onko ketään jonka mies ei niin täysillä mukana vauvan tekemisessä

Mun mielestä asia on tuossa vaiheessa niin vähän konkreettinen, että siitä on aika vaikea olla innoissaan.

Itsellä ei ole, mutta kavereilla kyllä. Jokainen on eronnut lapsen syntymän jälkeen.

No eipä kovin hyvältä kuulosta. Mies siis on kyllästynyt jankkaamiseesi, mutta sitä ei lapsi kiinnosta,

sanoisin minä. Äläpäs tule palstalle ihmettelemään, miksi mies jätti kun lapsi syntyi.

Eikö teillä naisilla ole mitään järkeä päässä näiden asioiden kanssa?

Vauvakuume stoppaa järkeilyn kokonaan?

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä asia on tuossa vaiheessa niin vähän konkreettinen, että siitä on aika vaikea olla innoissaan.

Musta taas on käsittämätöntä jotenkin edes yrittää vauvaa jos asiasta ei ole innoissaan. Miksi yrittää, jos ajatus ei houkuta? t. ap

Kannattaisiko miehen kanssa keskustella asiasta , eikä odottaa av-raadin tietävän miehen ajatukset?

Ilman painostusta ja lapsen vaatimista joka lauseessa?

kolmonen

Vierailija kirjoitti:

No eipä kovin hyvältä kuulosta. Mies siis on kyllästynyt jankkaamiseesi, mutta sitä ei lapsi kiinnosta,

sanoisin minä. Äläpäs tule palstalle ihmettelemään, miksi mies jätti kun lapsi syntyi.

Eikö teillä naisilla ole mitään järkeä päässä näiden asioiden kanssa?

Vauvakuume stoppaa järkeilyn kokonaan?

En oo jankannut asiasta. tein vuosia sitten selväksi, että haluan jossain vaiheessa lapsia ja oon heti valmis kun miehestä siltä tuntuu. Nyt pari kk sitten se oli mies joka otti asian puheeksi ja minä olen nämä vuodet kuumeillut ihan hiljaa itsekseni. 

Vauvakuume ei stoppaa järkeilyä en kai muuten täällä kyselisi.

t. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä asia on tuossa vaiheessa niin vähän konkreettinen, että siitä on aika vaikea olla innoissaan.

Musta taas on käsittämätöntä jotenkin edes yrittää vauvaa jos asiasta ei ole innoissaan. Miksi yrittää, jos ajatus ei houkuta? t. ap

Koska seksi on aina kivaa, ja sitä on tarjolla paljon, kun höyryät vauvakuumeisena. Pysyt myös tyytyväisenä, kun mies myötäilee. Ja sinähän sen vauvan ja lapsen aikanaan hoidat, vastahakoinen mies ulkoistaa itsensä äkkiä kasvatusvastuusta harrastuksiin/töihin/johonkin omaan projektiinsa, lapsi on sinun projektisi. Näitä tarinoitahan täällä palstalla näkee vähän väliä.

Joo minä aina runkkasin ennen ku oli panot ihan sen takia ettei osuis.  Tiesin että heti osuu jos täysillä lasteilla ampuu.  Vaimo oli ihan käpynä.  Semmosta se kato on.  Sit jossain vaiheessa vaimo kattoo silmiin ja sanoo "oikeesti."  Sit on vaan pakko myöntyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä asia on tuossa vaiheessa niin vähän konkreettinen, että siitä on aika vaikea olla innoissaan.

Musta taas on käsittämätöntä jotenkin edes yrittää vauvaa jos asiasta ei ole innoissaan. Miksi yrittää, jos ajatus ei houkuta? t. ap

No en mä tiedä sun miehen ajatuksista, mutta ei kaikki ihmiset ole sellaisia, jotka ovat hirveän "innoissaan" asioista. Mä esimerkiksi olin itse lähinnä kauhuissani molempien raskauksien aikana. En huomannut miehessäkään mitään erityistä innostusta tuossa vaiheessa, mutta kun lapset ovat olemassa, hän hoitaa heitä kyllä huomattavasti enemmän kuin keskivertoisä.

Tosta ei hyvää seuraa. Mies tuskin haluaa lasta tullakseen isäksi, vaikuttaa enemmänkin siltä, että motiivina on "tehdä niin kuin kuuluu".

Nyt homma seis. Lapsi tehdäänaidosta halusta olla vanhempia. Vauvakuume on söpöä, mutta ei riittävä motivaatio tehdä lasta ja sinun yksipuolisen vauvakuumeen edessä mies on todella heikoilla. Ehkä mies jää suhteeseen, jos on hyvä jätkä. Todennäköisemman vaihtoehdon tiedätkin. 

Puhutte asiasta uudelleen ja oikeasti kuuntelet. Jos vähänkin epäilet, että mies ei aidosti halua...

Ei vauvaa tehdä, se saadaan. Lapsi on taivaan lahja, ei se mistään automaatista tule!

