Oon 21v ja haluaisin tanssia ja juosta villinä tuolla

Menee tanssahtelemaan lähimään vok:n jo nyt, saat kokea eksoottisia rytmejä ja joukkorikastamista. Kesää odotellessa <3

Ongelma siis se että pelottaa että tulevakin kesä menee töissä ja kotona poikaystävän kanssa kahdestaan kyhjöttäessä.. ja sitä seuraavat.. ja sitten on jo kohta lapsia. Ja jos vielä siinä vaiheessa en ole "kypsynyt" tarpeeksi tuollaisen vaiheen ohi, vois olla hirveää tajuta ettei sitä villiä ja vapaata nuoruutta saa kyllä enää takaisin

T. AP

Vierailija kirjoitti:

Menee tanssahtelemaan lähimään vok:n jo nyt, saat kokea eksoottisia rytmejä ja joukkorikastamista. Kesää odotellessa <3

Haluan kyllä äksöniä mutten vierasta munaa.. 

T. AP

Niimpä. T 20v

...käy niin kuin minulle. Nuoruudessani ei tullut kohellettua. Piti sitten kolmekymppisenä aloittaa uusi murrosikä. Mikset voi viettää eloisaa nuoruuttasi poikaystäväsi kanssa?

teds kirjoitti:

...käy niin kuin minulle. Nuoruudessani ei tullut kohellettua. Piti sitten kolmekymppisenä aloittaa uusi murrosikä. Mikset voi viettää eloisaa nuoruuttasi poikaystäväsi kanssa?

Tuntuu että poikaystäväni, tai siis mieheni, on jo sellaisessa vaiheessa ettei häntä enää tuollainen kiinnosta. Pari vuotta mua vanhempi vain. Ja sitten se että mulla on vakiduuni, ja näillä näkymin ei paljoa saa lomia pidettyä kesälläkään. Ja se että jos jotain pieniä lomia saan, miten sovittaa ystävien kanssa aikataulut niin että niitä reissuja sais tehtyäkin.. Tekisi mieli lopettaa työt ja elää ihan hunningolla, sellaisella asenteella että kyllä kaikki järjestyy sitten kun niin haluan. Ei oo koskaan ennen ollu näin vahvasti sellainen fiilis että pitäis alkaa elämään hetkessä ja tehdä niitä juttuja joita oikeasti kaipaan.. joku ikäkriisi vissiin. 

T. AP

Tulin raskaaksi 20v ja en todellakaan elänyt tarpeeksi nuoruutta. Haluaisin sen takaisin, kohta olen 30. Ikäiseni miehet lähestyvät aikein saada vakaa suhde ja asettua aloillaan, ajattelevat että mä oon hyvä kohde kun oon ikäänkuin valmiiksi siinä pisteessä. Ei voisi pahemmin mennä pieleen...hoidan lapsen vastuullisesti, mutta odotan kärsimättömästi että saisin joskus vähän lisää vapautta matkustella, olla huolettomasti, mennä jänniin bileisiin, tehdä seksikokeiluja ja sellaista mitä jäi tekemättä nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Tulin raskaaksi 20v ja en todellakaan elänyt tarpeeksi nuoruutta. Haluaisin sen takaisin, kohta olen 30. Ikäiseni miehet lähestyvät aikein saada vakaa suhde ja asettua aloillaan, ajattelevat että mä oon hyvä kohde kun oon ikäänkuin valmiiksi siinä pisteessä. Ei voisi pahemmin mennä pieleen...hoidan lapsen vastuullisesti, mutta odotan kärsimättömästi että saisin joskus vähän lisää vapautta matkustella, olla huolettomasti, mennä jänniin bileisiin, tehdä seksikokeiluja ja sellaista mitä jäi tekemättä nuorena.

Vaikka tällaista suuresti pelkäänkin, kyllä välillä joidenkin sekaisten baari-iltojen jälkeen krapulassa sotkuisessa kämpässä pitsaa vetäen tulee sellainen olo että eiköhän nämä jo riitä. Välillä haaveilen lapsesta ja siitä vastuusta mitä se toisi, mietin että kasvaisinkohan väkisin sitten vauvan myötä. Mutta sitten tajuan että olen vielä ihan liian nuori ottaakseni huolehdittavakseni ketään muuta, kun oman elämänkin hallinta on välillä haastavaa.

Jos on lapsia nuorena tehnyt, olen käsittänyt että useimmat kuitenkin pohjimmiltaan on täysin onnellisia siitä miten elämä meni. Ota ilo irti täysillä niistä kaikista asioista joita ei lapsettomilla parikymppisillä ole. Jonkun suurin unelma voisi olla se lapsi ja perhe, jotkut tietävät jo tosi nuorena ettei kiinnosta seikkailut ja villi nuoruus - vaan se turvallinen ja lämmin perhe-elämä. Sinäkin tulet olemaan vielä nuori silloin kun sun lapses on jo sen ikäinen että voit sitten pitää vähän jäljessä sen rellestysvaiheen (jos siltä tuntuu silloin)! :)

T. AP

Oletpas sä ap järkevä nuori nainen. :) Luulen kanssa, että enimmäkseen olen onnellinen tähän elämäntyyliin, jota lapsi sekä rikastuttaa että stabilisoi. Mutta tuo nuoruuden kohellus on sellainen kehitysvaihe silti, että se voi jäädä vaivaamaan, jos se on jäänyt väliin. Kaipaan semmoisia kaveriporukka-aikoja tosi kipeästi ja varmaan idealisoin sen hienommaksi kuin mitä se onkaan... Muistan, että kuluttavaa se biletys oli ja myös turhan ja tyhjän tuntuista joskus. Mutta kun näen nuoria porukoissa, niin mietin kateellisena, että tuollainen elämä ei koskaan kauan kuulunut minulle, eikä tule kuulumaan enää koskaan. Mulla jäi ehkä tietyt sosiaaliset taidot kehittymättä, kun jäin lapsen kanssa kotiin. Voi mulla nytkin olla ystäviä, mutta se on erilaista... En voi heittäytyä muihin suhteisiin samanlaisella intensiteetillä, kun lapsi haluaa niin suuren osan musta. No, näin se nyt on mennyt, kukaan ei saa ihan kaikkea! -7