Lue keskustelun säännöt.
Olen ollut ilman yhtään ystävää jo noin 3vuotta - pidätkö sitä outona?
Nainen92
14.03.2016 |
Jos tapaisit ihmisen joka kertoisi, ettei hänellä ole lainkaan ystäviä, ajattelisitko että kyseisessä ihmisessä TÄYTYY jolla jotain vialla? Itse olen kohdannut tällaisia "ennakkoluuloja" usein. Pidetään todella outona ettei ikäiselläni (noin 24v) ihmisellä ole ystäviä lainkaan. Tietämilläni omanikäisillä yleensä on laajat ystäväpiirit (esimerkiksi samanikäisellä serkullani).
Minulla ei ole lainkaan ystäviä. Rehellisesti sanottuna vain yksi kaveri. Olemme tunteneet kymmenen vuotta ja nuorina olimme parhaat ystävät. Hän asuu nykyään eri paikkakunnalla ja on pienten lasten äiti joten näen häntä erittäin harvoin, muutaman kerran vuodessa päästään viettämään yhdessä aikaa. Tapaasimme ovat lähinnä hänestä/hänen ajastaan kiinni. Ymmärrän toki, että 2 alle kouluikäisen lapsen äiti elää verraittain hyvin erilaista elämää kuin lapseton. En kuitenkaan voi enää sanoa häntä ystäväkseni sillä näemme niin harvoin ja tuntuu ettemme enää muutoinkaan niin läheisiä ole.
5v sitten oli vielä paljon ystäviä, siinä täysi-ikäisyyden aikaan vielä. Sydänystäviä oli ehkä viitisen kappaletta ja kavereita oli kymmenkunta. Vuosien mittaan kuitenkin nämä kaikki ystävyyssuhteet ovat kukin syystä tai toisesta jääneet taakse.
Esimerkiksi yksi hyvä ystävä muutti Helsinkiin ja "aloitti uuden elämän" ja siihen eivät vanhat ystävät kuuluneet. Yksi ystävä sekaantui huumeisiin tavattuaan uuden mieskaverinsa ja kuviot vaihtuivat toisenlaisiin, yhden kanssa riitaannuin (kerroin tämän poikaystävän iskeneen vieraan naisen baarista - todistin sattumalta tilannetta) ja ystävä suuttui minulle. Ei enää vastannut viesteihini, vaihtoi numeron salaiseksi ja muutti poiskin lopulta. Yksi ystävä ihastui/rakastui minuun mutten tuntenut samoin ja se, etten voinut vastata hänen tunteisiinsa oli hänelle liian iso pala purtavaksi ja päätti ettemme voi jatkaa ystävinä tai edes kavereina. Monen kaverin suhteen kävi niin että yhteydenpito ja näkeminen loppui ilman syytä kuin seinään. Olin itse se osapuoli joka jaksoi silti kysellä vielä pitkään kuulumisia ja ehdottaa näkemistä ja aina vastaukset olivat "Olisi kyllä tosi kiva nähdä, pitää katsoa joku sopiva kertta kun nyt on vähän kalenteri täynnä" - ja ikinä sopivaa hetkeä ei tullut...
Nämä "välirikot" eivät toki kaikki tapahtuneet samanaikaisesti mutta noin kahden vuoden aikana. Olenkin ollut nyt jo noin kolme vuotta täysin ilman ystäviä/kavereita. Tottakai oli hirveää tajuta ettei ole kavereita. Ei ketään kenelle puhua omista asioista, ketään kenen kanssa mennä elokuviin, ketään kenen kanssa kahvitella, kenen kanssa mennä lenkille. Yritin vieläkin elvyttää vanhoja ystävyyssuhteita, yrittää uuden harrastuksen kautta löytää uusia kavereita ja kun nämä eivät onnistuneet pistin paljon säännöllisesti eri sivustoille kaverinhakuilmoituksia. Sekään ei ottanut tulta alleen - sain kyllä vastauksia omanikäisiltäni ihmisiltä ja sähköposteja kirjoiteltiin paljonkin toisien kanssa mutta koskaan tutustuminen ei edennut tapaamiseen saakka. Minulle vastanneet asuivat kauempana muissa kaupungeissa/lääneissä ja tutustuminen jämähti vain satunnaiseksi nettikirjoitteluksi.
