Mitä sanoisin
Tahtoisin muuttaa ja hain asuntoja. Yhtä tarjottiin, mutta ihastuin toiseen asuntoon, joka samalla firmalla on vapaana parikin kappaletta.
En tietenkään voi pyytää pitämään sellaista minulle varalla, mutta miten kieltäydyn ystävällisesti tarjotusta asunnosta ja kerron tahtovani sen toisen, mutta en voisi siihen kuitenkaan ihan vielä muuttaa (sain ajan leikkaukseen ja se on nyt hoidettava ensin alta pois) niin sanonko vain palaavani asiaan uudestaan kun olen toipunut?
Niin tekisi mieli jotenkin tiedustella, että voiko sitä ihailemaani asuntoa jotenkin varata tmv?
Asunto on monen mielestä kokoonsa nähden aivan liian kallis ja monelle mahdottomuuskin vuokrata (ne jotka tuen varassa niin omavastuun osuus on liian iso ja taas he, jotka eivät tukia tarvitse saavat samalla maksulla maksettua reilusti omaa luksusasuntoa). mutta mun tilanteessa se olisi mitä mainioin. Ottaisinko vaan riskin, että asunto olisi vapaana (edes toinen niistä) vielä leikkauksenikin jälkeen?
No ethän sä sitä varata voi, paitsi jos maksat takuuvuokran ja vuokran tyhjänäkin siitä. Ihan tosissaanko kysyit? :D