Lue keskustelun säännöt.
Onko tämäkään nyt enää hauskaa
Kyllästynyt
23.03.2016 |
Hei kaikki! Minulla on ongelma. Seurustelen miehen kanssa, joka ei ilmeisesti ole koskaan kasvanut aikuiseksi. Mieheni on koulunsa keskeyttänyt ja työtön. Minä elätän häntä jo 3 vuotta putkeen. Mieheni istuu päivät pitkät koneella pelaten. Minä käyn koulussa ja töissä samanaikaisesti. Lapsia meillä ei onneksi ole. Olen kiinnostunut monistakin asioista pelkän kodinhoidon lisäksi. Minä pyykkään, tiskaan ja siivoan. Mie tekee jotain vain jos käsken ja komennan. Tuntuu kuin olisin teinipojan äiti. Olen juuri valmistumassa yliopistosta ja haluaisin nähdä maailmaa ja saada työn mitä kohtaan tunnen intohimoa. Kaikki energia menee kodinhoidon ja "teinin" huolehtimiseen. Mies ei edes vaihda vaatteita, peseydy, harjaa hampaitaan ellen minä häntä siihen käske. Eli kämpillä istuu paskalta haiseva keskenkasvuinen vätys. Pahinta on, että minä annan näin tapahtua.
Katsokaas kun.. Noin viisi vuotta sitten erosin suhteesta missä minua kohdeltiin väkivaltaisesti. Mies oli menestyvä, mutta hyvin narsistinen. Tämä lähes 10- vuotta kestänyt helvetti jätti minuun niin syvät arvet, että minusta tuli mahdollisesti läheisriippuvainen. Pelkään, että jos jätän tämän miehen, niin teen virheen. En tiedä miksi ajattelen niin, ehkä ikäni tekee tepposet ja kuvittelen, ettei tässä iässä enää nuin vain löydetä uutta kumppania (olen 31-vuotias).
Pelkään, että masennun koska pitää olla yksin. En halua olla enää yksin, mutta en kestä nykyistä tilannettanikaan. Ymmärrän kyllä, että tässä ei ole mitään järkeä, mutta osa minusta haluaa uskoa, että tämä muuttuu vielä parremmaksi. Järki taas sanoo, että ei muutu. Nyt pitäisi vaan löytää jostakin voimaa jättää tämä loinen. Tuli jo fiilikset, että jopa tämä elämä on osoittautunut pettymykseksi. Hyppy tuntemattomaan taas jälleen kerran pelottaa niin vietävästi. Selvisin kuin ihmeen kaupalla siitä edellisestä erostani, en tiedä kestänkö toista. Nyt jälkiviisaana täytyy todeta, että aloitin nykyisen suhteeni aivan liian pian eron jälkeen. Nyt kun saisi vielä rohkeutta ja voimaa selvitä tästä, niin uusi parempi elämä voisi alkaa. Mutta miten?
Kommentit (18)
Pärjäät paremmin ilman, että joku "teini" on sua jarruttelemassa. Et sä yksin jää etkä oo vielä liian vanha mihinkään. Älä hukkaa elämää tollaseen, anna sille miehellekin mahdollisuus aikuistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ompa hankala tilanne, mutta tuskin tuossa muuta mahdollisuutta on kuin jättää mies. Turhaan sinä sitä teiniä passaat. Tai sitten luet miehelle madonluvut. Jos töitä ei löydy, kaikki kotityöt miehelle ja edes harrastamaan jotakin , eikä vain koneella istumista. Mutta jos mies on jo kolme vuotta ollut työtön, mikä mahtaa olla vikana? Kyllä sitä jotakin työtä löytyy jos vain haluaa. Pelasta edes itsesi, miestä et ehkä voi. Ja olet vasta 31v eli ihan nuori vielä. Ehdit hyvin löytää hyvän kumppanin.
Niinpä, tiedän että pärjään paremmin yksin. Mutta joku klikki on päässä, joka ei anna periksi. Mietin jo, että kuinka hienoa olisi jos joku hyvä mies tulisi ja pyyhkäisisi jalat alta, niin kuinka helppo olisikaan lähteä tästä. Mutta ei se taida niin mennä... Olen monesti miettinytkin sitä, että minä teen tälle kaverille vaan onnettoman elämän hyysäämällä häntä. Ja itseni onnettomaksi, kun kokoajan pitää nalkuttaa ja komentaa aikuista ihmistä (ainakin iän puolesta). Olen välillä niin vihainen hänelle, että tekisi mieli ravistaa. Täytyisi vaan saada jostain se potku perseelle, että uskaltaisi toimia.
Vierailija kirjoitti:
Ompa hankala tilanne, mutta tuskin tuossa muuta mahdollisuutta on kuin jättää mies. Turhaan sinä sitä teiniä passaat. Tai sitten luet miehelle madonluvut. Jos töitä ei löydy, kaikki kotityöt miehelle ja edes harrastamaan jotakin , eikä vain koneella istumista. Mutta jos mies on jo kolme vuotta ollut työtön, mikä mahtaa olla vikana? Kyllä sitä jotakin työtä löytyy jos vain haluaa. Pelasta edes itsesi, miestä et ehkä voi. Ja olet vasta 31v eli ihan nuori vielä. Ehdit hyvin löytää hyvän kumppanin.
