jne. kuuntelemaan (ja kun lapset imee niitä sanoja itseensä kuin sienet...) mutta siitä nyt ei vissiin ollutkaan kyse. Ja kyllähän sitä nyt pitää voida muustakin puhua kuin miten hienosti kaikki on ja miten fantsuu elämä on. Voi kaverisi kohta huomata että saa aika yksin sen vauvansa kanssa olla, jos on kerta tuollaiset ehdot ja säännöt muille aikuisille.
Voi myös olla, että käyttää lasta tekosyynä koska ei jaksa kuunnella huoliasi. Siihen en toki osaa kommentoida, onko se teidän tilanteessa ymmärrettävää vai ei. Ymmärrettävää se on, jos toisen huolet on jatkuneet pitkään ja toisella voimat loppuu kuuntelemiseen. Tai jos toinen ei koe saavansa iloita omasta elämäntilanteestaan.
Voisitteko tavata ilman lasta kahden kesken, niin voisit rauhassa ottaa asian esille? Kyllähän ystävyyteen kuitenkin kuuluu, että niistä negatiivisistakin asioista saa sanoa ja niihin saa pyytää tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen sekin, että sellainen itsensä ruoskiminen on raskasta kuunneltavaa. Esim. tuo musiikkijuttu, itse en millään jaksaisi kuunnella kun ihmiset etsivät itsestään negatiivisia asioita, mutta siis toki osaan käyttäytyä, enkä sanoisi noin kuin ystäväsi :D Niin mietin vain, että jos se ystäväsi nyt kokee itse jotenkin raskaaksi "negatiivisuuden", ja sinä ehkä olet negatiivisempi kuin huomaamaatkaan. Sitten verhoaa sen jotenkin tuohon äitiyteen. Minä nimittäin ymmärrän ihan hyvin, että toisten seuran voi kokea raskaaksi, jos itse on löytänyt jollain tapaa positiivista elämänasennetta ja nauttii omasta elämästään. Mutta eihän se nyt kaikkeen käytökseen oikeuta. Yritä keskustella kaverisi kanssa, en usko että äitiys on se suurin tekijä tuossa asiassa.
6
En mielestäni ole mitenkään valittaja tai yltiönegatiivinen ihminen, kuten sanoin, ennen pystyttiin puhumaan muistakin kuin iloisista asioista. Ja vaikka mulla on nyt ollut raskaampi elämänvaihe, niin en ole käyttänyt tätä kaveriani ns. likasaavina ja kaatanut murheitani hänen niskaansa (juuri mm. sen vuoksi että tiedän että hänellä tuoreena äitinä on kädet täynnä ja pää täynnä lapsiasioita ja mulla on muitakin ystäviä ja kavereita). Mutta silloin kun nähdään ja toinen kysyy että mitä kuuluu, niin ensin toki kerron hyviä asioita ja sitten kun haluaisin vähän syvemmin kertoa fiiliksiäni, niin toinen ikäänkuin torppaa ne tuolla "Armaksen kuullen ei viitsi puhua ikäviä!" -asenteella. Musta tuntuu että kuulumiset jää sitten vähän pinnallisiksi. Tai ehkä hän ei vain ole kiinnostunut mun kuulumisista sitten muuten kuin pinnallisesti?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväsi on todennäköisesti hurahtanut tietyyn kasvatusmenetelmään, mutta voi tuossa olla muutakin. Mä olen niin vanhanaikainen, että minusta aikuisten ongelmat eivät kuulu lasten korville.
Ei vaan jaksa kuunnella marinoitasi.
Kaverisi vaikuttaa että on aika tuoreessa äitiyden huumassa ja haluaa olla maailman paras (niinkuin tottakai jokainen äiti). Varmaan lientyy nuo periaatteet tuosta, koska eihän hän pysty kaikkea hallitsemaan, mitä lapsensa kuullen puhutaan.