Meidän elämä olis jo aika hyvää kriiseistä huolimatta jos saataisiin kodin kaaos aisoihin
Mutta se tuntuu täysin mahdottomalta. Olen ollut aina huono saamaan pidettyä tavarat paikoillaan mutta meillä on ihan tarkoituksettomat liian vähäiset säilytystilat ja minua ahdistaa monen hengen taloudessa se, että tavaroita hallitsevat muutkin kuin minä, eli en ole itse vastuussa kaikesta ja silti ne tavarat voivat olla missä sattuu. Lisäksi itselläni on jonkinlainen denialismi siivouksen suhteen päällä; tiedän, ettei mun kannata ryhtyä siihen, koska jostainhan tää nykyinenkin tilanne johtuu, eikä se jokin ole varmaankaan parempi yhtään edelleenkään.
Tai ainoa mikä toisi muutoksen olisi säilytystilojen lisääminen ja tavaran karsiminen, mutta en usko selviytyväni niistäkään mieheni kanssa, saati yksin. Ehkä jonkinlainen ammattilainen tarvittaisiin, mutta kynnys pyytää heitä apuun on aika korkea, ja katselin, että hyviltä vaikuttavat ammattijärjestelijät toimivat aika kaukana.
On se kauheaa kun elämä kriisiytyy ja asiat joista on aikaisemmin edes jotenkuten tai suht hyvinkin selviytynyt alkavat kaatua ja pettää alta. En tunne, että voin pyytää keneltäkään apua.
t. Kivikissaäiti
Kommentit (57)
Että ehkä me sitten vaan kärsitään ja jos joku tulee syyttämään että miksei haettu apua, niin sanon, että kun ei me sitä kuitenkaan oltais saatu, vaan pelkkää haukkumista. Tosi kurjaa.
ap
Voisitko hankkia lisää säilytystilaa, esim kaappeja ja kaappeihin koreja/laatikoita? Voisitko alkaa jostain sen tavarankarsinnan, vaikka vaikeaahan se kieltämättä onkin. FB.ssä on Konmari suomi -ryhmä, siellä voi nostattaa karsintahenkeä ja saada ideoita karsintaan. Youtubestakin löytyy aiheesta videoita. Pienin askelin liikkeelle, ettei ala heti ahdistamaan ja tunnu ylitsepääsemättömältä. Tsemppiä!
Vaikka tämä avaus ei saanut yhtään kommentteja niin olikin hyvä, että mulla on nyt vastaus syytösten varalle siitä, että meillä on sotkuista. (Tajusin sen vasta nyt.) Ei pärjätty itse eikä kukaan halunnut auttaa vaan pelkäsin, että syyttää, niin ei sitten saatu asioita tämän parempaan kuntoon. Jos se syyttäjä sitten syyttää, että hän EI olisi syyllistänyt vaan auttanut, niin enpä oikein usko, koska keksisi jälkikäteenkin syyttää, eikä olisi vain myötätuntoinen.
Aina pitää mulla olla vastaus syyllistäjien, koska ne tekee elämästä raskaan, varalle, niin sitten pärjäilee. Mieluiten tietenkin saisi asiansa hoidettua, mutta aina se ei ole mahdollista joka hetki.
ap
Hei Ap, oletko lukenut yhtään kirjaa järjestämisestä esim. Marikondo. Itse luin muutaman ja sainkin niistä inspiraatiota ja energiaa viedä omaa järjestämis- ja tavarastaluopumisprojektia eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Voisitko hankkia lisää säilytystilaa, esim kaappeja ja kaappeihin koreja/laatikoita? Voisitko alkaa jostain sen tavarankarsinnan, vaikka vaikeaahan se kieltämättä onkin. FB.ssä on Konmari suomi -ryhmä, siellä voi nostattaa karsintahenkeä ja saada ideoita karsintaan. Youtubestakin löytyy aiheesta videoita. Pienin askelin liikkeelle, ettei ala heti ahdistamaan ja tunnu ylitsepääsemättömältä. Tsemppiä!
En tiedä. Ehkä mä nyt ensin makustelen tunnetta siitä, että mitään ei voi tehdä, koska joku syyllistää kaikesta kuitenkin (siinähän on jo ihan parempi syy kuin ettei ole syytä omalle toiminnalleen jota en siis hyväksy mutten osaa korjatakaan ollenkaan) ja katson tuoko se voimia tehdä itse jotain, mitä haluaisin, mutta sisu estää. Se vaatii saamaan apua :O
ap
Kenen epäilet syyllistävän ja syyttävän?
Ja vinkkinä, säilytystilan lisääminen ei auta ongelmaan jos itse ongelmaan ei puuttuta. Se uusi säilytystila täyttyy hetkessä ja sitten ongelmaa on vain tuplasti.
