Jani Kokkia eivät luontaistuotteet "parantaneet" syövästä
Eipä levitetä harhaista tietoa: ihan normi länsimainen lääketiede hänet paransi.
Kommentit (11)
Joillain on tarve saada julkisuutta keinolla millä hyvänsä.
Kiitos tästä. Aina ärsytti vähän, kun näin sen toisen ketjun otsikon. Luontaistuotteet eivät paranna ketään syövästä.
Vierailija kirjoitti:
Väittääkö joku niin että paransi?
Sellainen ketju täällä näkyi
Jani Kokki ei ilmeisesti turhamaisuuttaan halunnut leikkaukseen, koska se olisi merkinnyt avannepussin kantamista lopun elämää, ja Hunks-tanssijan ura olisi ainakin siihen loppunut. Niinpä hän kituutti itsensä kuoleman rajoille noilla "luontaishoidoilla", ja viime tipassa suostui leikkaukseen joka pelasti hänen henkensä. Eli kasvain leikattiin pois eikä syöpä ilmeisesti ollut ehtinyt levitä, onneksi.
Taisipa tyyppi perustaa vielä yrityksenkin, joka keskittyi syövän "hoitamiseen" retriiteillä ja ties millä huuhaalla. Kokki itse esiintyi yrityksen keulakuvana, joka oli muka onnistunut pitämään syöpänsä kurissa näillä hoidoilla - paitsi ettei se tietenkään pitänyt paikkaansa.
Olin iloinen kuultuani Kokin onnistuneesta leikkauksesta ja luulin tyypin viisastuneen menetettyään melkein henkensä tuon typerän leikittelynsä takia, mutta ilmeisesti näin ei ole sittenkään käynyt. Päin vastoin hänellä onkin näköjään otsaa uskotella vastoin kaikkia faktoja parantuneensa luontaishoidoilla ja johtaa vielä harhaan syöpäpotilaita, jotka todella tarvitsisivat oikeaa lääketieteellistä hoitoa. Moraaliton ihminen, en muuta sano.
Voitte haukkua, mutta minusta se ei ole reilua. Ihminen voi mennä aika sekaisin kun saa vakavan diagnoosin, itsekin menin. En todellakaan usko, että Kokki koetti rahastaa millään luontohoidoilla - mitä hän olisi siitä hyötynyt kuolleena? Hän ei varmaan halunnut uskoa, että ei voisi itse syövästä parantua, ja halusi auttaa muitakin.
Ihmisen psyyke tarvitsee aikaa vaikeiden asioiden käsittelyyn, mutta pahan syövän ollessa kyseessä hoitoihin pitäisi heti olla valmis. Terveet eivät pysty kuvittelemaan, millaista on saada uutiset, että saattaa kuolla sairauteen. Se voi aiheuttaa voimakkaankin kieltäymyksen tilan.
Jos olisi suostunut leikkaukseen pari vuotta sitten kun syöpä oli alkuvaiheessa, olisi selvinnyt väliaikaisella avanteella joka olisi vuoden kuluessa suljettu. Ei halunnut kuitenkaan "pilata" ulkonäköään vaan viivytteli oikeaa hoitoa ja nyt jouduttiin tekemään monta kertaa suurempi leikkaus sekä PYSYVÄ avanne. Kannattiko??? Kyllä se oli lääketiede joka paransi koska huuhaahoitojen aikana syöpä vaan kasvoi.
Ainoastaan Jumala kaikkivaltias tähän pystyy, jos työt ovat vielä kesken.
t. jesse
Isä meidän, joka olet kaikissa baareissa, täytät aina viini tonkkamme
Patosi murtukoot, leilimme täyttykööt, jokesi vapaana virratkoon. Amen
Kuka tää on?