Mitähän hankalaa tuossa tilanteessa on? Ap ottaa itseään niskasta kiinni, tällää lapikkaan haisulin perseelle ja alkaa nauttimaan elämästä.
Madonluvut on luettu vähintään jertaalleen joka päivä. Kerran heittäydyin hänen kaltaisekseen ja yritin katsoa kuinka kauan kestää, että hän omatoimisesti tarttuu kotitöihin. Pyykit ja astiat homehtuivat koneeseen. Yhtään puhdasta astiaa ei ollut ja mies homeisia astioita koneesta noukki ja virutti. Hyi helvetti! Seksiä ei ole, ei edes läheisyyttä. Ymmärtänette varmaan, että ei paljon kiinnoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverini on vastaavassa tilanteessa enkä ymmärrä miksi fiksu, kehittyvä nainen, viitsii tuhlata ainoan elämänsä katselemalla omassa paskassaan viruvaa nettipelaajaa? Suhteessa ei ole seksiä, mies ei osallistu kotitöihin, aina kun häneltä jotain vaatii, mies purskahtaa itkuun.
Mieti asiaa näin: minkä neuvon antaisit hyvälle ystävällesi, joka olisi samassa tilanteessa kuin sinä itse nyt?
Sun pitää vain opetella olemaan yksin eikä odottaa mitään täydellistä prinssiä pelastamaan. Se ei myöskään ole kovin aikuista jos ei osaa/uskalla olla itsekseen. (Been there). Edes tää nykyinen mies ei ole se oikea ongelma vaan se että ripustaudut kehen vaan ettei tarvitsisi olla yksin. Jos et siitä pääse eroon, tulee vain uusia ja uusia yhtä huonoja suhteita, koska normaali aikuinen mies ei halua yleensä mitään epäitsenäistä ripustautujaa riesakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies lorvii, koska sinä mahdollistat sen. Et kai itsekään tekisi mitään ikävää, jos joku muu tekisi kaiken puolestasi? Lopeta loisimisen mahdollistaminen.
Mihin sinä kumppania tarvitset, jos tarjonta on noin huono? Opettele elämään ihan itseksesi, saat matkustella, tehdä mitä mielesi tekee ja mitä parasta, jos kohdalle sattuu se kolmaskin mies, olet vapaa ottamaan hänet avosylin vastaan.
Meillä länsimaisessa yhteiskunnassa kun ei välttämättä tarvitse olla jokaisella naisella miestä. Siksi hyvää kannattaa odottaa ja jopa vähän etsiskellä eikä tyytyä mihin tahansa luuseriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko naimisissa? Onko teillä lapsia? Jos ei niin sitten sun on aika aloittaa oma elämä, yksin ainakin aluksi.
Ei ole lapsia eikä olla naimisissa. Vuokrasopimuskin on ihan vain minun nimissä. Eli kaverin täytyisi pakata vain putkikassinsa ja painua kartanolla. Ei hän omista edes kukkaruukkua. Kaikki on minun. Niin ja olette kaikki niin oikeassa. Tässä on vähän semmonen fiilis, niinku ois siellä benji-tornissa ne kamat päällä ja odottaa sitä, että millon saa hypätä. Ja sitte tarvis sen pienen tuuppauksen, että tippuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvatkaas mitä tein.. Käskin hänet viereeni sohvalle ja sanoin selailleeni muka muina miehinä keskusteluja ja törmäsin juuri tähän keskusteluun. Sanoin, että lueppa tämä. Kuulostaako tutulta. Jollakin on samankaltaisa ongelmia kuin meillä. Tyyppi siihen tokasi vaan, että " en mää nyt sentään nuin paha oo".
Ihan mahtavavastaus, nauru tuli pitkästä aikaa. Kiitos :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllästynyt kirjoitti:
Ihan mahtavavastaus, nauru tuli pitkästä aikaa. Kiitos :)
Tämä siis viestille nro 5
Eli olet ap ihan yhtä nahjus kuin miehesi. Keksit tekosyitä jottei tarvitsisi tehdä mitään.
Nahjus voin olla ja saamatonkin, mutta en keksi tekosyitä, ettei mitään tarvitsis tehdä. Etsin vain rohkeutta tehdä asialle jotain. Järjellä ajateltuna hyvinkin helppoa, muttakun jokin mun päässä pelkää. En syytä ketään muita kuin itseäni tästä tilanteesta. Olen hyvin tietoinen siitä, että vika on minussa. Itse minä tämän annan jatkua. En halua antaa, mutta en tiedä miten tämän lopetan.
Kaverini elätti kauhujen exää 4 vuotta ennen kuin sai jätettyä (pahasti tossun alla). Ihmettelin miten mahdollista. Jos parisuhde vakaalla pohjalla ja tilanne oikeasti vaatii, niin silloin ymmärrän elättämisen. Jos ei nyt vaan oikeen jaksais tehä mitään yms. niin en tosiaankaan elättäisi.
Eipä kuulosta hauskalta ei.