onko pikkulapsiperheessä normaalia olla henkisesti väsynyt vaikka kaikki on hyvin?

Tarvitset omaa aikaa, tee jotain mistä pidät?

Sama vika, lapset meillä 2v ja 5v. Usein tuntuu, että saispa olla vaan ihan yksin. Kai nämä nyt on sitten niitä ruuhkavuosia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 2- ja 4-vuotiaat lapset, osallistuja ja hyvä isä, mulla suht hyvä työ, miehellä pätkätöitä, lapset on perusterveitä ja ihania, joskaan ei helppoja (omaa tahtoa löytyy valtavasti). Hieman rahahuolia mutta muuten elämä on mallillaan. Onko siis normaalia olla päivittäin superväsynyt (henkisesti)? Hermostun helposti ja tuntuu ettei voimat riitä kokoajan katsoa, auttaa, leikkiä, osallistua... Meillä siis lasten kanssa oikeasti ollaan.

Usein tuntuu etten jaksa. Haluaisin hetken edes ajatella jotain omaa ilman että pitää koko ajan keskustella ja olla läsnä. Haluaisin usein vaan olla yksin.

Onko sulla taukoja viikossa miten? Tauko siis on sellainen missä mennään ulos kämpiltä ja hoitovastuusta.

Totta kai se on ihan normaalia.:) Pikkulapsiaika on intensiivistä ja usein melko touhukasta aikaa, ja siihen vielä työssäkäynti, niin viehän se energiaa. Eihän kaikki lapsettomatkaan ole koko ajan täynnä tarmoa.

Siihen ON syy, että moni haaveilee isommasta perheestä kuin minkä sitten lopulta hankkii. Ne on ihan ne omat voimavarat, jotka tulee esteeksi.

Sanoisin myös että se oma aika. Itselle on ainakin pieni henkireikä arjessa se että lähden lähes joka ilta samalla kellonlyömällä tunniksi omaan harrastukseeni, jonka jälkeen vielä istuudun keskenäni hetkeksi kahville. :) Ei ole uuvuttanut ja jaksaa olla täysipäinen, henkisesti hyvinvoiva ja iloinen äiti.

Kuulostaa ihan perus ruuhkavuosikuviolta :D Hengänhdystaukoja arkeen ja joku oma harrastus mihin siis lähet ihan yksin, pois lasten ja miehen sun muiden saavuttamattomista hetkeksi!

Myönnän että omaa aikaa on liian vähän Lapset ovat huonoja nukahtamaan, joten usein sitä aikaa ei ole illallakaan. Töissä oleminen on jotain omaa. Muuten lasten tarpeet menevät aina omieni edelle.

Myönnän että itsekin haaveilin ennen kolmesta lapsesta, mutta nyt tuntuu että tämä saa riittää.

Se oma aika olisi ratkaisu, mutta lasten kannalta ajateltuna se tuntuu väärältä.

Ap

Lupaan, että tuo helpottuu ajan myötä. Meillä on nyt 8 ja 10 vuotiaat ja on ollut jo useampi vuosi Paljon helpompaa kun muistan kyllä vielä nuo pikkulapsiajat. Eli kärsivällisyyttä vaan, kyllä se ajan myötä helpottaa ja sitä omaa aikaa alkaa tulla ihan itsestään lisää. Nyt sitä ihmettelee välillä, että mitä sillä tekee, kun huomaa yllättäen olevansa yksin kotona :D Ja tämä siitä huolimatta, että mekin paljon vietämme lasten kanssa ja mielellään sen teemmekin. Välillä jo ahdistaa se aika, kun meidän seura ei enään kelpaakaan... 

Vierailija kirjoitti:

Myönnän että omaa aikaa on liian vähän Lapset ovat huonoja nukahtamaan, joten usein sitä aikaa ei ole illallakaan. Töissä oleminen on jotain omaa. Muuten lasten tarpeet menevät aina omieni edelle.

