Lue keskustelun säännöt.
elämä tylsiintyneen vaimon kanssa
08.03.2016 |
Huoh kun alkaa kyllästyttää katsella takakireää vaimoa jolle mikään ei tunnu kelpaavan. Minun seura sitä tuntuu oikein ärsyttävän. Ja kaikki asiat mitä teen on riittämätöntä. Miten voikin rakastamani henkilö käyttäytyä noin. Minun kysymyksiin ja kommentteihin voi vastata kuin paskaakaan ei kiinnostaisi. Tyyliin räkäisy kun ei vois sun ajatukset ja tekemiset kiinnostaa. Kyllä tollanen loukkaa vaikka en näytäkään sitä. Ilmeisesti se että olet naimisissa antaa oikeuden jättää normaali käytöstavat pois.
Ja tän kanssa pitäisi elää elämänsä loppuun asti. Jos mä sitä ärsytän noin paljon niin miksi se ei lähde? Itsekin alkaa jo miettiä että mukavaa seuraa voisi olla muualla.
Kommentit (30)
"itsekin alkaa jo miettiä että mukavaa seuraa voisi olla muualla"
Jos kerran niin sitä mietit, niin miksipä et ihan lähtisi sitä mukavaa seuraa etsimään.
Mun vaimo on juuri tuollainen, että vähän väliä vilautellaan sitä erokorttia jos en satu vaimoa miellyttävään tyyliin vastaamaan.
Jumalauta että se on kuluttavaa.
Päästä vaimosi menemään, niin eipähän sun tarvi miettiä jos sitä parempaa seuraa olisi. Sen kun menet katsomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et näytä että käytös loukkaa? Miten tänne kirjoittelu auttaa? Jos rakastat naista, niin mikset yritä parantaa tilannetta? Naisen tilanne kuulostaa siltä, että tälläkin on tosi paha olo. Taitaa tarvita sun apua nyt sen sijaan, että valittaisit täällä.
Olen myös tylsistynyt vaimo. En mieheeni tai lapsiin. Asioista jutellaan jne. En toki kohtele perhettäni huonosti tämän takia.
Nyt ei olla oltu missään vuoteen ja se aiheuttaa tylsistymistä. Se vain on niin ihanaa suunnitella yhteistä viikonloppua tai pientä matkaa, vaikka sitten patikointi retkeä. Nyt kun tietää että kesällä mennään matkalle (viron risteily!) olen aivan eri ihminen.
Voisitko kokeilla vastaavaa?
Mitä vaimosi tahtoisi harrastaa? Mikä estää aloittamasta mielenkiintoista harrastusta? Onko hän liian sidottu lapsiin? Ei vaimo voi susta yhtäkkiä kiinnostua, jos hänen elämänsä on muuten tylsää. Kyllä siinä jokainen tylsistyy, jos ei ole mitään omaa ja mies vain omii etuoikeuden työlleen ja harrastuksilleen.
Ps. Kotona tehtävät vaimon harrasteet voivat olla jonkun hänestä paljon mielenkiintoisemman jutun korviketta. Miten pääsisi toteuttaamaan itseään aivan oikeasti tahtomallaan tavalla ja siihen kellonaikaan tietenkin, kun on ehkä se ainoa mahdollisuuskin?
Parisuhde on työtä. Älä vingu täällä, vaan tee asialle jotain. Et ole ilmeisesti edes ilmaissut naiselle käytöksen haitallisuudesta. Mitä luulet tapahtuvan? Että asiat muuttuu taikaiskusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi, ihanaa ku aina ajatellaan jo uutta! Syykin käytökselle selvisi :)
Vierailija kirjoitti:
Voi, ihanaa ku aina ajatellaan jo uutta! Syykin käytökselle selvisi :)
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ihanaa ku aina ajatellaan jo uutta! Syykin käytökselle selvisi :)
Tämä.
Sanotaanko, että tällä yhteisellä historialla mitä on vietetty ei tuo lausahdus ole SE asian ydin.
Jos olisin uutta haikailemassa kevyesti niin olisin jo lähtenyt aikaa sitten. Itse haluan että pysytään yhdessä, mutta se on hirveän kuluttavaa kun toinen ei innostu mistään ja ei ole kiinnostunut mistään mitä kerrot tai teet. Ja samalla hän haluaa etten minä ole kiinnostunut hänen jutuistaan ja annan omaa tilaa jne.
