Harmittaa, kun mies ei näytä tunteitaan ja musta on tullut

Siis yksin ollessani saatan itkeä tirauttaa. Mutta en näyttäisi sitä miehelle tai kenellekään muullekaan.

Mulla ihan sama juttu. Puhun miehelle yhtä töykeästi kuin hänkin minulle, minustakin on tullut etäinen ja lämpimät tunteet miestä kohtaan on hävinnyt. Kai tämä on sitä erilleen kasvamista. Kummallakaan ei ole enää mitään halua yrittää parantaa asioita.

Minut jätti juuri tuollainen mies. Alkuun oli niin hellyyttävän ujo, ystävällinen ja tunteikas. Hymyili ja kosketti ja sai minut tuntemaan itseni ihanaksi. Sitten pian se vain muuttui. Ei enää sitä lämmintä hymyä, ei liikaa kosketuksia ja sellaista aitoutta, spontaaniutta, lämmintä katsetta... Jouduin anelemaan huomiota, kehuja, koin oloni ahdistuneeksi ja surulliseksi, koska miehestä huokui masentuneisuus, apaattisuus, negatiivisuus. Minusta tuli hyvin pian totinen, vaikka se on erittäin kaukana aidosta luonteestani. Huomasin vain peseväni pyykkiä, palstailevani ja miettiväni asioita yksin keittiön pöydän ääressä samalla kun toinen vain nukkui pitkälle iltapäivään tai jopa iltaan. Minusta tuli epävarma ulkonäön ja taitojen suhteen, koin olevani huonompi kuin mies. Ei hän koskaan sanonut, että minä olen huono. Mutta hänestä huokui negatiivisuus ja se vei minulta kaiken itsekunnioituksen.

Niin paljon kuin olenkin kiinni kaikissa ihanissa muistoissa, pienen pienissä yksityiskohdissa, jotka saivat minut hetkeksi iloiseksi ja onnelliseksi.. Niin tajuan, ettei ole todellakaan reilua itseään kohtaan viettää elämäänsä kylmän ihmisen kanssa joka lannistaa sinutkin. Ei minulle ainakaan riitä, että minulle kerrotaan aina välillä, että kyllä minä rakastan, juu juu. Kyllä siinä pitää olla Se Tietty Tunne ja aitous.

Joten jos luet tätä, ex, niin haista paska.