Työntekijöiden valinnasta näkökulma, jota ei sanota ääneen
Monesti ihmetellään, miksi joku sai paikan, vaikka ei ollut se kaikkein pätevin hakija. Mutta jos pystytte samaistumaan valinnan tekijään, ymmärrätte, että samalla valitaan alainen ja työkaveri. Töissä ollaan niin suuri osa elämästä, että myös viihtyvyyden huomioon ottaminen on tärkeää. Hyvällä mielellä olevat työntekijät tekevät työnsä paremmin eivätkä etsi parempaa työpaikkaa. Siksi riittävän pätevä miellyttävä henkilö palkataan mieluiten.
Kommentit (8)
Ymmärrän pointin, mutta siinä käy helposti niin, että työnantajan tarvitsemista taidoista jää terävin kärki puuttumaan. Näistä työtehtävien hukkapaloista sitten työstetään täysin epäloogisia työpaikkailmoituksia. Ei ihme, että Suomessa nimenomaan yksityinen sektori sakkaa, kun työpaikalle mennään vain viihtymään.
Juuri näin. Kun liikaa tuijotetaan osaamispuoleen, moni todella kehityskelpoinen ja mukava ihminen jää palkkaamatta. Jos itse olisin rekrytoimassa ihmisiä, en palkkaisi ikinä huumorintajutonta tosikkoa ja tiukkapipoa. Heistä ei ole muuta kuin harmia työpaikoilla.
Ja tätä voi ihan perustellusti liittää ulkonäköseikatkin. Jos ne mukavan työyhteisön ihmiset ovat vielä mukavan näköisiäkin, niin silloin viihtyvyys on huipussaan, eikä kukaan halua vaihtaa työpaikkaa. Koska kaikki haluavat olla mukavien ja kauniiden ammattilaisten porukassa.
Ehkä julkisella puolella tuota "ei saa sanoa", mutta yksityisellä puolella on päivän selvää, että ns. hyvät tyypit saavat todennäköisemmin pestin. Mikä järki olisi esim. palkata myyjäksi epäsosiaalista markkinoinnin tohtoria, jos vaihtoehtona olisi todella mukava ja sanavalmis perusmaisteri?
Yksityisellä puolella jopa näkee työpaikkailmoituksissa usein selkeästi lauseita tyyliin "Haetaan hyvää tyyppiä".
Millä perusteilla rekrytoijat kykenevät näkemään pahimmillaan vain yhden haastattelun perusteella millainen henkilö on? Ymmärrän sitten paremmin aloituksen jos tässä viitataan pitempiin rekryprosesseihin tai esim. annetaan jo palkatuille työntekijöille sananvaltaa esimerkiksi valittaessa tiimiin uutta työntekijää.
Kai te käsitätte, että esim. narsistit (kyllä, ah tämä ihana trendi-ilmiö) osaavat juuri vakuuttaa ammattilaisetkin lyhyessä ajassa omasta osaamisestaan ja mukavuudestaan, vaikka vuoden työssäolon jälkeen paljastuu aivan eri totuus? Ja samanaikaisesti se teidän mielestä tosikko, jähmeältä haastattelutilanteessa vaikuttanut henkilö onkin vain introvertti, joka oikeasti tulee kaikkien kanssa toimeen mitä parhaiten?
Vitut. Suhteilla ne ryöntekijät otetaan.
Ne nyt vaan on molemmat ominaisuudet tärkeitä: pätevyys ja luonne. Jos minä palkkaan tähän jonkun, niin se joku tulee minun omaksi työkumppaniksi. En tietenkään kaipaa rinnalleni ketään, joka möhlii hommat ja jonka tekemiseen ei voi luottaa. Ilman muuta riittävä pätevyys on oltava. Mutta tekemällä myös oppii koko ajan pätevämmäksi. Erittäin tärkeää on myös ne ominaisuudet, että on oppimiskykyinen, nöyrä oppimaan ja kuuntelemaan minun näkemykset, ahkera. Ja sitten hyvin olennaisia on ne henkilökohtaiset ominaisuudet, että meidän välinen kemia toimii, tullaan toimeen, puhutaan samaa kieltä, on luottamus, ei synny turhia konflikteja. Pelkkä pätevyys ei todellakaan riitä, jos työntekijä ei kykene kuuntelemaan omistajan näkemyksiä tai jos ei ole luotettava.
Ja näitä ominaisuuksia ei saa kaivettua esiin haastattelulla. Siksi pidän mielessäni koko ajan listaa ihmisistä, joita pyydän töihin, jos tulee sellainen tarve.
Enemmän pitäisi valita ihmisiä jotka sopivat joukkoon.