Lue keskustelun säännöt.
Sitoutumiskammoinen nainen?!?
26.01.2016 |
En tiennyt, että naisiakin parisuhde ahdistaa... Olisi kiva kuulla naisten näkökulma parisuhde/sitoutumis ahdistukseen!
Tapailin mukavaa, iloista, sosiaalista 28vuotiasta naista noin 4-5kk ajan. Kuitenkin nyt kun suhteemme oli menossa vakavaksi nainen kertoi suoraan kokevansa parisuhteen ja sitoutumisen liian ahdistavana, ja näin siis pisti suhteemme poikki! Kertoi hyvin suppeasti ja lyhyesti, ettei pysty ajttelemaan itseään minun tai kenenkään muun miehen kanssa kunnon parisuhteessa...
Epäilenkin, että olen tehnyt jotain väärää, vai voiko nainen oikeasti ahdistua parisuhteesta noin paljon?
Olin hyvin hämmästynyt siitä, että nainenkin voi kokea tälläistä. En todellakaan halua yleistää, mutta luulin tämän olevan ns "miesten tauti"
M32
Kommentit (31)
Sinussa oli jokin vika, mutta nainen ei halunnut sanoa sitä sinulle suoraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että se parisuhdeahdistus on sukupuolesta riippuva. Miehet ehkä havittelevat ja haaveilevat siitä villistä ja vapaasta elämästä enemmän, kuin hormooni huurteissa perheestä haaveilevat naiset. Mutta nykyaikana aloilleen asettuminen tapahtuu myöhemmin kuin ennen. 28-vuotias on vielä nuori ja voi olla, että nainen haluaa asettua aloilleen perustaa perheen jne vasta sitten, kun tuntee itsensä oikeesti "aikuiseksi"
Mutta hyvin aijemmin sanottu, että onhan niitä erakoita ja vanhoja piikoja!
Nykypäivänä kun nainen voi olla itsenäinen ja elää ilman miestä, ei ole mielestäni yhtään outoa, että naisetkin haluavat elää yksin!
Voi kyllä meitä on.
Nykyiseni tosin jostain syystä jatkoi sinnikkäästi vakuutella, että ei ole vaatimassa tai rajaamassa oikeuksiani millään muotoa. Suurin osa sitoumiskammosta on tietenkin ihan omassa päässäni, luulen suhteen rajaavan vapautta. Mutta tämä mies oikeastaan vaan antaa lisää vapautta, ensimmäistä kertaa koen etten ole yksin.
Ja vapaudella en tarkoita mitään vastuuttomuutta. Saattaisin hakea ihan vaan seksiseuraa, jos häntä ei olisi, mutta koska on, en hae...
Onhan noita, itsekin sellainen jossain määrin. Aika itsenäinen olen tottunut aina olemaan, ja nopeasti rupeaa kovin tiivis yhteydenpito ahdistamaan. Että olisi jotenkin tilivelvollinen jollekin toiselle ja pitäisi ottaa koko ajan se kaveri huomioon päätöksiä tehdessä. Toki siitä on paljon ihan oman pään sisässä, vaikka kyllä niitä miehiäkin on jotka kaipaa sitä jokapäiväistä yhteydenpitoa ja kyljessä kiehnaamista. Eiköhän ne syyt ole samantyyppiset sukupuolesta riippumatta.
Onko teitä nimenomaan ahdistanut miehen toiminta, esim viestittely, soittelu, tapaamisten innokas ehdottelut, mahdollinen tulevaisuuden suunnittelu(itse esim otin puheeksi, että kessällä olisi kiva lähteä yhdessä ulkomaille.) Vai onko se ahdistus miehen toimesta riippumatonta? Tarkoitan, että ahdistaako ajatus suhteesta, vaikka mies ei olisi mitenkään yli-innokas.
Sillä en koe olleeni mitenkäön rajoittava tai liian innokas.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänellä varmaan on itse asetettuja oletuksia parisuhteelle. Kerroit, että on iloinen ja sosiaalinen. Ehkä ajatus siitä, että parisuhteen myötä pitäisi asettua tiettyyn malliin, unohtaa ystävät ja illanvietot ahdistaa.
Antaisin liekaa ja paljon. Jos oikeasti olet kiinnostunut naisesta, et päästä kokonaan irti vaan esimerkilläsi osoitat että kanssasi hän ei joudu nyrkin ja hellan väliin, vastaamaan pyykkihuollosta tai putoamaan harmaaseen arkeen.
Tai sitten teitä vaan ei ole tarkoitettu toisillenne.
