Onko av:n taso laskenut vai kuvittelenko?
Kommentit (6)
Taso on ennätyksellisen korkea, ei taida olla yhtään mamukriittistä vuodatusta just nyt.
On laskenut. Tosin itse olen päätellyt sen johtuvan ehkä siitä, että entiset demiteinit ovat siirtyneet juttuineen tälle palstalle. Oli jotenkin hätkähdyttävää huomata, että tänä vuonna 20 vuotta täyttävät ovat syntyneet vuonna 1996... Ja osa palstailijoista on varmasti vielä tuotakin nuorempia, mikä valitettavasti näkyy keskusteluissa.
Hyvää keskustelua ei enää synny, vaan osalla tuntuu olevan tarkoituksena ainoastaan ilkeillä niille, jotka ovat kanssaan eri mieltä. Omia mielipiteitä ei enää osata perustella, eikä toisen perusteluita ymmärretä, vaan keskusteluntaso on luokkaa "no painu vittu muualle, jos et ymmärrä!!!"
Myös palstan "aukioloajat" vaikuttavat varmasti myös keskusteluihin. Ennen varsinkin viikonloppuiltaisin oli todella hauskoja ketjuja, osa provoja, osa ei, kun nykyään tuntuu, että palsta hiljenee jo hyvissä ajoin ennen klo 23, kun ei enää kannata aloittaa mitään mehevää keskustelua.
On jo ainakin kaks vuotta sitten kun "kaikki" löysivät palstan, osittain ihan Sanoman oman mainostuksen takia.
Palsta on lähtökohtaisesti täynnä degeneroitunoita sinappikoneiden mammoja. Tästä voi ponnistaa ainoastaan ylöspäin!
Yhtään hauskaa ketjua ei ole ollut aikoihin.