Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

En kunnioita yhtään sitä, että lapsia tehdään enemmän kuin olisi varaa

Vierailija
23.02.2016 |

Ei ajatella yhtään ekaa paria vuotta pidemmälle, kun lapsilisällä melkein vielä kattaakin ne kulut.

Omat vanhempani tekivät kaikkiaan viisi lasta, vaikka varaa ja tilaa olisi ollut maksimissaan kahdelle. Asuimme todella ahtaasti, yksityisyydestä ei tietoakaan. Vaatteet eivät olleet juuri koskaan säänmukaisia ja ensimmäiset liikuntaan sopivat vaatteet sain vasta poismuutettuani itsekustantamanani. Tämä teki liikunnasta esim. teini-iässä tuskaista (olisin tarvinnut esim. urheilurintsikat, lenkkikengät ja paidan + housut, talviliikuntavaatteista puhumattakaan). Harrastaa ei voinut sitä mitä olisi halunnut. Emme tietenkään koskaan päässeet Suomen ulkopuolelle kun Suomessakin matkustaminen oli liian kallista niin isolla porukalla. Ruoka oli todella ravintoköyhää eikä käytännössä koskaan terveellistä. Kasviksiin tutustuin myös vasta poismuutettuani, aukesi ihan uusi maailma sillä saralla.

Eli miettikää vähän eteenpäinkin; pystyttekö oikeasti antamaan niille lapsille myös esimerkiksi teini-iässä kaiken tarpeellisen? Edes ne tarkoituksenmukaiset vaatteet ja varusteet ja ravintorikkaan ruoan sekä mahdollisuuden omaan rauhaan ja opiskeluun.

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja se perustelu, että meillä ei ole rahaa, mutta on paljon rakkautta. Ihan niin kuin hyvintoimeentulevissa perheissä ei olisi rakkautta.

Tuntuu välillä, että Suomessa on unohtunut, että hyvien lähtökohtien tarjoaminen lapselle on rakkautta. Tai siis ei tämä ns. paremmissa piireissä ole unohtunut. Kyllä täällä tiedetään, että oikea koulu, opiskelun tukeminen, oikeat harrastukset, matkustelu jne auttavat lasta eteenpäin elämässä. Mutta ilmeisesti julkisesti näin ei saisi sanoa.

Vierailija
2/12 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa noihin perustarpeisiin olisi lähtökohtaisesti köyhilläkin mahdollisuus. Usein käy vain niin, että vanhemmat ovat liian itsekkäitä, ja käyttävät rahaa mielummin omiin tarpeisiinsa. Mielummin ostetaan lavallinen kaljaa ja 10 riviä lottoa, kuin lapselle säänmukaiset vaatteet tai terveellistä ruokaa... Näille vanhemmille henkinen köyhyys on suurempi ongelma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessa noihin perustarpeisiin olisi lähtökohtaisesti köyhilläkin mahdollisuus. Usein käy vain niin, että vanhemmat ovat liian itsekkäitä, ja käyttävät rahaa mielummin omiin tarpeisiinsa. Mielummin ostetaan lavallinen kaljaa ja 10 riviä lottoa, kuin lapselle säänmukaiset vaatteet tai terveellistä ruokaa... Näille vanhemmille henkinen köyhyys on suurempi ongelma.

Ehkä niinkin. Vanhemmillani oli kyllä muitakin ongelmia, ainakin äidillä. Päihteitä eivät sentään onneksi käyttäneet ollenkaan.

AP

Vierailija
4/12 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsilisä voisi olla luvanvarainen eli käytännössä lapsiin pitäisi olla lupa. Kukaan ei tarvitse yli kolmea lasta

Vierailija
5/12 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näille tyypeille sattuu vahinkoja, kun elämänhallinta on muutenkin heikkoa. Jokaiselle vahinkolapsen äidille saisi synnytyksen jälkitarkastuksessa tuikata kyselemättä ehkäisykapselin tai hormonikierukan.

Vierailija
6/12 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kunnioita yhtään sitä, että lapsia tehdään itsekkäistä syistä, vaikka maailmassa on paljon lapsia ilman vanhempia ja kotia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En kunnioita yhtään sitä, että lapsia tehdään itsekkäistä syistä, vaikka maailmassa on paljon lapsia ilman vanhempia ja kotia.

Et taida tietää hirveästi siitä, miten adoptio toimii.

Vierailija
8/12 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa mieltä, vaikka vasemmistolainen olenkin, ja mielelläni maksan verot ja mielestäni näitä lapsiperheitä on tuettava...se ei poista sitä, että pidän heidän valintojaan väärinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo en kanssa ymmärrä. Sitten tarvitaan myös kotipalvelua kun ei jakseta, sekä paremmin pärjääviltä tutuilta lastenhoitoapua ja lastentarvikkeita, ilmaiseksi tietenkin kun ei ole mihinkään ylimääräiseen varaa. Siedän ihan hyvin, että ihminen tarvitsee apua kun hän vaikka tahtomattaan sairastuu, mutta liian suuri perhe on itseaiheutettu ongelma.

En kannata mitään pakkoabortteja tai -ehkäisyä tai valinnanvapauden rajoittamista, mutta olisi ihan hyvä jos ihmiset saataisiin jotenkin paremmin ymmärtämään jo etukäteen mitä vanhemmuus vaatii ja mitkä on omat valmiudet siihen. Kaikessa ei tarvitse olla pessimistinen, mutta perhesuunnittelussakin kannattaa ottaa huomioon myös se, mitä tekee myös siinä tilanteessa, jos tulee ero tms. kaikki ei mene niin ihanteellisesti kuin olisi toivonut.

Vierailija
10/12 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo samaa mieltä edellisten kanssa. Lisäksi voitaisiin kohdistaa ulkomaanapua Afrikan ja muiden kehitysmaiden kansojen sterilointiin. Pallit pois miehiltä niin loppuisi ne raiskauksetkin ku seinään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa mieltä, lapsille kulluu tarjota hyvä elämä. Ei aina tarvitse olla uusimmat vehkeet ja vermeet mutta ehjät, puhtaat ja säänmukaiset. Ruokakin terveellistä ja ravitsevaa.

Me mietimme pitkään toista lasta mutta laskimme että meillä ei ole varaa kuin 1,5 lapseen jos joudumme joskus molemmat työttömiksi tai jotain muuta sattuu mikä talouden notkahtaa joten yhteen lapseen jäimme. Jos joskus tulevaisuudessa on tilanne että on varaa siihen toiseen lapseen niin adoptio on meidän tiemme sitten. Nyt tällähetkellä olisi varaa hyvin siihen toiseen ja jopa nipistämällä vähän kolmanteenkin mutta kun ei voi arvioida 20 vuoden päähän talouden aalokkoa niin emme halua riskeerata.

Vierailija
12/12 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa mieltä. Vaikka olisi kuinka lapsihöperö, ei niitä lapsia kannata hankkia enempää kuin mitä itse pystyy kohtuudella elättämään. Ottaa hermoon kuunnella valitusta esim. lasten harrastusten kalleudesta, kun se tulee työttömiltä viiden lapsen vanhemmilta. Muidenko ne teidän mukuloiden harrastukset pitäisi kustantaa? Työttömyyshän ei teille tullut edes yllätyksenä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi kuusi