Lue keskustelun säännöt.
Kaveri naureskelee "ongelmille"
19.02.2016 |
Oltiin parin kaverin kanssa syömässä, toisella kaverilla on mielenterveysongelmia mutta syö lääkkeitä ja sairaus on siis "hallinnassa." Nyt kuitenkin kun oltiin syömässä niin tämä kaveri kuvitteli, että vastapäisessä pöydässä olevat ihmiset kuiskivat ja naureskelevat hänelle. Yritin selostaa, että heillä on ihan omat jutut, eivätkä ole kiinnittäneet meihin edes mitään huomiota ja miksi he naureskelesivat avoimesti täysin tuntemattomalle ihmiselle.
Olihan se ehkä hiukan absurdi tilanne mutta toisen kaverin suhtautuminen oli mielestäni aika..erikoista. Hän alkoi ihan täysin höröttämään ja yritti peittää naurun yskimiseen ja ties mihin. Toinen kaverini tätä ei varmastikaan huomannut mutta itsellä jäi vähän kumma olo tosta. Kyllähän välillä naurattaa tilanteissa, joissa ei saisi nauraa, kun on jotenkin hermostunut. Mutta tollasta on käynyt siis ennenkin, mm. kun itse olen kertonut jotain arkaluontaista niin kaveri kääntyy poispäin ja yrittää peitellä naurua. Hän kuitenkin pitää itseään empaattisena, itse en oikein tiedä mitä ajatella noista. Nämä ei ole siis ainoita asioita mutta mielestäni ei kovin empaattiselta vaikuta.
Mitä olette mieltä, loukkaantuisitteko itse jos olisitte kertomassa jotakin arkaluontaista ja kaveri yrittää pidätellä naurua?
Kommentit (11)
Mitäköhän sä tekisit mun kanssa? Et olis mun ystävä.
Mä alan nauramaan, kun jollekin sattuu jotain. Aivan sama onko se oma lapsi, lapsen kaveri tai tuntematon. En tiedä miksi nauran, mutta jos pidättelen, niin sitten se nauru muuttuu ihan hervottomaksi.
Voit kuvitella, että olen monen ihmisen suututtanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, se on totta. Mutta ehkä ymmärtäisin reaktion paremmin, jos tollaset asiat tulee jotenkin yllätyksenä, eikä ole tottunut puhumaan asioista. Mutta kuitenkin suurin osa ajasta menee itseasssa kaverin ongelmien pohtimiseen, niin tuntuu ehkä hieman hämmentevältä, jos sitten kuitenkin muiden asiat saa kaverin niin vaivaantuneeksi.
Itsestä tuntuu vain hiukan erikoiselta, kun kerron jotain itselle tapahtunutta arkaluonteista asiaa, josta on muutenkin vaikea puhua niin kaveri meinaa tukehtua nauruun vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän sä tekisit mun kanssa? Et olis mun ystävä.
Mä alan nauramaan, kun jollekin sattuu jotain. Aivan sama onko se oma lapsi, lapsen kaveri tai tuntematon. En tiedä miksi nauran, mutta jos pidättelen, niin sitten se nauru muuttuu ihan hervottomaksi.
Voit kuvitella, että olen monen ihmisen suututtanut.
No, ehkä en kyllä kovin hyvänä ystävänä sua ainakaan pitäisi. Jos suurimmaksi osaksi aikaa kuuntelisin esim. sun murheita ja se hetki, kun kerron vaikka että oma lapsi on jäänyt auton alle ja sä nauraa höröttäisit vieres. Niin kyllä kieltämättä sua hiukan tunteettomana pitäisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän sä tekisit mun kanssa? Et olis mun ystävä.
Mä alan nauramaan, kun jollekin sattuu jotain. Aivan sama onko se oma lapsi, lapsen kaveri tai tuntematon. En tiedä miksi nauran, mutta jos pidättelen, niin sitten se nauru muuttuu ihan hervottomaksi.
Voit kuvitella, että olen monen ihmisen suututtanut.No, ehkä en kyllä kovin hyvänä ystävänä sua ainakaan pitäisi. Jos suurimmaksi osaksi aikaa kuuntelisin esim. sun murheita ja se hetki, kun kerron vaikka että oma lapsi on jäänyt auton alle ja sä nauraa höröttäisit vieres. Niin kyllä kieltämättä sua hiukan tunteettomana pitäisin.
En mä naura, kun joku kertoo asioista, silloin olen ihan normaali ihminen, mutta kun näen jotain tapahtuvan, nauran. En tosin ole onneksi koskaan nähnyt mitään auton alle jäämisiä tai jotain yhtä vakavaa, joten en tiedä reagoisinko silloin myös naurulla.
Mä olen ihan normaalisti tunteva ihminen, tuo nauru vahingon sattuessa on ainoa outo asia mun tunnepuolella.
Ei todellakaan ole hauskaa alkaa nauramaan oman lapsen satuttaessa itsensä, mutta niin mä teen. Valitettavasti.
2 ja 5 on pakko lisätä, että nauran myös omille vahingoilleni. Joskus nauran ja itken samaan aikaan, kun sattuu niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän sä tekisit mun kanssa? Et olis mun ystävä.
Mä alan nauramaan, kun jollekin sattuu jotain. Aivan sama onko se oma lapsi, lapsen kaveri tai tuntematon. En tiedä miksi nauran, mutta jos pidättelen, niin sitten se nauru muuttuu ihan hervottomaksi.
Voit kuvitella, että olen monen ihmisen suututtanut.
"En tiedä miksi nauran..."
On tuolle nimikin ja se on tahdittomuus - nyt tiedät.
Ha ha hahahaa ha haa ahhahahhah !!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi on kuitenkin mielestäni eri asia. Se on tavallaan tahatonta ja ehkä se tulee jo niin luonnostaan ettet edes näe siinä mitään pahaa. Tosin itsekään tuskin suuttuisin tollasesta mutta onhan toi kieltämättä aika "nolo ongelma". Siinä mielessä, jos jollekin tapahtunut jotain ja kaikki muut kauhistelevat asiaa ja sä naurat vieressä. Niin en ihmettele, jos olet monia suututtanut. Mutta ymmärrän myös ettei se ole tahallista.
Mutta toisten vaikeille asioille naureskelu on mun mielestä hiukan eri juttu./Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis en todellakaan halua nauraa, mun mielestä se on äärettömän kamalaa ja vienyt mua niin noloihin ja surullisiin tilanteisiin ettei mitään määrää, mutta en ole keksinyt keinoa millä estää sitä.
Kirjoitin koko asiasta sen takia, koska ajattelin, että ehkä kaverillasi on sama ongelma. Kun ylitetään joku tietty raja, eikä hän osaa suhtautua siihen, niin alkaa naureskelmaan. En tiedä, vai onko hän vain niin pinnallinen, että ei jaksa kuunnella muiden ongelmia ja nauraa sen takia, että saisi tehokkaasti lopetettua puheenaiheen.
En loukkaantuisi. Ihmisillä nyt vaan on erilaisia reaktioita siihen, jos eivät oikein osaa luontevasti kohdata jotain vaikeaa asiaa. Jotkut lähtevät pakoon, jotkut menevät vaivautuneiksi, jotkut nauravat väkinäisesti... Se on vain inhimillistä.