Olen lueskellut ja katsellut ammattijärjestäjienkin sivuja. Mutta pelkään, että kun ammattijärjestelijä tulee hajoan jotenkin johonkin pettymykseen kaiken suhteen. Tai ettei minulla ole aitoa halua tehdä asioille mitään siis etten voisi ilolla luopua edes sellaisesta mitä emme tarvitse, koska sitten meillä olisi yksi ongelma vähemmän ja se saattaisi ollakin pelottava tilanne. Äitini on hallinnut kaikkea minussa niin jotenkn tämä nyt liittyy äidin jättämiseen taa. Että entä jos meillä ei olisikaan ongelmia? Mihin mä sitten keskittyisin? Minulla ON kuitenkin ongelmia, niihinkö? Kamalaa. Entä ellen selviydy niistä? Tajuan kaikki hirveät ongelmat mutten onnistu saamaan niissäkään apua? Elämästäni tulee hirveää-kö?
ap
Meillä on kaapeissa ja niiden päälläkin laatikoita, joissa _lukee_, mitä niissä säilytetään ja sitten sinne laitetaan tavara takaisin, kun sitä on käytetty tai havaitaan se lojumassa. Jokaiselle asialle siis oma paikka. Lasten vaatteet ja lelut voi säilyttää samalla tavalla, osaavat siivota itse tavaransa, kun sille on nimetty paikka. Ja pienet tai korjauskelvottomat rikkinäiset ja muuten käyttökelvottomiksi kulahtaneet vaatteet joko roskiin tai johonkin kirppis/uffipussiin kunnon mukaan samantien, kun käy ilmi tarve poistaa käytöstä. Meillä nämä konstit ovat tarpeen, koska ollaan niin väpelöitä, ettei löydetä mitään muuten, mutta pärjäävämmätkin tuttavat napsivat toisinaan meiltä säilytysvinkkejä. On meilläkin liikaa tavaraa, mutta täällä voi elää kuitenkin.
Ja sitten, hei, vaikka teillä lapsuudenkodissa oli näitä syyllistämisjuttuja, niin ei me muut olla vaarallisia, hyvänen aika, anonahan täällä kirjoitellaan. Ei tulla lankojen läpi sua syömään.
Vierailija kirjoitti:
Kenen epäilet syyllistävän ja syyttävän?
Ja vinkkinä, säilytystilan lisääminen ei auta ongelmaan jos itse ongelmaan ei puuttuta. Se uusi säilytystila täyttyy hetkessä ja sitten ongelmaa on vain tuplasti.
Oikeastaan kaikkien jotka eivät ammatikseen auta tällaisissa asioissa.
En tiedä mihin ongelmaan tavara(n kertyminen) liittyy.
ap
Mä oon niin väsynyt pärjäämään kaikessa yksin. Mutta avun vastaanottaminen on vaikeaa, koska koen avun hyvin helposti minun ylitseni kävelemisenä. Se oli kuvio lapsuuskodissani. Minun ylitseni käveltiin jos en pärjännyt yksin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaapeissa ja niiden päälläkin laatikoita, joissa _lukee_, mitä niissä säilytetään ja sitten sinne laitetaan tavara takaisin, kun sitä on käytetty tai havaitaan se lojumassa. Jokaiselle asialle siis oma paikka. Lasten vaatteet ja lelut voi säilyttää samalla tavalla, osaavat siivota itse tavaransa, kun sille on nimetty paikka. Ja pienet tai korjauskelvottomat rikkinäiset ja muuten käyttökelvottomiksi kulahtaneet vaatteet joko roskiin tai johonkin kirppis/uffipussiin kunnon mukaan samantien, kun käy ilmi tarve poistaa käytöstä. Meillä nämä konstit ovat tarpeen, koska ollaan niin väpelöitä, ettei löydetä mitään muuten, mutta pärjäävämmätkin tuttavat napsivat toisinaan meiltä säilytysvinkkejä. On meilläkin liikaa tavaraa, mutta täällä voi elää kuitenkin.
Ja sitten, hei, vaikka teillä lapsuudenkodissa oli näitä syyllistämisjuttuja, niin ei me muut olla vaarallisia, hyvänen aika, anonahan täällä kirjoitellaan. Ei tulla lankojen läpi sua syömään.
Niin tiedän, mietinkin ketään ikinä irl ettei voi tukeutua. Enkä toisaalta toki haluakaan ketään rassata asioillamme. Mutta tuki ois kyl kiva, mutta haavetta vain minulle asenteeni tähden. Aina pitäis pärjätä itse. Täysin.
ap
Liity facebookin konmari-ryhmään. Itsekkin olen siellä, saat varmasti apua kun laitat vaikka kuvia kaaospaikoista.
Vierailija kirjoitti:
Liity facebookin konmari-ryhmään. Itsekkin olen siellä, saat varmasti apua kun laitat vaikka kuvia kaaospaikoista.