Minä olen jonkin asteinen sitoutumiskammoinen. Meillä kyllä on lapsia miehen kanssa, mutta vanhemmiten vasta alkanut näkymään sitoutumiskammoni. En halua ostaa yhteistä kotia tai mennä naimisiin, tuntuu kuin olisin kahlittuna toiseen ja alkaa ahdistaa. Mies haluaisi vielä yhden lapsen, mutta sekin alkanut ahdistaa, olisi taas se vauva, joka sitoisi meitä erilailla kuin nämä jo isot.
Olen kokenut siis kaikkea kurjaa näiden vuosien aikana. Niistä erinäisistä syistä johtuen tunnen kamalaa "pelkoa" joutua sitoutumaan toiseen 100%.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitään sitoutumiskammoa ei ole olemassa. Sitä joko tykkää toisesta niin paljon, että haluaa olla tämän kanssa, tai sitten ei. Mikään "sitoutumiskammo" ei saisi miestä eikä naista päättämään parisuhdetta, vaan omien tunteiden riittämättömyys.
Kyllä meitä on. Itse tarvitsen ja haluan omaa tilaa, haluan pitää oman elämäni, suhde pysyy mielestäni paljon miellyttävämpänä ja vireämpänä kun molemmat asuvat omillaan ja tapailevat silloin kun se molemmille sopii, ja haluan myös harrastaa seksiä muidenkin kanssa, jos joku miellyttävä mies sattuu kohdalle. Aiemmin olin siinä käsityksessä, että tällainen on joka miehen ihannetyttöystävä - ei roiku, riipu eikä vaadi - mutta lähes kukaan miesystäväni ei ole tällaista mallia loppujen lopuksi kestänyt vaan alkanut ruikuttaa. Niinpä olen osoittanut ovea ja siirtynyt seuraavaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mua ei ahdista, mutta en halua mitään parisuhdetta. En halua tapailla miestä, joka liian innokkaasti haluaa nähdä, tai joka alkaa suunnitella jotain ensi kesän matkoja vaikkei vielä edes tunneta kunnolla. Liian aktiivinen viestittely on myös epämiellyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Onko teitä nimenomaan ahdistanut miehen toiminta, esim viestittely, soittelu, tapaamisten innokas ehdottelut, mahdollinen tulevaisuuden suunnittelu(itse esim otin puheeksi, että kessällä olisi kiva lähteä yhdessä ulkomaille.) Vai onko se ahdistus miehen toimesta riippumatonta? Tarkoitan, että ahdistaako ajatus suhteesta, vaikka mies ei olisi mitenkään yli-innokas.
Sillä en koe olleeni mitenkäön rajoittava tai liian innokas.Ap
Kyllä, minua tuollainen juuri ahdistaa. Jatkuva viestittely ja tapaamisten ehdottelu lähinnä ärsyttää, kun on muutenkin kiirettä työn ja harrastusten kanssa, enkä muutenkaan tee tulevaisuudensuunnitelmia kovin pitkälle vaan lähden yleensä ex tempore -ulkomaanlomille silloin kun ehdin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoititko täällä jonkun viestin sille naiselle?
Olen sitoutumiskammoinen. Ja kerron siitä hyvissäajoin miehelle!
Mikä minua sitten suhteessa ahdistaa...(voi tätä on yön pikkutunteina tullut mietittyä) Mies voi olla todella kiva ja kaikke mitä toivoa saattaa, mutta ajatus omantilan katoamisesta, tietynlaisesta tilivelvollisuudesta toiselle ihmiselle, ajatus siitä, että asioita täytyy tehdä toisen mukaan on kertakaikkiaan AHDISTAVA ajatus.
Unelma parisuhteeni olisikin sellainen jossa asuisimme erikseen, tapaisimme kyllä usein (mutta mieluiten hänen tykönään) mutta juhlapyhät ja lomat viettäisimme erillämme.
En osaa tarkemmin selittää, mutta ahdistus alkaa heti kun suhteesta tulee julkinen, eli kun alamme käymään ihmistenilmoilla yhdessä...
En ole mikään nainen joka haluaa monta miestä samaan aikaan, eieieiei en vain kestä ajatusta siitä, että olisin jonkun "oma" (eihän kukaan toista voi omistaa, mutta ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko teitä nimenomaan ahdistanut miehen toiminta, esim viestittely, soittelu, tapaamisten innokas ehdottelut, mahdollinen tulevaisuuden suunnittelu(itse esim otin puheeksi, että kessällä olisi kiva lähteä yhdessä ulkomaille.) Vai onko se ahdistus miehen toimesta riippumatonta? Tarkoitan, että ahdistaako ajatus suhteesta, vaikka mies ei olisi mitenkään yli-innokas.
