Lue keskustelun säännöt.
Ei äidillisen äidin avautuminen
09.04.2016 |
Olen keski-ikäinen äiti, joka ei kadu lisääntymistään. Silti koko äitiyden ajan olen ollut ahdistunut siitä, etten ole sellainen äiti lapsilleni, kuin millainen olisin halunnut olla. On tullut tiuskittua ja huudettua, sammakkoja päässyt suusta, kun ei vaan ole jaksanut joka ikistä kommenttia analysoida etukäteen. Kylläkin sitten jälkikäteen on harmittanut ja aina olen anteeksi pyytänyt. Olen epätäydellinen äiti, nainen, puoliso, työkaveri. Olen epätäydellinen ihminen. Odotan vain, että voin aloittaa jo oman elämän, johon ei kuulu vastuuta kenestäkään muusta kuin itsestäni. En halua mummoksi hetikään, puhumattakaan, että ottaisin teiniäitejä vauvoineen asumaan kotiini tai välttämättä vauvoja edes hoitoon paria tuntia kauemmaksi ajaksi. Haluan matkustella, olla vapaa, tutkia itseäni, maailmaa, ilman kahleita. Olenko liian itsekäs, kun toivon jo omaa elämää? Olen yrittänyt parhaani perheen eteen mutta mikään ei tunnu riittävän, ainakaan itselleni. Tunnen syyllisyyttä joka suuntaan.
Kommentit (10)
Kannattaisiko käydä jakso omaa psykoterapiaa ja voisit pohtia, miksi vaadit itseltäsi niin paljon. Olet ihan tavallinen äiti, muta miksi se ei riitä. Syyllisyys sitoo energiaasi ja heität nyt vuosia hukkaan. Ei ole vain yhtä tapaa olla äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa. No toivotaan että se oma aika tulee vielä sieltä. Ja toivottavasti ennen kuin toimintakyky laskee olennaisesti. Voihan sitä sitten mennä ja elää kun saa lapset omilleen jos ei osaa elää samaan aikaan.
Voi kiitos tuli kylmät väreet tästä vastauksesta, olen herkkä ja tunteellinen. Tämän takia kannatti avautua. Itsellä ei ole ollut koskaan mitään apua lasten hoidossa puolison lisäksi. Äitiä ei ole, eikä muutakaan apua. Muutaman ystävän avulla olen selvinnyt näistä monista vaikeista mutta nopeasti ohi kiitävistä vuosista. Kiitän sydämeni pohjasta, kyllä se tästä <3 Ap
Mitä nyt on olla "äidillinen"? Jotain pullanpaistamista pehmeän lässytyksen lomassa?
Katson, että olen äidillinen omalla tavallani. Tuen ja kannustan lapsiani, puoleeni voi aina pulmatilanteissa kääntyä, en tuomitse enkä saarnaa.
Kiukustun ja jopa suutun, jos aihetta on, mutta lepyn helposti. En aio myöskään uhriutua lapsenlapsieni takia. Hoidan heitä, jos minulle sopii. Tämä ei tietenkään poissulje sitä, että toki olen hätätilanteissa käytettävissä. Mutta olen nyt lastenhoidosta vapaa ja itse määrittelen olemiseni ja tekemiseni.
Toisin kuin sinä, en koe mitään syyllisyyttä. Minä olen minä ja siten paras äiti lapsilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko käydä jakso omaa psykoterapiaa ja voisit pohtia, miksi vaadit itseltäsi niin paljon. Olet ihan tavallinen äiti, muta miksi se ei riitä. Syyllisyys sitoo energiaasi ja heität nyt vuosia hukkaan. Ei ole vain yhtä tapaa olla äiti.
Voisi kannattaa, vaikka tiedän kyllä mistä nämä vaatimukset itseä kohtaan tulevat. Yritän karistaa syyllisyyttä joka päivä mutta se on vaikeaa, kun sitä on kantanut tavalla tai toisella koko elämänsä, vähän joka alueella. Sekin lohduttaa, että lasten kanssa on hyvä suhde, keskustelemme näistäkin asioista ja kannustan heitä olemaan juuri sellaisia kuin ovat. Myös kehoitan ottamaan elämän vähän kevyemmin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä nyt on olla "äidillinen"? Jotain pullanpaistamista pehmeän lässytyksen lomassa?
Katson, että olen äidillinen omalla tavallani. Tuen ja kannustan lapsiani, puoleeni voi aina pulmatilanteissa kääntyä, en tuomitse enkä saarnaa.
Kiukustun ja jopa suutun, jos aihetta on, mutta lepyn helposti. En aio myöskään uhriutua lapsenlapsieni takia. Hoidan heitä, jos minulle sopii. Tämä ei tietenkään poissulje sitä, että toki olen hätätilanteissa käytettävissä. Mutta olen nyt lastenhoidosta vapaa ja itse määrittelen olemiseni ja tekemiseni.
Toisin kuin sinä, en koe mitään syyllisyyttä. Minä olen minä ja siten paras äiti lapsilleni.
Olen myös kaikkea tätä. Syyllisyys vain lisänä ja siihen tiedän syyt ainakin osittain. Ihanaa, että sulla on helpompaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusimmassa meidän perhe lehdestä voisi olla sinulle apua. Tuntuu jotta tarvitset vertaistukea. Tuossa lehdessä oli hyvä juttu juurikin äitien huutamisesta yms ylilyönneistä (joku prosentti juttu). Kaikilla äideillä tulee ylilyöntejä ja on luonnollista syyllistää niistä itseään. Kamalaa olisi ajatella jotta olisi täydellisen äidin lapsi, kuinka sitä enää kestäisi sitten omia virheitään? Oot hyvä ihminen <3
Vierailija kirjoitti:
Uusimmassa meidän perhe lehdestä voisi olla sinulle apua. Tuntuu jotta tarvitset vertaistukea. Tuossa lehdessä oli hyvä juttu juurikin äitien huutamisesta yms ylilyönneistä (joku prosentti juttu). Kaikilla äideillä tulee ylilyöntejä ja on luonnollista syyllistää niistä itseään. Kamalaa olisi ajatella jotta olisi täydellisen äidin lapsi, kuinka sitä enää kestäisi sitten omia virheitään? Oot hyvä ihminen <3
Kiitos vinkistä. Olen jotenkin kaikkeni antaneena lähestymässä maaliviivaa.. Elänyt lasten kanssa hyvin tiivistä elämää, perhepeteineen sun muineen. Lapseni ovat sanoneet saaneensa rajoja ja rakkautta sopivassa suhteessa ja paljon muuta hyvää äitiydestäni. Eihän heillä ole kuin yksi äiti. Kiitos kannustamisesta <3 Ap
Hyvä kun puet sanoiksi ajatukset joita jokaisella naisella on kun on saanut muksunsa isoiksi. Nuoret naiset ne ei vaan vielä käsitä mitä edessä on, monesti jäävät lapsen asemaan ja olettavat äitinsä olevan ikuisesti heitä varten olemassa. Silti, ihan sama heillä on edessä...
Kaipa se kipuileva kohta pitää käydä läpi, niin sen keski-ikäisen äidin kuin sen nuoren aikuisen tyttären. Kehitysvaiheita nää varmaan on siinä kuin hampaiden saaminen, uhmaikä tai murrosikä...