Jos asuisinkin yksin niin sitten... Mitä teen kun mies ja lapset sotkee? Joku sanoo, että siivoat, mutta.. en halua siivota. Haluan siivota vain omat jälkeni. Siis tiedän, että tämmöinen asenne on tyhmä, eikä oikein suotava äidille, mutta... Silti: haluan siivota vain sen mitä itse sotken. Miten voin muuttua?
Ja joku sanoo, että opetat heidät laittamaan tavarat paikoilleen. Mies ei opi (tekemään sitä niin kuin mä haluan) ja lapsia en osaa opettaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Oletteko sossuperhe?
Ei olla mutta pienituloisia.
ap
Sinähän et tee kotona mitään.
Ja äitisi syy toki, että teillä on sotkuista. Etkä siivoa edes omia jälkiäsi. Etkä edes tee ruokaa lapsille. Tai tee yhtään mitään
Mies hoitaa kaiken yksin muttei se kelpaa sinulle, koska on jotenkin liian rahvasta kuten kerran sanoit.
Ei saa olla koristeita eikä edes kahta kivikissaa sinun vessassa
Koska kellään ei saa olla kivaa
Vierailija kirjoitti:
Sinähän et tee kotona mitään.
Ja äitisi syy toki, että teillä on sotkuista. Etkä siivoa edes omia jälkiäsi. Etkä edes tee ruokaa lapsille. Tai tee yhtään mitään
Mies hoitaa kaiken yksin muttei se kelpaa sinulle, koska on jotenkin liian rahvasta kuten kerran sanoit.
Ei saa olla koristeita eikä edes kahta kivikissaa sinun vessassa
Koska kellään ei saa olla kivaa
Onko sinulla lapsia? Millainen lapsuudenkotisi oli? Onko sinulla ihmisiä, joiden varaan voit tukeutua? Sinulla on aina paljon asiaa minulle.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liity facebookin konmari-ryhmään. Itsekkin olen siellä, saat varmasti apua kun laitat vaikka kuvia kaaospaikoista.
Jos asuisinkin yksin niin sitten... Mitä teen kun mies ja lapset sotkee? Joku sanoo, että siivoat, mutta.. en halua siivota. Haluan siivota vain omat jälkeni. Siis tiedän, että tämmöinen asenne on tyhmä, eikä oikein suotava äidille, mutta... Silti: haluan siivota vain sen mitä itse sotken. Miten voin muuttua?
Ja joku sanoo, että opetat heidät laittamaan tavarat paikoilleen. Mies ei opi (tekemään sitä niin kuin mä haluan) ja lapsia en osaa opettaa.
ap
No, vanhemman homma vaan menee niin, että lasten sotkuja joutuu siivoilemaan siinä määrin kuin eivät vielä osaa itse. Laitat vaan vaikka tikkukirjaimin niihin laatikoihin, mitä niihin menee ja sanot "nyt tehdään niin, että aloitetaan säilyttämään tavaroita x tässä paikassa, ne on teidän tavaroita, pitäkää niistä huoli ja kerätkää ne tähän" ja sitten kun on valmista, saavat kaivaa sen pleikan esiin tai lähteä kavereille tai mikä nyt onkaan hauskaa. Sisäistävät tämän jutun ja osaavat myöhemmin itse säädellä toimintaansa. Eikä tuossa ole mitään hävettävää, että lapset sotkee. Se, että lasten sotkuja saa joskus olla lattialla vaikka monta päivääkin kutsutaan "leikin tukemiseksi".
Susta varmaan tuntuu edelleen jotenkin pieneltä lapselta, joka ei saa tukea ja pitää hävetä, kun ei harjoittelematta osaa. Siksi kai on hankalaa tukea omiakaan lapsia, joilta ei vielä onnistu. Homman pitäisi mennä niin, että ensin on tarvitseva, mutta sitten saa tukea ja oppii sisäistämään sen tuen ja tuntuu siltä, että ei hätää, tämä hoituu, ei pelkästään niin, että purraan hammasta ja koitetaan olla väkisin reipas. Toivottavasti pystyt olemaan siellä terapiassa tarvitseva, siinä kun ei oikeasti ole hävettävää.
9
Lukuisista ketjuistasi päätellen teidän elämässä ei ole mitään hyvää
Säälin lapsiasi ja miestäsi
Pahinta on se kun ei tiedä mistä pyytää apua tai on vaikeaa luottaa saavansa apua, eikä haukkuja. Tietysti jo sekin on parempi tilanne, ettei pyydä apua ja kärsii ennemmin kuin pyytää apua, mutta saa kuulla vain haukkuja. Kuten elämäni kuvio on tahtonut olla. Ei apua, vaan haukuntaa.
ap