Sitten vain lopetin. Ajattelin että ystäviä tulee joskus jos on tullakseen, töistä, harrastuksista, baarista, netistä, lenkkipolulta, keikoilta.... tulee sitten kuin on tullakseen. 3vuotta mennyt ilman ystäviä ja välillä tämä on todella raastavaa. Olisin iloinen edes yhdestä omanikäisestäni ystävästä. Joskus jos olen koittanut tutustua uuteen ihmiseen vaikka netissä ja kerron että olen yksinäinen/minulla ei ole ennestään juuri ystävä tuntuu se karkottavan uudet tuttavuudet. Miksi? Onko nykyään todella erikoista jos ihmisellä ei ole ystäviä? Onko yksinäisissä ihmisissä yleensä jotain vikaa?
Omasta mielestäni olen ihan tavallinen parikymppinen nainen. Olen ihan tavallisen näköinen, tykkään tavallisista asioita (elokuvat, musiikki, kirpputoreilla kiertely, ulkoilu, joskus käyn baarissa ym.) eikä itsessäni ole mielestäni mitään sellaisia vikoja miksi en voisi saada ystäviä. En pukeudu huomiota herättävästi, minulla ei ole irokeesia tai sinisiä hiuksia tai muuta erikoista kampausta, en ole kehitysvammainen, ei ole puhevikaa, en ole mykkä, en ole kuuro(ei sillä ettäkö sellaisia ihmisiä pitäisi karttaa, mutta ne voisivat selittää miksi ystävien saanti VOISI olla hankalaa toisilla). Olen mukava, ystävällinen, huumorintajuinen ja luotettava.
Keskustelua aiheesta? Onko täällä muita yksinäisiä?
Kommentit (33)
Ei siinä mitään outoa ole. Monet jäävät tuossa vaiheessa yksin kun lukion jälkeen vanhat porukat hajoavat ja ihmiset muuttavat ympäri Suomea. Mulla on sama tilanne ja en näe itseäni mitenkään outona tai viallisena, ehkä vähän epäaktiivisena. Sellasta se on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä mitään outoa ole. Monet jäävät tuossa vaiheessa yksin kun lukion jälkeen vanhat porukat hajoavat ja ihmiset muuttavat ympäri Suomea. Mulla on sama tilanne ja en näe itseäni mitenkään outona tai viallisena, ehkä vähän epäaktiivisena. Sellasta se on
Näinhän se on... Ei kai auta kuin toivoa että vielä joskus jostain ystävä tai useampi löytyy elämän aikana :)
Eipä mullakaan juuri ystäviä ole. Muutin isoon kaupunkiin työn ja avovaimon perässä. Noh, työt loppuu kohta ja kavereita ei ole, niin siinähän ne päivät sit menee. Pari hyvää kaveria jäi edelliseen asuinkaupunkiin ja heitä en ole sen jälkeen nähnyt, eivätkä he juuri koskaan muhun yhteyttä pidä, lähinnä itse joudun jutustelemaan heille, jos haluan heille puhua. Oon kyllä huomannut sen, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä hankalampi niitä ystäviä on saada. Ei noista työkavereistakaan oikeiksi kavereiksi ole, vaikka tosi hyviä tyyppejä ovatkin. Jos sitä ennen kuolemaa saisi vielä tästä uudesta asuinkaupungista saisi yhden tosi hyvän frendin niin olisin tyytyväinen :D Onhan mulla elämässä avovaimo, jonka kanssa jakaa asioita, mutta kyllä ne kaverit on ihan eri kuin oma puoliso.
Olen samassa tilanteessa. Vanha kaveriporukka on hajonnut ympäri maan ja oon toki ollut itsekin saamaton hankkimaan uusia. Viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta oishan se mukavaa, jos olisi edes muutama kaveri. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minullakaan ole ystävää. Ei ole ollut 25 vuoteen, olen nyt 40. Tosiaan olisi joskus kiva jutella jonkun kanssa, käydä vaikka elokuvissa tai syömässä tai lenkillä kaverin kanssa. En tiedä, miksi kaikki yritykseni hankkia kavereita tyssäävät.
