Kertokaa, miksi joku eroaa fiksusta puolisosta?

Minä erosin 8 vuotta sitten ihan fiksusta puolisosta. Meillä ei vaan ollut mitään yhteistä. Ei mitään. Ei seksuaalista vetovoimaa, ei mitään puhuttavaa enää. Olimme täysin erilaiset ihmiset ja elämäntavoitteemme olivat ihan eri suunnilla. Mies halusi lapsia (vaikka oli naimisiin mennessä sovittu että lapsia ei hankita), pienen maatilan ja eläimiä. Minä taas pysyin siinä mitä nuorenakin ajattelin että ei lapsia ja keskityn uraan, haluan asua kaupungissa. Kai se on se klassinen "kasvoimme eri suuntiin" juttu.

Itse en myöskään ajattele niin että eroaminen olisi joku epäonnistuminen tai kriisi. Minusta se olisi surullista, jos väkisin sovitellen jäisi yhteen semmoisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei sovi, siksi koska eroaminen on muka jotenkin paha. Minusta se ei ole ollenkaan huono asia, varsinkaan kun ei ole mukana edes lapsia kkuten meillä ei ollut.

Varmaan nuo eron syyt ovat yhtä yksilöllisiä kuin seikat minkä vuoksi on päädytty kimppaan.

Tokko kahta samankaltaista tarinaa löytyy.

Ehkäpä ei haluta mollata entistä kumppania suotta ja kommentoidaan eron tullessa diplomaattisesti että "hän on fiksu ihminen mutta kasvoimme erilleen toisistamme".

Henkinen väkivalta.

No jos ei itse ole fiksu? ;)

Jos ei enää rakasta. Parisuhteessa ei ollut sisältöä. Seksi ei suju. Onhan noita syitä, eikä ole sellasta ominaisuutta ihmisessä, joka pitäisi parisuhteen elossa.

Etääntynyt,ei panostanut koskaan parisuhteeseen,eikä huolehtinut itsestään. Ei hoida suhdettaan lapsiin,toki käytännön asioista huolehtii,muttei vietä muutoin aikaa yhdessä vaan omissa oloissaan.

Uudessa suhteessa antaa aikaa naiselle. Yhteisiä lomamatkoja, jotka oli ennen perheen kanssa tuhlausta ja joutavaa. Lomaa ja pekkasia ei ehtinyt 30- vuoteen pitämään. Nyt on aikaa. Voin kuvitella kuinka nainen näkee exäni aivan toisessa valossa kun minä ja lapseni. Myös sisarustensa silmissä hän on hyvä seuramies, vaikka kotona omissa oloissaan oleva erakko. Toivon että on nyt löytänyt sen oikean joka tuo parhaat puolet esiin.

Liian erilaiset luonteet, se mikä alussa viehätti lopussa ärsytti.

Kauhean epämääräinen aloitus. Jos ap tarkoittaa fiksuudella älykkyyttä ja menestymistä elämässä, kannattaa tosiaan tutustua sellaisiin ihmisiin niin ymmärrät etteivät nuo asiat liity toisiinsa. Älykkäimmätkin ihmiset osaavat pelata ihmissuhdepelejä, alistaa, tehdä henkistä väkivaltaa ja muuta, jota ei järjellä voi eikä kannata alkaa lähteä selvittämään.

Esimerkiksi minä olen edelleen sitä mieltä, että exäni on älykäs mies, mutta ei se estänyt hänen suhteen kannalta haitallisia tapojaan kuten minun kritisoimistani ja alentamistani. Asioiden esille ottaminen ei johtanut mihinkään. Ylipäänsäkään en katso asiakseni kritisoida entisiä, saa vain minut näyttämään huonolta.

Halusin itse erota, minulla oli sivusuhde. Kyllä kaduttaa, vaikka olenkin sivusuhteen kanssa onnellisesti parisuhteessa. Häpeä ja huono omatunto siitä mitä tein exsälleni, on minun elämässäni aina mukana.

Ymmärrän ap. mitä tarkoitat. Minullakin ex oli tuollainen ja jätti minut.

Ei kaikkia "ongelmia" pysty selvittämään. Esim. jos toinen haluaa lapsen ja toinen ei. Eikä silloin kun on menty yhteen ole kyseinen asia ollut kummallekaan vielä tärkeä/ajankohtainen. Toiselle avautuu uskomaton työtarjous ulkomailla ja toinen ei halua muuttaa kotimaasta.

Esimerkkejä vaikka kuinka paljon, nuo kaksi ihan vaan ekat jotka tuli mieleen, molemmat omasta elämästäni.  Ihmiset muuttuu. Minulla on fiksuja ja mukavia exiä, joiden kanssa on aikoinaan mennyt elämä eri teille syystä tai toisesta. Yhden kanssa edelleen hyvä ystävä. Jos ihminen keskimäärin alkaa seurustelee teini-iässä ensimmäisen kerran, niin kuinka moni sopii vielä yhteen 20 vuoden päästä? Mielestäni ei ole tarkoituskaan, että sen ensimmäisen kanssa vietetään loppuelämä, (on toki niitäkin). Muuttuuhan kaveripiirikin ja muu elämä ajan saatossa.