Miksi kaikki aina avautuvat minulle?

Koska sinä kuuntelet, tuet etkä tuomitse. Tämän takia minulle ainakin avaudutaan.

Voi helvetti näitä aloituksia. Miksei vaan voi suoraan tulla kehumaan itseään siitä kuinka ihmiset tekevät sitä ja tätä juuri minulle koska minä olen niin mahtava.

Mun oma ihmettelyn aihe on et miks miehet aina ihastuu muhun. Mä en niinku ymmärrä. Auttakaa, miks ne ihastuu aina muhun?

Vierailija kirjoitti:

Voi helvetti näitä aloituksia. Miksei vaan voi suoraan tulla kehumaan itseään siitä kuinka ihmiset tekevät sitä ja tätä juuri minulle koska minä olen niin mahtava.

Mun oma ihmettelyn aihe on et miks miehet aina ihastuu muhun. Mä en niinku ymmärrä. Auttakaa, miks ne ihastuu aina muhun?

Voin kuule sanoa ihmisenä, jolle myös avaudutaan, että se on kyllä usein ihan todella perseestä. Eniten avautuu puolitutut (!) ja ihan epäsopivissa tilanteissa. Tuntuu, että moni oksentaa omaa pahaaoloaane päälleni ja on vaikea mennä sanomaan, ettei jaksaisi kuunnella, kun toinen juuri itkee sinulle isänsä kuolemaa, lapsuuden traumoja yms . En ole mikään terapeutti, ne saa sentään palkkaa avautumisista.

Ja unohtui laittaa, että tuollaisen oksennus-pahaolo-purku-avautumisen jälkeen suhde avautujaan usein muuttuu hieman. Avautuja tuntuu vasta jälkikäteen tajuavan miten henkilökohtaisia ja haavoittuvia asioita on kertonut ka usein se saattaa luoda pienen jännitteen. En ole ikinä ottanut itse avautumista esille uudelleen tai kertonut niitä eteenpäin , mutta silti tuo jännite saattaa muodostua.

Minullekin avaudutaan, koen että se on normaalia kanssakäymistä. Ei se tarkoita, että seurani jotenkin houkuttelee kertomaan asioita.

Hyvin usein ne ihmisten suuret salaisuudet on ihan vaan tätä elämän paskempaa puolta; huono lapsuuskoti ja parisuhde, kiusaamiskokemuksia, avioero, työttömyys, itsetuhoisia ajatuksia ja muita vastoinkäymisiä. Jos niitä alkaa säilömään ja piilottelemaan, ne kasvavat suuremmiksi kuin ovatkaan ja eristävät ihmisen muista ihmisistä. On hyvä vaan, että niistä kerrotaan, se auttaa ihmistä selviämään asioiden kanssa.

Ei ihmiset kaipaa muuta, kuin että joku kuuntelee, eikä ala neuvomaan eikä liikaa taivastelemaan. Antaa sen verran myötätuntoa että toinen ei koe tulleensa torjutuksi mutta antaa toiselle tilaa päättää, minkä tunnelatauksen hän asioille antaa. Se on helppoa, en koe sitä vaivalloiseksi.

Avautuminen = kertoa elämästään?

Voidaan toki säästäkin puhua.

Mullenkin ennen. Nyt on ollut omassa elämässä enemmän murhetta, olen stressaantunut ja ärtsympi perusilme niin TADAA! Se on loppunut! Onneksi, en jaksais muiden harmeja nyt.

Vierailija kirjoitti:

Avautuminen = kertoa elämästään?

Voidaan toki säästäkin puhua.

Kerrotko kaikille jopa puoli tuntia yhteen menoon esim väkivaltaisesta lapsuudestasi, itket ja ehkä vähän hyperventiloit? Mieluummin ehkä kuitenkin puhutaan säästä.

Avautuminen usein pitkäkestoista, yksityiskohtaista ja siinä mennään syvälle. Asioista voi toki puhua muutenkin, itse esim kerron, jos puheeksi tulee, että äitini kuoli, mutta en ala kertoa niistä muistoista tai tunteista, mitä esim äitini kuolinvuoteen ääressä seisominen herätti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi helvetti näitä aloituksia. Miksei vaan voi suoraan tulla kehumaan itseään siitä kuinka ihmiset tekevät sitä ja tätä juuri minulle koska minä olen niin mahtava.

Mun oma ihmettelyn aihe on et miks miehet aina ihastuu muhun. Mä en niinku ymmärrä. Auttakaa, miks ne ihastuu aina muhun?