Minulla ei oikein koskaan ole ollut ystäviä, joten en pidä sitä outona enkä ajattele että minussa olisi jotain vikaa, jos ei sitten esim. tylsyyttä pidetä sellaisena. Tai ehkä nykyisin mt-ongelmieni johdosta onkin vikaa, mutta silloin nuorempana kun jäin aina nopeasti kolmanneksi pyöräksi ja syrjään.
Minä katsoisin kyllä ystäväksi sellaisenkin että pidetään yhteyttä välillä harvemminkin, ei kai aikuisten elämässä ole aina aikaa ja voimia fyysiseen tapaamiseen. Kyllä kai oikea ystävyys kestää tauonkin, eikä kyseessä ole välirikko?
Ketä sinä yrität lähestyä, onko joukossa miehiä, siis nämä jotka katoavat kun puhut ystävyydestä?
Voisiko olla että kun otat asian ja yksinäisyytesi puheeksi niin se kuulostaa jotenkin nopealta ja takertuvalta? Jotkut säikähtävät että sillä ei ole ketään ja nyt minusta on tulossa sille ainoa ihminen jne.
Mutta kuten sanottu, minulla ei ole oikein kokemusta ystävyyssuhteista, mutta tuo vaan tuli mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pidän kynsin hampain kiinni työpaikasta. Se on ainoa sosiaalinen paikka tavata ihmisiä. Kotona Olen yksin ja ketään ei koskaan tule kylään.
Miksi ystävien on oltava samanikäisiä? Jos valitsidin ystäväni vain iän, kansallisuuden, samankaltaisuuden tai koulutustason perusteella, niin olisin aika yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pidä outona, vaan surullisena. Olen itse samassa tilanteessa ja tämä on niin paskamaista :(
On yksinäisiä paljon muitakin. Eli ei se voi olla outoa, kun se on niin yleistä. Itselleni ei soita koskaan kukaan. Äiti kyllä muutaman kerran vuodessa. Mutta minulla on kyllä seuraa perheestä, joten minun ei tarvitse olla iltoja yksin. Kavereita vaan on nolla kappaletta.
Mutta enemmänkin kirjoituksestasi tuli mieleen eräs tuttuni, joka on kanssasi saman ikäinen. On hiljainen, joten ihmiset vain jättävät hänet sivustaseuraajaksi. Hänellä ei ole yhtään ystävää, yksi kaveri on, mutta en usko, että näkevät usein. Eivätkä juttele asioista.
Hänellä syynä tuon hiljaisuuden lisäksi paljon sekin, että hän ei tapaa ikäisiään ihmisiä juurikaan. Eli ei ole mitään mistä saada ystäviä. Hän kärsii yksinäisyydestään kovasti. Samalla hän on kuitenkin vähän erakkoluontoinenkin. Vaikea yhtälö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on mielikuvitusystävä. Aikuisella ihmisellä.
No ei mullakaan ole ollut vuosiin. Mies on ja kaksi lasta. Olen jo yli 50-vuotias. Ei minulla ole edes tuttuja, joiden luona kyläillä. Paras ystäväni lopetti yhteydenpidon vähitellen, kun löysi miehen. Minulla oli mies jo paljon ennen, mutta pidin yhteyttä. Kun yhteydenpito jäi yksipuoliseksi ja tuntui, että olen vähän toisarvoinen uusien miehen kautta tulleiden ystävien rinnalla, en enää jaksanut häiritä.
Ei siinä välttämättä ole outo, itse olen vain kranttu ja ujo siinä mielessä, etten halua häiritä ketään. Monesti mielestäni aika ilkeillä ihmisillä on isot ystävälaumat, en tiedä, mistä se johtuu.