Myönnän että itsekin haaveilin ennen kolmesta lapsesta, mutta nyt tuntuu että tämä saa riittää.

Se oma aika olisi ratkaisu, mutta lasten kannalta ajateltuna se tuntuu väärältä.

Ap

No tässä se on. Töissä oleminen ei ole tarvitsemasi tauko.

"Se oma aika olisi ratkaisu, mutta lasten kannalta ajateltuna se tuntuu väärältä."

Ap[/quote]

No mutta se ei ole väärin. Paremmin ne lapsetkin voi jos Äiti voi hyvin. Suosittelen että menet rentouttavaan hierontaan lepäämään ja jos sen jälkeen jaksat niin käyt jossain muuallakin joko yksin tai kaverin kanssa. Mitä vaan mistä tulee hyvä olo. Itse niin väsyny etten jaksa harrastaa, siksi mulle sopii se että pääsen hetkeksi lepäämään hierontapöydälle. Sitten lasillinen jonkun hyvän ystävän kanssa ja saunaan ja kaikista parasta on saada nukkua. Joskus pelkkä aikuinen seura tekee ihmeitä. Sit jaksaa taas panostaa lapsiin. Itse en jaksa kenellekään esittää mitään superäitiä, ja onneksi lapset on tottunut pienestä pitäen et äitillä on oikeus omaankin elämään joten niille se on täysin normaalia. Oon ylpeä lapsistani, tämä opettanut niille että muitakin pitää ajatella kun itseään ja meillä on todella lämmin ja rakastava ilmapiiri puolin ja toisin. Minä huolehdin heistä parhaani mukaan ja he myös minusta. Ja lapset tykkäävät hoitajastaan joka meillä käy välillä, odottavat oikein että milloin se taas tulee ja joskus jopa patistavat minua ulos jotta saisivat leikkiä hoitajan kanssa. Ja huomaavat ilmeisesti että se kannattaa koska pienen tauon jälkeen olen taas paljon iloisempi ja jaksan taas hoitaa heitä ja olla läsnä. En ole lähelläkään täydellistä äitiä, mutta onneksi kukaan ei sellaista minulta vaadikaan.

Lisäys: minä myös maksan hoitajalle palkkaa, kaikki hyötyvät. Tosin ymmärrä sen että kaikilla ei sellaiseen ole varaa ikävä kyllä...

Vierailija kirjoitti:

"Se oma aika olisi ratkaisu, mutta lasten kannalta ajateltuna se tuntuu väärältä."

Ap

No mutta se ei ole väärin. Paremmin ne lapsetkin voi jos Äiti voi hyvin. Suosittelen että menet rentouttavaan hierontaan lepäämään ja jos sen jälkeen jaksat niin käyt jossain muuallakin joko yksin tai kaverin kanssa. Mitä vaan mistä tulee hyvä olo. Itse niin väsyny etten jaksa harrastaa, siksi mulle sopii se että pääsen hetkeksi lepäämään hierontapöydälle. Sitten lasillinen jonkun hyvän ystävän kanssa ja saunaan ja kaikista parasta on saada nukkua. Joskus pelkkä aikuinen seura tekee ihmeitä. Sit jaksaa taas panostaa lapsiin. Itse en jaksa kenellekään esittää mitään superäitiä, ja onneksi lapset on tottunut pienestä pitäen et äitillä on oikeus omaankin elämään joten niille se on täysin normaalia. Oon ylpeä lapsistani, tämä opettanut niille että muitakin pitää ajatella kun itseään ja meillä on todella lämmin ja rakastava ilmapiiri puolin ja toisin. Minä huolehdin heistä parhaani mukaan ja he myös minusta. Ja lapset tykkäävät hoitajastaan joka meillä käy välillä, odottavat oikein että milloin se taas tulee ja joskus jopa patistavat minua ulos jotta saisivat leikkiä hoitajan kanssa. Ja huomaavat ilmeisesti että se kannattaa koska pienen tauon jälkeen olen taas paljon iloisempi ja jaksan taas hoitaa heitä ja olla läsnä. En ole lähelläkään täydellistä äitiä, mutta onneksi kukaan ei sellaista minulta vaadikaan.