Eli sitten kun itse olen tälläinen ihminen, että tykkään olla lähellä ja tehdä juttuja yhdessä niin tämä "pakko" etääntyminen ei tunnu kovin luontevalta. Toki ymmärrän että ei pidä olla liian lähellä ja kiinnittynyt toiseen jos tämä ei siitä pidä, mutta kohtuu kaikessa. Eli kultainen keskitie se paras tie niin kummankaan ei tarvi käyttäytyä täysin pois omalta mukavuusalueelta.
Se vain tahtoo syödä miestä, kun huomaa toisen haikailevan jotain muuta... Ja syy miksi tänne kirjoittelen on se, että johonkin saa purkaa tuntojaan. Terapeuttista ehkä.
Ja ettei ihan synkäksi mene, niin ihan hyvin meillä periaatteessa on asiat. Mutta se tieto ja tunne kun ei voi rakastaan saada onnelliseksi masentaa.
Vaimo on onnellinen itsenäisenä olentona eli ei ole sinun velvollisuutesi tehdä häntä onnelliseksi. Onnellisuutta saattaisi monesti tosin lisätä viriilin kulman kesto. Se on paljon pyydetty mieheltä pitkässä suhteessa ja kun nuoruuskin on jo takana, niin eihän se aina kestäkään. Kärsikää vaan toisianne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaimo on onnellinen itsenäisenä olentona eli ei ole sinun velvollisuutesi tehdä häntä onnelliseksi. Onnellisuutta saattaisi monesti tosin lisätä viriilin kulman kesto. Se on paljon pyydetty mieheltä pitkässä suhteessa ja kun nuoruuskin on jo takana, niin eihän se aina kestäkään. Kärsikää vaan toisianne.
No näinhän se varmasti on. Mukava olisi vain nähdä vaimo onnellisena ihan sen vuoksi että mitä meillä on ja mitä ollaan koettu. Ja ehkä hänkin voisi ajatella onnellisena sitä mitä voidaan vielä saavuttaa.
Kyllä varmasti kärsitään toisiamme. Mutta se se vasta ärsyttääkin, että miksi pitää kärsiä kun kerran molemmat aikoo olla yhdessä eikä tarkoitusta erota?
Kun voisi elää täysillä niillä eväillä mitä nyt on tarjottu... huoh ei voi vaan tajutakaan miten nopsaa elämä livahtaa ohitte ja kohta huomaa että se jäljellä oleva "nuoruus" kohta katoaa.
Elämä on yhtä kärsimystä ja jossittelua..
Mikä sulla oikeastaan se ongelma on? Meillä on vähän samaa, mutta minä olen se vaimo. Olen kyllä oikein onnellinen, mutta kaipaan omaa rauhaa ja tilaa ja vapautta hengittää, sitten jaksan olla parempi puoliso ja äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohje muille, jota kannattaa noudattaa. Itse en sitä näemmä osaa noudattaa.
Jos olette yhdessä ja molemmat olette päättäneet että tää on se kumppani jonka kanssa olen hamaan tappiin asti, niin älkää hyvänen aika märehtikö vaan eläkää!
Jos tylsistyttää niin tehkää asialle jotain, ja jos toisen naama ärsyttää niin sillekin voinee tehdä jotain?
Joskus voi himoita jotain toista miestä/naista, mutta jos olette päättäneet elää tämän ärsyttävän yksilön seurassa niin sitten täysillä paukut siihen! Jos taas aiotte erota, niin erotkaa nyt ihmeessä heti älkääkä kärvistelkö ensin jonkinaikaa ja pilatko molempien eloa sillä.
Kohta huomaatte, että oho elämä meni ja mitä teit kärsit, kun et tajunnut erota tai elää täysillä sen nykyisen kanssa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ihanaa ku aina ajatellaan jo uutta! Syykin käytökselle selvisi :)
Tämä.
Sanotaanko, että tällä yhteisellä historialla mitä on vietetty ei tuo lausahdus ole SE asian ydin.
Jos olisin uutta haikailemassa kevyesti niin olisin jo lähtenyt aikaa sitten. Itse haluan että pysytään yhdessä, mutta se on hirveän kuluttavaa kun toinen ei innostu mistään ja ei ole kiinnostunut mistään mitä kerrot tai teet. Ja samalla hän haluaa etten minä ole kiinnostunut hänen jutuistaan ja annan omaa tilaa jne.
Eli sitten kun itse olen tälläinen ihminen, että tykkään olla lähellä ja tehdä juttuja yhdessä niin tämä "pakko" etääntyminen ei tunnu kovin luontevalta. Toki ymmärrän että ei pidä olla liian lähellä ja kiinnittynyt toiseen jos tämä ei siitä pidä, mutta kohtuu kaikessa. Eli kultainen keskitie se paras tie niin kummankaan ei tarvi käyttäytyä täysin pois omalta mukavuusalueelta.