Mulla on työpaikassanikin vain miehiä, jotka ovat ihan eri maailmoista kuin minä kaikin puolin. Olen insinööri, mutta en ystävystynyt luokan ainoan toisen naisen kanssa, sillä hänenkin kanssaan olemme tosi erilaisia. Vaihdamme vain kuulumisiä joskus, sekä asumme kyllä eri paikkakunnillakin, 500 km väliä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, mä olen 26-vuotias ja aivan samassa tilanteessa. Oli iso kaverijengi johonkin ehkä 20-vuotiaaksi asti ja siitä se lähti sitten hapertumaan. :D Ystäviä olen joo lapsuudenkaverini kanssa edelleen, mutta asutaan sen verran kaukana toisistamme, että harvoin tulee nähtyä. Viihdyn ehkä turhankin hyvin yksin, mutta etenkin naispuolisista kavereista ja ystävistä on pulaa! Olis niin kiva välillä höpötellä jotain tyttöjen höpötyksiä välillä ihan kunnolla. En toki miehiäkään syrjisi, mutta! Mä olen vielä jumissa pikkuruisessa kotikaupungissani heinäkuuhun asti ja nämä kaverimarkkinat on kyllä niin nähty nyt. Olis edes netin kautta joku mukava naispuolinen kaveri tai porukka, niin sekin olisi edistystä tähän tilanteeseen. :D
Ap, kirjoitit juuri myös mun ajatukset/fiilikset! Toki, itsellä vähän erilaisia syitä miksi se kaveripiiri on hajaantunut, mutta samassa tilanteessa olen.
Ei ystävien tarvitse olla juuri samanikäisiä, mutta sen olen huomannut että mitä vanhemmaksi käy, niin sitä hankalampaa ystävien saaminen on. Useilla on se kiinteä sosiaalinen verkosto ja valitettavasti harvoin niihin pääsee mukaan. Ja mitä kauemmin on ilman ystäviä, sitä hankalampaa niiden ystävyyssuhteiden luominen on. Tai itselläni ainakin on kasvanut kynnys "antaa itsestä" ihmisille enemmän, koska joku pieni pelko on kumminkin mukana.
Haaveilen vain siitä, että olisi joku jonka kanssa käydä välillä lenkillä/salilla. Tai edes joku joka kysyisi mitä teit viikonloppuna tai miettisi kanssani yhteisiä suunnitelmia viikonlopulle. Joku jonka kanssa käydä kahvilassa ja voisi jutella kuulumisia ym.
Mies minulta löytyy, mutta ei se kumminkaan ole sama asia. Omaa ystävää kaipaan välillä todella paljon! Ystävä on ystävä.
Mutta itse en pidä sellaista tilannetta outona, jos jollakulla ei ole ystävää. Valitettavasti jotkut pitävät :(
-nainen, 25v.
Mulla on ristiriitainen olo tilanteesta. Toisaalta on ihanaa olla ystävittä. Ei tarvitse tehdä kompromisseja, eikä muistaa ja järjestää syntymäpäiviä ja semmoisia, tai kuunnella juttuja jotka ei kiinnosta. Oikeasti elämä on helpottunut ja rauhoittunut, kun on vähemmän ystäviä. Välillä niitä kaipaisi...mutta en katso että mulla olisi kauheasti oikeutta, että olisi paljon ystäviä, kun en ole valmis juuri mitään antamaankaan.
En pidä outona, vaan surullisena mahdollisesti.
Minullakaan ei ole ystäviä tai kavereita. Äitini kuoli kun olin 23-vuotias ja kun en surultani ollut enää hyvää baariseuraa, kaverisuhteet lopahtivat ja jäin yksin.
Mutta minulla on ihana eläinystävä, kissani. Ja aviomies, jonka kanssa voin nauraa.
onhan se vähän surullista. toivottavasti jostain löytyisi saman henkisiä kavereita
eikös juuri ollut että nuoret aikuiset etsii nykyään ystäviäkin netissä varsinkin ne joiden kavereilla on perheet ja itse on se sinkku
*halaus* kaikille yksinäisille.
voisinpa olla kaverinne!
tosi kurjaa ettei sinulla ole ystäviä!!olet ilmeisesti jäänyt kaverittomaksi vasta täysi-ikäisenä siinä 18-20vuotiaana? se on monesti aikaa jolloin tätä nykyä monet nuoret naiset alkavat miettiä joko mitä elämältä haluavat eli opiskelua ja työtä ja muuttavat niiden perässä muualle tai sitten alkavat suunnitella perheenperustusta jos löytyy jo kumppani kuten kerroit että osa ystävistä alkoi perhettä perustaa ja lapsia hankkia. et ehkä ole vain kohdannut samanhenkisiä ihmisiä. toivon joka tapauksessa että löyvät vielä jostain uusia ystäviä voiden kanssa viettää aikaa tiedän kokemuksesta että yksikin ystävä yksinäisellä voi olla kultaakin arvokkaampi!! terkuin, nainen +30v