Sain raivarit miehelle kun ei näe yhtään vaivaa siihen, että minäkin saisin!
Sunnuntaina oli tilaisuus muhinoida kahdesti ja odotin, että vähintääkin toisella kerralla minutkin huomioidaan kun ensimmäinen kerta kesti miehen paineista johtuen varmaan 20 sekuntia, mutta mitä vielä!
Nyt mennyt varmaan pari kuukautta niin, ettei mies ole huomioinut minun tarpeitani millään tavalla. Pussaillaan, vähän pusuttelee rintoja ja eikun sisään vaan. Hemmetti kun kyllästyttää ja raivostuttaa, koska aiheesta on puhuttu meillä jo ihan tarpeeksi sekä hyvällä että pahalla. Aina sen jälkeen mies hetken aikaa tsempannut ja sitten taas tuo tylsä ja mitäänsanomaton rutiini astuu kuvioihin.
Minä olen tehnyt kaikenlaista miestä miellyttääkseni, alkaen hyvien ruokien kokkailusta täydelliseen lakkoon nalkuttamisessa ja myös sängyssä olen villi, tosin se pitänee vaihtaa lahnailuun ja kaikki muukin miehen huomioiminen nyt minimiin ja vaihteeksi miehen vuoro huomioida minua jos muistaa. No ainoa asia jossa mies huomioikin aina on sentään se, että ostaa kaupasta lempihedelmiäni ja ruokia joista pidän, ja arvostan sitä. Hellyyttä ja koskettamista on vain silloin kun mies haluaa purkaa paineet :(
Kysyin sunnuntaina, että eikö tykkää koskea minuun, sanoi että tykkää toki. Ei vaan ole tullut ajatelleeksi! Mikä lahopää mun mies oikein on! No saan kyllä jatkuvasti muistuttaa olemaan läsnä lapsellekin, kun ei meinaa muistaa lastakaan huomioida oikein millään tavalla useinkaan. Sanoo hei kotiin tullessaan ja halaa, siinä kaikki. Loppuilta naama ruudussa ja jos pyydän antamaan lapselle vaikka ruokaa niin sillonkin katse ruudussa ja mekaaninen lapsen syöttäminen ilman mitään lepertelyä tai puhetta.
Oli sinkku 31-vuotiaaksi, sekä kokematon. En suosittele vastaavaa kenellekään! Liian parkkiintunut itsekkääseen elämäänsä ja nähtävästi hyvin vaikea jakaa sitä muiden kanssa.
Kommentit (41)
Ihmetyttää myöskin se, että eikö tuollaisia miehiä mietitytä se, että nainen lähtee jonkun enemmän huomioivan matkaan! Miettikää jos tilanne olisi toisinpäin, että miestä ei huomioitaisi juuri lainkaan ja mies ei ikinä saisi vaan nainen käyttäisi miehen vartaloa omaan masturbointiinsa ja jättäisi sitten miehen kuin nallin kalliolle. Mies olisi hyvin nopeasti etsimässä toista naista.
-Ap
Sano sille ettet enää jaksa olla hänen runkkupatja. Jos sun tarpeita ei oteta huomioon niin mies käyttäköön käsiään. Eii pidä alistua tuollaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää myöskin se, että eikö tuollaisia miehiä mietitytä se, että nainen lähtee jonkun enemmän huomioivan matkaan! Miettikää jos tilanne olisi toisinpäin, että miestä ei huomioitaisi juuri lainkaan ja mies ei ikinä saisi vaan nainen käyttäisi miehen vartaloa omaan masturbointiinsa ja jättäisi sitten miehen kuin nallin kalliolle. Mies olisi hyvin nopeasti etsimässä toista naista.
-Ap
Tuntuu, ettei ne ajattele noin pitkälle. Mulla on vasta nyt mies, joka huomioi minut sängyssä. Se on kyllä muutenkin kaikista huomioivin, hellin ja tunteikkain mies kenet olen tuntenut. Voin kertoa, että tuosta miehestä aion pitää kiinni. Seksiä haluaa ihan eri tavalla kun tietää että tulee nauttimaan ja orgasmitakuu. Mieheni kiihottuu myös aivan älyttömästi siitä kun näkee/tuntee että nautin. Olen onnekas.
Älä päästä sitä sisälle asti, ennenkuin sullekin on annettu, mitä kaipaat? Koivet ristiin vaan ja sanot että ensin tyydyttää sua muuten, ja sitten on yhteisen kivan vuoro. Jos yrittää vaan väkisin änkeä, niin nouse ja lähde tilanteesta. Ei kannata mahdollistaa tuollaista, että toinen pitää vaan patjana, se on joko kunnolla tai ei ollenkaan!
Kouluta mies. Jos oppi on pornofilmeistä niin takaisin koulun penkille.
Ps. Itsekäs sängyssä = itsekäs muussakin.