Se vain tahtoo syödä miestä, kun huomaa toisen haikailevan jotain muuta... Ja syy miksi tänne kirjoittelen on se, että johonkin saa purkaa tuntojaan. Terapeuttista ehkä.
Ja ettei ihan synkäksi mene, niin ihan hyvin meillä periaatteessa on asiat. Mutta se tieto ja tunne kun ei voi rakastaan saada onnelliseksi masentaa.
Haluat pysyä yhdessä, mutta silti vähän niin kuin varalta pitää niitä toisia ajatella? Että jos vaikka löytyisikin jostain se parempi. Mutta ehei! En minä ole eroamassa, en en! Kunhan tässä vain pidän takaoven auki.
Tuo on pahinta henkistäkiristämistä ja suoranaista henkistäväkivaltaa. Harrastatko sitä muutenkin? Hyvin todennäköisesti ja varmasti oikein marttyyrimäisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä sulla oikeastaan se ongelma on? Meillä on vähän samaa, mutta minä olen se vaimo. Olen kyllä oikein onnellinen, mutta kaipaan omaa rauhaa ja tilaa ja vapautta hengittää, sitten jaksan olla parempi puoliso ja äiti.
Entä jaksaako puolisosi? Jos sinä olet se oman rauhan haluaja niin pitääkö sen toisen antaa sitten sulle kokoajan omaa rauhaa. Tuletko puoliväliin vastaan?
Eipä minulla suurta ongelmaa ole, vaimon alavireisyys vain tarttuu itseeni ja tuntuu että elämä menee hukkaan vain odotellessa jotain. Miksi ei nauttisi tästä hetkestä ja tekisi itseään ja toisia ympärillään onnelliseksi. Hapannaamoja ei kukaan jaksa pitkään katsella. Revitelkää hyvänen aika!
Ja oletko sinä oman rauhan haluaja 24/7 miehesi kanssa samassa tilassa? Ettekö käy töissä tai harrasta?
Plus nukkumiset siihen päälle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ihanaa ku aina ajatellaan jo uutta! Syykin käytökselle selvisi :)
Tämä.
Sanotaanko, että tällä yhteisellä historialla mitä on vietetty ei tuo lausahdus ole SE asian ydin.
Jos olisin uutta haikailemassa kevyesti niin olisin jo lähtenyt aikaa sitten. Itse haluan että pysytään yhdessä, mutta se on hirveän kuluttavaa kun toinen ei innostu mistään ja ei ole kiinnostunut mistään mitä kerrot tai teet. Ja samalla hän haluaa etten minä ole kiinnostunut hänen jutuistaan ja annan omaa tilaa jne.
Eli sitten kun itse olen tälläinen ihminen, että tykkään olla lähellä ja tehdä juttuja yhdessä niin tämä "pakko" etääntyminen ei tunnu kovin luontevalta. Toki ymmärrän että ei pidä olla liian lähellä ja kiinnittynyt toiseen jos tämä ei siitä pidä, mutta kohtuu kaikessa. Eli kultainen keskitie se paras tie niin kummankaan ei tarvi käyttäytyä täysin pois omalta mukavuusalueelta.
Se vain tahtoo syödä miestä, kun huomaa toisen haikailevan jotain muuta... Ja syy miksi tänne kirjoittelen on se, että johonkin saa purkaa tuntojaan. Terapeuttista ehkä.
Ja ettei ihan synkäksi mene, niin ihan hyvin meillä periaatteessa on asiat. Mutta se tieto ja tunne kun ei voi rakastaan saada onnelliseksi masentaa.
Haluat pysyä yhdessä, mutta silti vähän niin kuin varalta pitää niitä toisia ajatella? Että jos vaikka löytyisikin jostain se parempi. Mutta ehei! En minä ole eroamassa, en en! Kunhan tässä vain pidän takaoven auki.
Tuo on pahinta henkistäkiristämistä ja suoranaista henkistäväkivaltaa. Harrastatko sitä muutenkin? Hyvin todennäköisesti ja varmasti oikein marttyyrimäisesti.
Enemmän minä pelkään, että vaimo etsii uutta. Kun minä en häntä tunnu kiinnostavan tai ole tarpeeksi hänen ihannemies mallia.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sulla oikeastaan se ongelma on? Meillä on vähän samaa, mutta minä olen se vaimo. Olen kyllä oikein onnellinen, mutta kaipaan omaa rauhaa ja tilaa ja vapautta hengittää, sitten jaksan olla parempi puoliso ja äiti.