Näinhän se kyllä on. Pitäisi nyt jollain konstilla yrittää luopua suorittamisajatuksesta ja saada omaa elämää takaisin.

Ap

Ei ole mitään järkeä olla suorittaja. Paremman mallinkin saavat lapset äidistä, joka myös huolehtii omasta hyvinvoinnistaan. Muuten saavat sellaisen käsityksen että aikuisilla ei ole mitään väliä, eivät itse välttämättä osaa arvostaa itseään kun kasvavat isommaksi ja pahimmassa tapauksessa päätyvät muiden kynnysmatoksi ja kierre on valmis. Se ei ole lapsilta pois jos äiti ei pala loppuun suorittaessaan. Päinvastoin. Lapsilta on pois väsynyt ja onneton äiti. Paras siis tehdä jotain asialle ja kokeilla edes miten oma aika vaikuttaa jaksamiseen. Marttyyreita on jo tarpeeksi ja niitä nyt ei jaksa kukaan. Väitän että olet jopa parempi äiti sen jälkeen kun olet omaa aikaa saanut. Vaikka varmasti olet loistava äiti jo nyt. Tsemppiä.

On normaalia ja helpottaa ajan kanssa, vaikka se tieto ei ehkä tällä hetkellä sinua lohdutakaan. Omani ovat jo teini-ikäisiä, mutta muistan yhä ajan milloin yksin kauppaan ruokaostoksille pääseminen tuntui kuin lomalta. Nyt kun lapseni ovat isoja, joskus harmittaa, etten osannut nauttia joka hetkestä, kun he olivat pikkuisia, mutta sitä ei vain aina jaksanut. Ehkä tulevasta mummoudesta pystyy nauttimaan paremmin, kun saa nukkua öisin eikä ole yötä päivää kiinni lapsissa vaan voi aikansa pallutella vaavia ja sitten antaa sen takaisin äidilleen hoidettavaksi. Tsemppiä! Sinä selviät ja tulet jopa kaipaamaan tätäkin aikaa. 

P.S. Yritä päästä joskus yksiksesi edes kauppaan ostoksille...

Oma aika on tietenkin hieno juttu, mutta jos sitä omaa aikaa on siitä lyhyestä arki-illasta joka ilta sen pari tuntia, niin lasten kanssa yhteistä aikaa jää tosi vähän. Minusta se on väärin lapsia kohtaa, ja nyt kun lapset on jo kasvaneet niin olen iloinen että kuitenkin sitten jaksettiin oikeasti olla näiden kanssa silloin se oli heille tosi tärkeää. 

Oma aika kotiäidille on vähän eri asia kuin oma aika työssä käyvälle äidille koska lapsen kanssa vietetty aika on rajallinen. Pieni lapsi tarvitsee äidin, äidin sylin ja äidin huomion. Se auttaa lasta palautumaan ja rentoutumaan siitä lapsen hoitopäivästä. Eli minä olen aloittajan kanssa ihan samaa mieltä siitä, että jos tuntuu siltä että illalla se oma paikka kuitenkin on kotona, niin se voi olla ihan oikea ratkaisu. Jo kahden vuoden päästä elämäntilanne on ihan eri, lapset ei ole samalla tavalla tarvitsevia.

joo, kyllä noin pienet on kertakaikkiaan vielä fyysisestikki niin iholla, ettei meinaa väliin jaksaa.. ja mä en ees käy töissä, yhtään siis väheksymättä omaa ja muiden kotiäitien roolia. joskus tekis mieli nakata niskaperseotteella toi 3v menemään, ku oikeasti oot sekunnin kerenny maata sohvalla ni yhtäkkiä tulee polvi tai kyynärpää mahaan että  "MÄ HALUAN SYLIIIIIIIII-IIIIIN" niin ärsyttävää välillä!! siinä vielä höysteenä 1v joka nykyään tosi mustasukkanen, jos esikoinen sylissä.. se kyynärpäätaktiikka, millä välillä pusketaan läpi esteiden mun syliin, ai että tekee kipeää :D