Öö, meillä ei ole kumpikaan ollut mitenkään innostunut, kun ollaan sellaisia rauhallisen ja tasaisen luontoisia. Jossain vaiheessa vaan päätettiin, että jätetään ehkäisy pois, ja annetaan luonnon päättää tuleeko meille lapsia vai ei. Kaksi on tullut, ja onnellisia niistä ollaan, ja yhdessäkin vielä ollaan, vaikka moni sanoo että meillä innostumattomilla ei ole mitään toivoa ;) 

No ei mun mieskään kovinkaan innoissaan ollut. Hänen aloitteestaan ehkäisy jätettiin (pitkän keskustelun jälkeen) pois, mutta pian huomasin että yrittäminen vain ahdisti häntä. Että siitä seksistä tulikin joku suoritus, jonka lopputulema pitää olla hedelmöitys. Itsekin olin alkuun turhan innoissani, analyyttinen ja kyttäilin ovulaatiota ja sen jälkeen odoteltiinkin jo raskaustestin tulosta. Kun jätin oman hössöttämisen pois ja palattiin normiarkeen eli seksi on hauskaa ja sitä voi tehdä koska vaan ilman ovulaatiokyttäyksiä, raskauduinkin aika pian. Mies oli innoissaan kyllä kun plussa pärähti testiin (joskin myös hieman säikähtänyt että nyt tämä on siis totta). Raskausaika olikin sitten taas enemmän mun juttu, toki mies odotti lasta myös innoissaan mutta eipä se jaksanut hätkähtää mun jokaisesta pierusta onnellisena. Ja lapsi on nyt 4 ja tämä kyseinen mies on huippuisä. Ei ne kaikki miehet (no, useimmat miehet) ole vaan siinä samanlaisia kuin naiset, että siihen vauvantekohommaan mennään niin tunteella mukaan. Ja kannattaa huomioida myös se, että monelle miehelle se on miehekkyyskysymys: eli tosimies saa naisensa paksuksi ja miehen hedelmättömyys vie myös miehisyyden pois. Eli se raskauden yrittäminen on myös miehelle todella stressaavaa, koska siinä mitataan onko hän the Mies ollenkaan.

Ykkönen kysyy, että kuuluuko lapsen tekemiseen ihan oikeasti joku palava innostus? Kyllä mä tiedän, että toisilla on sellainen palava vauvakuume, mutta en tajunnut, että se on välttämätön. Mitäs nyt, kun on lapset tehty ilman hehkutusta hihkumista kummankaan puolelta? Pitääkö nää nyt antaa pois?

Pari kuukautta on niin lyhyt aika. Miehesi vain on realisti. Kun panette, mies haluaa seksiä eikä ajattele muuta. Vauva tulee jos on tullakseen.

Voisi olla hyvä sinunkin ap hieman rauhottua: stressi monesti haittaa raskaaksi tulemista. MItä rauhallisemmin asiaan suhtautuu sitä varmemmin tulee raskaaksi. Kysy vaikka useammilta perheiltä joissa ensimmäistä lasta on yritetty stressillä pitkään ja hartaasti, toinen on saanut alkunsa nopeasti ja kolmas on vahinko - näitä löytyy paljon.

Ja ketjun mammat kertoo taas suu vaahdossa kuinka mies innostuikin lapsista, vaikka ensin oli vastaan.

Kiva jos teillä meni noin, se toinen tarina taitaa olla kuitenkin yleisempi. Miehen pitää itse haluta myös lapsia, ei toimia siitoskoneena naisen itsekkäiden halujen toteuttamisessa.

Mistähän se suuri avioeroprosentti kertookaan?

Vierailija kirjoitti:

Ykkönen kysyy, että kuuluuko lapsen tekemiseen ihan oikeasti joku palava innostus? Kyllä mä tiedän, että toisilla on sellainen palava vauvakuume, mutta en tajunnut, että se on välttämätön. Mitäs nyt, kun on lapset tehty ilman hehkutusta hihkumista kummankaan puolelta? Pitääkö nää nyt antaa pois?

Onko pakko olla noin lapsellinen? 

Teittekö te sitten lapsia kun se on joku yhteiskunnallinen normi niitä tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Ykkönen kysyy, että kuuluuko lapsen tekemiseen ihan oikeasti joku palava innostus? Kyllä mä tiedän, että toisilla on sellainen palava vauvakuume, mutta en tajunnut, että se on välttämätön. Mitäs nyt, kun on lapset tehty ilman hehkutusta hihkumista kummankaan puolelta? Pitääkö nää nyt antaa pois?

Vähän nyt kärjistit. Tuskin kukaan tässä keskustelussa on tarkoittanut, että pitäisi olla joku palava innostus. Apn kuvauksesta saa sellaisen kuvan, että mies on välinpitämätön koko asiaa kohtaan. Vaikkei hehkuttaisi tai hihkuisikaan innosta, olisi ihan paikallaan olla edes vähän kiinnostunut siitä, onko yritykset tuottaneet tulosta, jos sitä lasta ihan oikeasti toivoo.