Sillä on ongelma se, että vaimo on tylsistynyt ja ajatteli siksi alkaa katsella uutta vaimoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sulla oikeastaan se ongelma on? Meillä on vähän samaa, mutta minä olen se vaimo. Olen kyllä oikein onnellinen, mutta kaipaan omaa rauhaa ja tilaa ja vapautta hengittää, sitten jaksan olla parempi puoliso ja äiti.
Sillä on ongelma se, että vaimo on tylsistynyt ja ajatteli siksi alkaa katsella uutta vaimoa.
Bullshit kommentti. Jos olisin halunnut uuden vaimon niin olisin kyllä nostanut kytkintä aikoja sitten.
Ongelma lienee enemmän se, että pelkään rakkauden hiipuvan vaimoani kohtaan. Ja jos ei rakkautta niin intohimokin laskee...
En vaan osaa tehdä oikeita asioita ja saada vaimoa onnelliseksi. Olkoonkin että se voi olla asia johon en edes voi vaikuttaa muuten kuin antamalla sitä omaa tilaa. Mutta miten kauan? Ja kun itse ole enemmän läheisyyttä kaipaava niin onko puoliväli ok? Ja onko outoa ajatella että omaa tilaa kaipaavan ei tarvitse antaa läheisyyttä tai olla kiinnostunut toisen asioista ja ajatuksista?
-ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä vaimosi tahtoisi harrastaa? Mikä estää aloittamasta mielenkiintoista harrastusta? Onko hän liian sidottu lapsiin? Ei vaimo voi susta yhtäkkiä kiinnostua, jos hänen elämänsä on muuten tylsää. Kyllä siinä jokainen tylsistyy, jos ei ole mitään omaa ja mies vain omii etuoikeuden työlleen ja harrastuksilleen.
Ps. Kotona tehtävät vaimon harrasteet voivat olla jonkun hänestä paljon mielenkiintoisemman jutun korviketta. Miten pääsisi toteuttaamaan itseään aivan oikeasti tahtomallaan tavalla ja siihen kellonaikaan tietenkin, kun on ehkä se ainoa mahdollisuuskin?
Näin juuri.
Lisäksi se, että onko vaimolla ystäviä? Teettekö ystäväperheiden kesken mitään? Onko elämä vain perhettä ja narisevaa ukkoa?
Kuka vaan tylsistyy, jos ei ole omaa elämää eikä mitään muuta kuin pehe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vaimosi tahtoisi harrastaa? Mikä estää aloittamasta mielenkiintoista harrastusta? Onko hän liian sidottu lapsiin? Ei vaimo voi susta yhtäkkiä kiinnostua, jos hänen elämänsä on muuten tylsää. Kyllä siinä jokainen tylsistyy, jos ei ole mitään omaa ja mies vain omii etuoikeuden työlleen ja harrastuksilleen.
Ps. Kotona tehtävät vaimon harrasteet voivat olla jonkun hänestä paljon mielenkiintoisemman jutun korviketta. Miten pääsisi toteuttaamaan itseään aivan oikeasti tahtomallaan tavalla ja siihen kellonaikaan tietenkin, kun on ehkä se ainoa mahdollisuuskin?
Näin juuri.
Lisäksi se, että onko vaimolla ystäviä? Teettekö ystäväperheiden kesken mitään? Onko elämä vain perhettä ja narisevaa ukkoa?
Kuka vaan tylsistyy, jos ei ole omaa elämää eikä mitään muuta kuin pehe.
Oli meidän tilanne mikä tahansa näiden suhteeen, niin onko se miehen vika että näitä asioita ei ole?
Jos samaan hengenvetoon vaimo vaatii omaa rauhaa ja asioita ei haluaisi tehdä yhdessä aina jne.
Ja samalla sitten valittaa, ettei tehdä ystävien kanssa mitään. Hän voi ihan vapaasti sillä "omalla rauhallaan" olla ystävien kanssa ja tehdä asioita yksin. Mutta kai sitä yhteistä perhe ja nariseva ukko aikaakin voisi olla? Ja siten että se olisi vilpittömästi iloista ja omastahalusta lähtevää.
Eli ei pidä myöskään sitä omaa tylsistymistään syyttää siitä että mies ei tee jotain sun puolesta.
No, siinä kyllä ihmettelemistä riittää, miksi juuri ne kroonisesti tyytymättömät valittavat puolisot haluavat roikkua kiinni siinä viallisessa kumppanissa sellaisella liimalla. Onko se ilmaissut, mitä haluaa elämältä ja onko ne toivomukset kohtuullisia? Vai onko sattunut jotain, mistä se vieläkin murjottaa?