Miten te uskallatte käyttää tuollaisia vanhemmuustapoja, joissa aikuiset eivät pidä huolta omista rajoistaan? Lapsi ottaa aina esimerkkiä vanhemmistaan. Opetatte lapselle esimerkillä että häntä saa toiset hyväksikäyttää, hänen pitää käyttää aikansa tehden asioita joista ei oikeasti tykkää ja sanoa asioita joita ei oikeasti tarkoita? 

Toinen mikä on huolestuttavaa on se tyyli että lapsi on jatkuvasti elämän keskipisteenä ja/tai"johtaa" perhettä haluillaan. Se vääristää persoonallisuutta, aiheuttaa käytöshäriöitä ja johtaa helposti syrjäytymiseen tai tekee epävarmaksi tai onnettomaksi aikuiseksi.

Lapsi haluaa nähdä kun sinä jatkat tyytyväisenä aikuisen elämää, aikuisten puuhia, pidät huolta itsestäsi, kerrot että sinua itseäsi ei saa satuttaa ja luotat itseesi perheen johtajana. Näin lapsi näkee esimerkistäsi miten tätä elämää on hyvä aikuisena elää. Samalla lempeästi ohjaat lastasi löytämään oman tiensä ja lapsilähtöisesti tuet hankalien tilanteiden ja tunteiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Miten te uskallatte käyttää tuollaisia vanhemmuustapoja, joissa aikuiset eivät pidä huolta omista rajoistaan? Lapsi ottaa aina esimerkkiä vanhemmistaan. Opetatte lapselle esimerkillä että häntä saa toiset hyväksikäyttää, hänen pitää käyttää aikansa tehden asioita joista ei oikeasti tykkää ja sanoa asioita joita ei oikeasti tarkoita? 

Toinen mikä on huolestuttavaa on se tyyli että lapsi on jatkuvasti elämän keskipisteenä ja/tai"johtaa" perhettä haluillaan. Se vääristää persoonallisuutta, aiheuttaa käytöshäriöitä ja johtaa helposti syrjäytymiseen tai tekee epävarmaksi tai onnettomaksi aikuiseksi.

Lapsi haluaa nähdä kun sinä jatkat tyytyväisenä aikuisen elämää, aikuisten puuhia, pidät huolta itsestäsi, kerrot että sinua itseäsi ei saa satuttaa ja luotat itseesi perheen johtajana. Näin lapsi näkee esimerkistäsi miten tätä elämää on hyvä aikuisena elää. Samalla lempeästi ohjaat lastasi löytämään oman tiensä ja lapsilähtöisesti tuet hankalien tilanteiden ja tunteiden kanssa.

Aloittajan lapsi on kaksivuotias. Sen ikäinen nyt vaan tarvitsee runsaasti hoivaa. Siitä ei pääse mihinkään että noin pienen kanssa tehdään asioita lapsen ehdoilla.

Jos haluaa jatkaa aikuista elämäänsä häiriintymättä lapsen tarpeista, ei ole pakko tehdä lapsia. Tänä päivänä on käytännössä mahdottomuus, että vahinkolapsia syntyisi. Sen vuoksi sen lapsen mukana tulee vanhemmille moraalinen ja eettinen velvollisuus olla sen elämän kanssa, jonka toi tänne maailmaan. Se aika on lyhyt. Nyt syntyvä lapsi elää 80 vuotta, tarvitsee siitä elämässään äitiään ja isäänsä intensiivisesti 3-4 vuotta. Se aika kannattaa jaksaa tsempata, että yhteys lapseen säilyy myöhemminkin. Nimenomaan sellainen yhteys, että lapsi kertoo ne omat ajatuksensa myöhemminkin vanhemmilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te uskallatte käyttää tuollaisia vanhemmuustapoja, joissa aikuiset eivät pidä huolta omista rajoistaan? Lapsi ottaa aina esimerkkiä vanhemmistaan. Opetatte lapselle esimerkillä että häntä saa toiset hyväksikäyttää, hänen pitää käyttää aikansa tehden asioita joista ei oikeasti tykkää ja sanoa asioita joita ei oikeasti tarkoita? 

