Miten reagoisit? Mitä ajattelisit? Miltä tuntuisi?
Teitä on 5 hengen työporukka. Teette töitä samassa tilassa. Yksi päättää kutsua työkaverit, kaikki paitsi yhden, kotiinsa illaviettoon. Puhutte avoimesti asiasta työpaikalla ennen kyseistä päivää keskenänne. Suunnittelette iltaa jne.
Kyseisenä päivänä lähdette nauraen yhtä matkaa tämän kutsujan luokse.
Kaikki muut on kutsuttu paitsi sinut. Miltä tuntuisi? Miten reagoisit ja ajattelisit?
Kommentit (5)
Olet samanikäinen ja muut sua 2-5 vuotta vanhempia. Kaikki perheellisiä. Samaa sukupuolta kaikki.
Ap
Miettisin, oonko itse ikävä ihminen, vai kutsuja. Oikeestaan miettisin myös muita kutsuttuja, että miksei kukaan hoksaa mua.
Voiko olla väärinkäsitys, että tää yksikin ois kutsuttu, mutta jotenkin 'väärin"? Kauheen vaikee kuvitella millä pokalla ton pystyy tekemään, siis yksi pois, ja sit jatkaa duunia kuin ennenkin. Vaikka kuin on vapaa-ajan juhlista kyse.
No entisessä työpaikassa firman naiset hyvin usein suunnittelivat tällaisia baariiltoja ja muita pikku reissuja.
Kyllähän se aluksi pahalta tuntui, ja ihmettelin että mikäs mussa on vikana? mutta sitten loppuen lopuksi totuin enkä enää välittänyt, päätin nähdä "työpaikan vaan työpaikkana" ja että mun kaverit ja oma elämä on sitten muualla. Hokasin siinä sen hyvän puolen että sainpahan ainakin pidettyä työn ja vapaa-ajan paremmin erillään. Ei minua kohtaan epäystävällisiä oltu, mutta en kuitenkaan porukkaan kuulunut.. ja vuosia kuitenkin olin siinä entisessä työpaikassa. Kyllähän noi aina välillä kuulumisia facen kautta kyseleevät, mutta lyhyesti ja ystävällisesti vastailen.. sen jälkeen kun vaihdoin työpaikkaa ja alaakin vielä, on muutama kutsu tullut heidän illanviettoonsa, mutta on minun osalta hiljaista ollut =) Eli olen kohteliaasti kieltätynyt. Noi mammat on kaikki edelleen samassa paikassa ja olkoot, pitäköön pienet piirinsä.
Olenko eri sukupuolta kuin muut? Jätkien saunailtaan mua ei saisi ku kilon palasina.
Muuten aika tylyä ja tulisi paha mieli. Miettisin, miksi olen niin erilainen, ettei edes kysytty. Onko muut sinkkuja ja itse perheellinen? Muut kymmenen vuotta nuorempia eikä ne tajuu, että keski-ihminenkin tahtoisi mukaan?
Mummo opetti, että ei tupata jos ei tykätä. Pää pystyssä lähtisin kotiin ja vieyyäisin kivan viikonlopun omien rakkaiden, perheen ja ystävien kanssa. Maanantaina kuuntelisin bilehehkutukset hymy huulilla ja tietäisin ihan tarkkaan, kuinka vähän heidän varaansa voi missään laskea.