autoilu kallistuu useita satoja euroja vuodessa
Kommentit (2)
Ilmastonmuutoksen torjunta alkaa tuntua yksityisautoilijoiden lompakoissa lähivuosina selvästi ¿ se voi maksaa jopa satoja euroja lisää vuodessa, arvioi Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Pauli K. Mattila. Hän arvioi kustannusta Keskuskauppakamarin tilaisuudessa tiistaina.
Jos yksityisautoilija lisäksi lämmittää taloaan sähköllä tai öljyllä, on syytä varautua vielä suurempaan lisälaskuun.
Hallitusohjelman mukaan energia- ja ympäristöveroja korotetaan 300 miljoonaa euroa. Kiristyksiä suunnitellaan myös jäteveroon sekä kevyen polttoöljyn, bensiinin, dieselöljyn, sähkön ja hiilen verotukseen.
Hallitus ei ole vielä lyönyt lukkoon, miten 300 miljoonan euron kiristys jakaantuu eri polttoaine- ja energiaveroihin ja koska se toteutetaan.
Neuvotteleva virkamies Leo Parkkonen valtiovarainministeriöstä kertoo, että verojen kiristysten valmistelu ei ole erityisen hankala toteutettava ja saadaan valmiiksi jo ennen syksyä, jos hallitus haluaa muutokset voimaan ensi vuoden alusta.
Polttoaineiden 3,3 miljardin euron valmisteveropotista bensan ja dieselin veron osuus on Parkkosen mukaan 2,2 miljardia euroa.
Lisäksi valtiovarainministeriössä on valmisteltu erilaisia malleja auton käyttömaksun eli ajoneuvoveron uudistukseen. Verotusta painotetaan auton käytön mukaan, niin että enemmän hiilidioksidipäästöjä tuottavat maksavat enemmän.
Jäteveron korotus on Parkkosen arvion mukaan melko vaatimaton veronkiristyskokonaisuudessa.
Samalla julkisenliikenteen hintoja hinataan pilviin.