Toinen mikä on huolestuttavaa on se tyyli että lapsi on jatkuvasti elämän keskipisteenä ja/tai"johtaa" perhettä haluillaan. Se vääristää persoonallisuutta, aiheuttaa käytöshäriöitä ja johtaa helposti syrjäytymiseen tai tekee epävarmaksi tai onnettomaksi aikuiseksi.

Lapsi haluaa nähdä kun sinä jatkat tyytyväisenä aikuisen elämää, aikuisten puuhia, pidät huolta itsestäsi, kerrot että sinua itseäsi ei saa satuttaa ja luotat itseesi perheen johtajana. Näin lapsi näkee esimerkistäsi miten tätä elämää on hyvä aikuisena elää. Samalla lempeästi ohjaat lastasi löytämään oman tiensä ja lapsilähtöisesti tuet hankalien tilanteiden ja tunteiden kanssa.

Aloittajan lapsi on kaksivuotias. Sen ikäinen nyt vaan tarvitsee runsaasti hoivaa. Siitä ei pääse mihinkään että noin pienen kanssa tehdään asioita lapsen ehdoilla.

Kerron salaisuuden, joka lastenpsykiatrialla tiedetään: nuo kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois. Sun kannattaa ehkä lukea toi teksti uudelleen niin huomaat. Sitä hoivaa voi antaa tuossa ohessa ja muodostaa lapsen kanssa kiinteän suhteen. Hoivan antaminen ei tarkoita että vanhemman pitää lakata elämästä elämäänsä moneksi vuodeksi ja viettää aikansa barbeilla leikkien lasten huoneen lattialla ja jopa kärsiä syyllisyyttä siitä hetkestä kun pakko käydä tekemässä joku kotityö ja lapset "joutuu" olemaan hetken aikaa keskenään. Ei. Tuo tyyli on kuluttava, turha ja haitallinen. Se mitä vauvaniän ohittanut lapsi tarvitsee hoivan saamiseen, on että turvallisia aikuisia on saatavilla.  Kun ensisijainen kiintymyksen kohde on saatavilla ensimmäisen vuoden lähes kokonaisuudessaan, lapsi saa rauhassa olla kiintynyt, pieni ja tarvitseva. Sitä kautta jo toisen ikävuoden aikana lapsi voi kasvaa sellaiseen itsenäisyyteen että voi kotona olla huoletta muutaman metrin etäisyydellä kiintymyksen kohteesta ja käy ajoittain tankkaamassa turvaa. 2-vuotias onkin yleensä jo minä-itse -vaiheessa, todellakin haluaa tehdä asiat itse. Ja tällöin vanhemman jatkuva sekaantuminen vaan haittaa lapsen mielikuvituksen, oma-aloitteisuuden ja rohkeuden kehitystä. Lapsen tarpeisiin voi vastata lapsilähtöisesti.Arjessa on ihan luonnollisia hetkiä käydä hyviä keskusteluja lasten kanssa ja nämä toki kannattaa käyttää. Ja sen lisäksi aina tarvittaessa kuunnella jos lapsella on jotain sydämellään.

Toisaalta ymmärrän, jos tuollainen lapsikeskeinen käyttäytymismalli puskee esiin tietynlaisena vastareaktiona päivähoitoarjelle, syyllisyyttä päivähoitoon jättämisestä jota yritetään kompensoida mutta mennään yli?