Vierailija kirjoitti:
Kouluta mies. Jos oppi on pornofilmeistä niin takaisin koulun penkille.
Ps. Itsekäs sängyssä = itsekäs muussakin.
Kolme vuotta tässä jo kouluttanut, aina hetkellisiä valonpilkahduksia kunnes mies jälleen "unohtaa" mitä pitikään tehdä. Itsekkyys paljastui alkumielistelyn jälkeen ja siihen tuskin tulossa muutosta.
-Ap
Miten tuo voi olla ongelma? Ensin sinun tarpeet, sitten hänen. Sinun täytyy vaan pitää puolesi.
Tosin, urpolta miehesi kyllä kuulostaa.
Siis sä olet ollut miehen kanssa vuosia ja vielä lapsenkin pukannut sille. Kai tuo itsekkyys tuli esiin jo ennen kuin olit raskaana? Ettei tuo nyt mikään yllätys ollut. Ei kai tähän voi sanoa muuta kuin "mitäs läksit?". Voit syyttää itseäsi siitä, että jäit suhteeseen.
Miehet kasvatetaan vielä nykyäänkin niin, että miestä palvellaan ja nainen palvelee. Joka asiassa. Mies ei siis näe asiaa niin, että hän on itsekäs. Hänen mielestään se on normitilanne että hän saa enemmän huomiota kuin nainen. Jos nainen haluaa yhtä paljon itselleen, kyse on erityisvaatimuksista ja poikkeustilanteesta. Siksi ei ole mitään syytä jatkaa samalla linjalla myöhemmin. Jos edellisenä päivänä on huomioinut naista yhtä paljon, se ei tarkoita että niin pitäisi tehdä tänään. Jos nainen ei vaadi.
Samaa oppia saavat aloittajankin lapset ja sama jatkuu sukupolvesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää myöskin se, että eikö tuollaisia miehiä mietitytä se, että nainen lähtee jonkun enemmän huomioivan matkaan! Miettikää jos tilanne olisi toisinpäin, että miestä ei huomioitaisi juuri lainkaan ja mies ei ikinä saisi vaan nainen käyttäisi miehen vartaloa omaan masturbointiinsa ja jättäisi sitten miehen kuin nallin kalliolle. Mies olisi hyvin nopeasti etsimässä toista naista.
-Ap
Mietin tuota samaa. Onhan se nyt sanomattakin kelle tahansa miehelle selvä, että nainen ei ole samalla tavalla 'tyydytetty', jos ei saa orgasmia ja yleensä orgasmiin tarvitaan suuseksiä, ONHAN? Inhottavaa, jos kaikesta pitää erikseen sanoa. Kyllähän nainen usein (ainakin minä itse) imen pyytämättäkin, joka kerta. Joku nyt voi ajatella, että "avaa suusi, puhu!", mutta musta tuntuu, että jos joudun erikseen pyytämään/kysymään, mies tekee niin vain koska pyydän, ei siksi että ajattelisi itse tyytyväisyyttäni. Ja kyllä se loisi lisää paineita, jos avaudun ja mies ei teekään mitä toivon. Tai tekee hetken ja sitten unohtaa.. Blah . Taas tulee mieleen lesbosuhteiden hyvät puolet!
Ai helv... Kyllä tekee pahaa lukea. Mulla on viisikymppinen, joka ei ole koskaan joutunut miellyttämään ketään. Olen itse vielä ihan alkulääpälläni. Mutta todellisuus puskee läpi vaaleanpunaisista rilleistäni.
En saa selkoa, onko mies pihi vai itsekäs vai itsekeskeinen vai ahne vai mikä. Enkä tiedä, auttaako tuohon mikään, koskaan. Koska se on oppivainen muuten, se on oppinut kiehnäämään kun ensin ei oikeastaan osannut minkäänlaista läheisyyttä antaa. Ja koska itse olen himoinnut sitä niin kovin, en ole tarvinnut minkäänlaista vaivannäköä hänen puoleltaan sängyssä. Joten olen mennyt halpaan ja ajatellut, että kun se oppi tuonkin, niin kyllä se vielä oppii minuakin sängyssä miettimään. Katin kontit.
Nyt vain alan ihmettelemään, onko seksuaalinen niukkuus samaa juurta kuin se, että mies kokee osallistuvansa ruhtinaallisesti, kun tuo kaupasta ruokaa, jonka syö pääasiassa itse. Mutta minä saan laittaa sen... Samalla hän unohtaa, että minä tuon ruokaa yhtälailla. Ja minä olen se, joka maksaa bensat, kun asutaan eri paikkakunnilla, vaikka olen se köyhempi.
