Ihastuksenkohteen silmät
Täällä kun joskus kysellään mitä pitäisi tehdä jos on tahtomattaan ihastunut jotta ihastus katoaisi. Juu, ei ainakaan katsoa silmiin, ikinä!
Olen tuntenut jo seitsemisen vuotta erään miehen jonka kanssa oli heti molemminpuolista vetoa mutta oli jo tuolloin varattu ja sittemmin perustanut perheen kun uudelleen tapasimme. En ole koskaan ollut, enkä tule olemaan perheenrikkoja tyyppiä ja olen viimeaikoina lähinnä keskittynyt tukahduttamaan tunteeni.
Tänään jostain kuitenkin ohimennessä jäin katsomaan hänen silmiään (katseet eivät kohdanneet) ja näin niissä suunnilleen kahdessa sekunnissa maailmankaikkeuden. :O Ihan älytöntä. Tilanne oli täysin arkinen mutta tajunnan räjäyttävä, olisin voinut jäädä tunneiksi vain katselemaan sitä näkyä.