Voin kuule sanoa ihmisenä, jolle myös avaudutaan, että se on kyllä usein ihan todella perseestä. Eniten avautuu puolitutut (!) ja ihan epäsopivissa tilanteissa. Tuntuu, että moni oksentaa omaa pahaaoloaane päälleni ja on vaikea mennä sanomaan, ettei jaksaisi kuunnella, kun toinen juuri itkee sinulle isänsä kuolemaa, lapsuuden traumoja yms . En ole mikään terapeutti, ne saa sentään palkkaa avautumisista.

Niin on perseestä. Minulle kertoo kuka mitäkin milloin sattuu ja missä sattuu. En koskaan kerro itse kenellekään mitään vastaavaa. Siksikö muut avautuu minulle? Luulevatko he että minun elämä on kevyttä ja että jaksan tukea muita? Ja miksi he eivät näe että minä olen viimeinen ihminen kenelle mitään kannattaa kertoa koska olen aivan rikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avautuminen = kertoa elämästään?

Voidaan toki säästäkin puhua.

Kerrotko kaikille jopa puoli tuntia yhteen menoon esim väkivaltaisesta lapsuudestasi, itket ja ehkä vähän hyperventiloit? Mieluummin ehkä kuitenkin puhutaan säästä.

Avautuminen usein pitkäkestoista, yksityiskohtaista ja siinä mennään syvälle. Asioista voi toki puhua muutenkin, itse esim kerron, jos puheeksi tulee, että äitini kuoli, mutta en ala kertoa niistä muistoista tai tunteista, mitä esim äitini kuolinvuoteen ääressä seisominen herätti.

Tätä vähän hainkin takaa. On eri asia kertoa tapahtuneen asia x ja siitä seurasi niin ja näin, joku voi helposti senkin vain ottaa avautumisena varsinkin jos omassa elämässä ei ole tapahtunut ns. normaalista poikkeavia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avautuminen = kertoa elämästään?

Voidaan toki säästäkin puhua.

Kerrotko kaikille jopa puoli tuntia yhteen menoon esim väkivaltaisesta lapsuudestasi, itket ja ehkä vähän hyperventiloit? Mieluummin ehkä kuitenkin puhutaan säästä.

Avautuminen usein pitkäkestoista, yksityiskohtaista ja siinä mennään syvälle. Asioista voi toki puhua muutenkin, itse esim kerron, jos puheeksi tulee, että äitini kuoli, mutta en ala kertoa niistä muistoista tai tunteista, mitä esim äitini kuolinvuoteen ääressä seisominen herätti.

Tätä vähän hainkin takaa. On eri asia kertoa tapahtuneen asia x ja siitä seurasi niin ja näin, joku voi helposti senkin vain ottaa avautumisena varsinkin jos omassa elämässä ei ole tapahtunut ns. normaalista poikkeavia asioita.

Tottahan tuokin. En ala itse kovinkaan pahin tilittämään tuntemattomimmille enkö käytä myöskään läheisiä terapiana. Moni menee kyllä lukkoon jo ihan pelkästä rankemman asian mainitsemisesta.

Todella rasittavaa. Itsekin olen aina illanvietoissa tmv.  se sukulaisten, puolituttujen ja kavereiden kavereiden huolien/elämäntapahtumien/intiimiasioiden oksennusastia. Sanon aina vain sen mitä ne haluaakin kuulla ja poistun tilanteesta, mutta niin ne vain hakeutuvat uudelleen seuraani ja jatkavat tilitystään. 

Jotkut avautumiset ovat todella kiusallisia ja yksityiskohtaisia esim. seksiongelmia tai mielenterveysasioita.

Itselleni ei tulisi mieleenkään avautua mistään kyseisistä asioista puolitutuille.

Jotku vaan on sellaisia empaattisen tai äidillisen oloisia ihmisiä joille helposti avaudutaan. Ja jotku on sellaisia ihmisiä jotka avautuvat kenelle vaan.

Onko olemassa ihmisiä jotka pitävät siitä että heille avaudutaan asioista jne? Minä en kyllä jaksaisi..

Minulla tismalleen sama ongelma. Nykyään saan jaella kasvatusneuvoja ja kuunnella kuinka vanhemmuus on paskaa. Jatkuvasti.

Vanha ketju mutta vastaan silti.

Mua ei haittaa, että ihmiset avautuvat.

Mua haittaa se, että esimerkiksi työpaikalla kuuntelen ja tuen, otan vastaan henkisen oksennuksen ja kukaan ei koskaan kiitä tai edes huomioi. Se harmittaa.