Ei ymmärtänyt ollenkaan mies, miksi suutun, kun jauhelihakastike syödään kokonaan illan pikkunälkään paljaaltaan eikä pidetä sitä minään. Että kun ei hän älynnyt keittää spagettia tarpeeksi, niin syödään se muu muona sitten. Yritän vääntää rautalangasta, että noin toimien minun täytyy laittaa ruokaa kaksi kertaa päivässä sen sijaan, että riittäisi joka toinen päivä jos elettäisiin ihmisiksi. Ja että se on minun työni halveksimista, että sen tulokset ahmaistaan miettimättä sen sijaan, että syötäisiin voitaleipää tms, mihin minun panostani ei tarvita. Että ahmaise vain, mutta myönnä sitten aiheuttaneesi minulle lisää vaivaa ja koe, että se velvoittaa puolestaan sinua näkemään vaivaa minun eteeni. Ja jos jauhelihaa tarvitaan kaksi pakettia kerralla, niin ymmärrä, että minun rahoillani se ei onnistu. Jos syöminen on hänen harrastuksensa ja lempirahareikänsä, niin se on sitten se, muuhun ei jää varaa muuten kuin niin, että minä tingin omasta syömisestäni vielä lisää, koska ei sitä rahaa hänelläkään puissa kasva. Juu ei. Ei ymmärrä.
Mulla oli nainen mikä myös raivosi milloin mistäkin, lopetin seksin harrastamisen hänen kanssa kokonaan. En yli vuoteen edes koskenut häneen, lopulta erosimme.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli nainen mikä myös raivosi milloin mistäkin, lopetin seksin harrastamisen hänen kanssa kokonaan. En yli vuoteen edes koskenut häneen, lopulta erosimme.
Aha. Eli naisella ei saa olla voimakasta mielipidettä sinun tekemisistäsi, eikä ainakaan kahdesta eri asiasta? Vaikka ongelma olisi ollut, että olet ollut kohtuuttoman itsekäs useassa asiassa? Arvatenkin olet, koska kerran tulit tähän keskusteluun älähtämään. Ja erittäin pihillä tavalla, kun sanojakaan ei riitä jaettavaksi asti?
Vierailija kirjoitti:
Siis sä olet ollut miehen kanssa vuosia ja vielä lapsenkin pukannut sille. Kai tuo itsekkyys tuli esiin jo ennen kuin olit raskaana? Ettei tuo nyt mikään yllätys ollut. Ei kai tähän voi sanoa muuta kuin "mitäs läksit?". Voit syyttää itseäsi siitä, että jäit suhteeseen.
Hyviä miehiä on todella vähän. Mies ei polta eikä juo, käy töissä ja viihtyy kotona minun ja lapsen kanssa sekä osallistuu kotitöihin ainakin pyydettäessa ja hoitaa itsenäisesti ja pyytämättä kaupassa käymiset. Ei tarvitse riidellä hänen kanssaan mistään (paitsi tästä aiheesta saan pari kertaa vuodessa raivarit), ei ole ylimustasukkainen tms. Käy lenkillä ja huolehtii puhtaudestaan myös, eli aika paljon hyviä puolia mielestäni. Korjaa myös kotona remppaa tarvitsevat jutut nopeasti ja huolehtii autoistamme mielellään. Kai hän olisi sitten liian täydellinen jos vielä huomioisi minua kuten kuuluu. Kunnollinen mies ja miehen putkiaivot.
-Ap
Ja olet hänen kanssa syystä, että...mies on välttämätön asuste joka jokaisella naisella on oltava? Käyttäytyjä ja käytöksen mahdollistaja...kumpi olikaan tyhmempi toistaan?
Pitäisikö pelkän MIEHEN syyttelyn sijaan miettiä olisiko itsessäkin jotain vikaa? Ei mies yksin sitä seksiä harrasta vaan siellä sängyssä on kaksi ja aikuisella naisella on kuitenkin jo vastuu itsestäänkin...
Ei mieskään joudu seksin aikana itseään räpeltämään tyytyväiseksi, miksi siis on suositeltavaa että naisen tulee itse hoitaa oma tyydytyksensä jos mies sen voisi viitsiessään tehdä?
Pussaillaan, vähän pusuttelee rintoja ja eikun sisään vaan. Kuka miehen sisään päästää vai väkinsinkö tunkee? Pitäisikö sinun tuossa kohtaa asialle tehdä jotain?
Jokainen on vastuussa omista orgasmeistaan.
Taidan olla aika onnekas kun vaimo saa helposti. Elenkin pikapano kun lapsi lähti käymään lähikaupassa ja vaimo tuli kahdesti.
t.mies
Tiedän mistä puhut!! Voi saa*ana että ottaa päähän ku ite teet jos vaikka mitä temppua ukon miellyttämiseksi mut takasin et saa ikinä_yhtään_mitään :| tästä aiheesta riittäis tarinaa vaikka kirjan kirjottamiseksi asti, mut tulee itelle vaan paha mieli jos kaikki miehen itsekeskeisyyden aiheuttamat ikävät asiar kaivaa esille.
Joten eipä mulla muuta kun tsemppiä ap:lle ja koita löytää iloja kodin ulkopuolelta ni et katkeroidu liikaa. :)