Sillä en koe olleeni mitenkäön rajoittava tai liian innokas.Ap
Sekä että. Olen todella yliherkkä sellaiselle jatkuvalle söpöstelyviestien lähettelylle, jokailtaisille puhelinsoitoille, tapaamisten kärttämiselle. Jos en saa työpäivääni viettää rauhassa ilman tunnin välein tulevaa mitäkuuluumuruviestiä, niin voi saakeli sentään. Joku kesälomareissun suunnittelu nyt ei saa niskavillojani pystyyn, mutta yhteenmuuttopuheet yms. kylläkin. Ylipäätään sellainen liika kontrollointi ja elämien yhteensovittaminen väkisin saa minut hyvin pian liikekannalle. Tiedostan myös, että minun ei ole järkevää tuhlata aikaani ihmisen kanssa, joka haluaa omakotitalon, kesämökin, purjeveneen ja 1,7 lasta.
Nimim. parisuhteessa viimeiset 7 vuotta, eri asuinmaat ja hienosti toimii.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoititko täällä jonkun viestin sille naiselle?
Älä vaan sano, että kysyit parisuhdetta tällä tavalla......
"Nainen, en kehtaa tunnustaa kuinka paljon haluan sinua. Viimeksi tuntui siltä, että housut repee. Mutta haluaisin olla sulle myös hellä ja pitää huolta. Mutta juuri nyt kunnon pano sun kanssa olisi parasta mitä tiedän. Housut käy vähän liian tiukoiksi sun lähellä. Siksi puhun mitä sattuu.
Näen kuitenkin silmistäsi että haluat sitä samaa. Luulen että meidän pitäisi naida ja pian tai muuten sekoan kokonaan. En vaan tiedä mitä tehdä. Pyytää kahville? Sun luo."
Vierailija kirjoitti:
Mitään sitoutumiskammoa ei ole olemassa. Sitä joko tykkää toisesta niin paljon, että haluaa olla tämän kanssa, tai sitten ei. Mikään "sitoutumiskammo" ei saisi miestä eikä naista päättämään parisuhdetta, vaan omien tunteiden riittämättömyys.
Ja alanuolta klikkailevat eivät ole koskaan rakastuneet...
En ole koskaan ajatellut että sana "sitoutumiskammo" viittaisi mitenkään minuun, mutta kai se sitten viittaa. Pidän ihmisistä ja seurasta, mutta haluan asua yksin oman kattoni alla. Seurustelunalut ovat aina katkenneet siihen, että minua alkaa ahdistaa, siis jokin hahmoton mörkö tulee minun ja seurustelukumppanin väliin.
Pienet huomionosoitukset ovat kivoja, niitä harrastan mielelläni itsekin. Takertumista ja pomottamista en siedä yhtään, ja kumpaakin on miehiltä poikkeuksetta sekä saatu että odotettavissa. En ole viritellyt mitään miesjuttuja kymmeneen vuoteen, enkä voi millään tavalla sanoa katuneeni tätä aikaa. Vapaa-aikaa. Kai minä siis olen sitoutumiskammoinen.
Itse olen 32-vuotias nainen ja mua kyllä ahdistaa ajatus parisuhteesta / sitoutumisesta. Tämä tosin voi johtua edellisestä suhteesta jossa avopuolison elämä pyöri melkein yksinomaan minun ympärilläni. Oli muuttanut ulkomaista (Iso-Britanniasta) minun vuokseni Suomeen ja vaikka puhui äidinkielenään englantia niin oli vaikea löytää omia suomalaisia ystäviä, joten oli sitten töiden jälkeen kaikki illat kotona, halusi tehdä kaikki asiat yhdessä, mun kavereista tuli myös sen kavereita jne... Asuttiin halvan vuokran takia yksiössä vaikka halusin muuttaa isompaan asuntoon (ja meillä olis ollut varaakin). Oltiin kolme vuotta yhdessä kunnes itse lähdin menemään, nyt oon ollut yli vuoden sinkkuna.
Toisaalta haluaisin parisuhteen koska en ole varsinaisesti erakko luonteeltani mutta pelottaa vaan että sama toistuu...
Ei tarkoita että sinussa olisi jotain vikaa. Totta kai naisissa on sitoutumiskammoisia aivan kuten miehissäkin.
Itsekin kärsin sitoutumiskammosta ja vuosikausia annoin pakit jokaiselle miehelle, josta huokui kaipuu parisuhteeseen. Lopulta osittain miehen ja osittain suvun ja ystävien painostuksesta taivuin parisuhteeseen kuultuani paljon perusteluja miksi se on hyvä diili.
Pian parisuhteen alettua aloin syödä ahdistukseeni ja lihoin. Kadotin elämäniloni ja onnellisuuteni. Suuri osa kavereista katosi koska eivät enää tunnistaneet minua samaksi ihmiseksi, enkä tunnistanut itsekään. En siis saanut suhteesta mitään irti vaan ainoastaan menetin.
Se on se ja sama onko kahle kultainen, kahle se on kuitenkin.
Tottakai voi. Naisissakin on erakkoja :)