Lue keskustelun säännöt.
Onko anorektikot livenäkin ihan hemmetin rasittavia?
22.02.2016 |
Vai tajuaako ne silloin varjella sairauttaan paremmin? Erityisesti ex-anorektikot, muistatteko ajattelun kapeutta ja miten pääsitte siitä irti? Ei kai tälleen sais sanoa, mutta aika pirun jankkaavia on tietyt keskustelut täällä.
Kommentit (9)
Jotkut on, jotkut ei. Itse olin vähän rasittavampi syömishäiriöisenä, mutten mitenkään merkittävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ne muutenkin jotenkin lukossa itsensä kanssa. Ikinä en ole kuullut anorektikon nauravan oikein kunnolla.
Juopot on samanlaisia jankuttajia, elämä pyörii viinan ympärillä; koska ryypättiin, mitä ryypättiin, koska ryypätään seuraavaksi, mistä sais lisää viinaa...
En usko olleeni, olin varmaan mukavampi, koska olin tyytyväinen itseeni. Eli pystyin hallita jotain kun koko elämä oli ollut sellaista kaaosta sun muuta. En halunnut puhua ruuasta tai oikein mistään muustakaan, eli tuskin jankkasin. Koko elämä kun pyöri omassa päässä sairauden ympärillä. Katosin ihan oma-alotteisesti kavereiltani, ei niin aikataulutettuun elämään oikein sopinut ketään.
Minusta anorektikot ovat livenä aika vaisuja, eivät niinkään rasittavia. Eivät ehkä innostavaa seuraa, mutta yleensä ihan rauhallisia. Useimmat ilmeisesti joko arkuutensa tai tilannetajunsa vuoksi purkavat sairaita ajatuksiaan ja hermostustaan ennemmin netissä. Tai varsinkin nämä pro ana -henkiset uhoavat kyllä netissä ja tylyttävät kanssaihmisiä, mutta luonnossa istuvat nurkassa huonoryhtisinä luoden korkeintaan apeita mulkaisuja kanssaihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä olen ihmetellytkin, että kun tosi hyvä ystäväni sairasti, ei se kuulunut, vain näkyi. Täällä kuitenkin läskitellään (kaikki läskittelijät ei ole anorektikkoja osa vain huonotapaisia, puhun vaan niistä jotka selvästi on) ollaan muutenkin aggressiivisia, ja argumentit kiertää samoja latuja. Onko se sitten yleensä sellaista, pään sisällä vain? Vai harvojen tiettyjen nettiin kiteytynyttä vihaa ainoastaan. Jos se sisäinen puhe on niin ilmiselvän ongelmaista, mikä estää hakemasta apua? Pirullinen sairaus! En varmaan jaksaisi olla mielenterveystyössä, en jaksaisi tavoitella aina sen sairauden läpi, koskee montaa muutakin sairautta vaikka omakohtaista kokemusta löytyy kyllä siitä että sairaus on eri asia kuin ihminen itse.
Parantuneille anorektikoille vielä: mistä tai milloin tajusitte hakea apua, tai pystyittekö paranemaan muuten? Mikä auttoi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ehkäpä ne on. Mutta minkäs sille voi, se on sairaus joka puhuu.