Onko täällä ketään pitkässä onnellisessa parisuhteessa elävää?

Perusonnellisia mutta aika matalalentoa joiltakin osin.

Tänäsyksynä tulee täyteen 16v avioliittoa ja 24v yhteistä taivalta.

N40

Onko 18 vuotta pitkä? Me ollaan oltu onnellisia, enkä osaa kuvitella, että se muuksi muuttuisi. Meidän liitto on mielestäni onnellinen siksi, että ollaan sukulaissieluja, samanlaisia ihmisiä. Meille ei tule riitaa mistään. Ollaan kiinnostuneita hyvin paljon samoista asioista ja pystytään puhumaan kaikesta.

Ei kai sellaista pitkää liittoa olekaan, jossa elämä olisi koko ajan yhtä auvoa ja onnea. Mutta perusonnelista täälläkin, myötä- ja vastoinkäymisineen. Naimisissa 20 v.

Kuukausi sitten olisin sanonut, että meillä on. Mutta se päättyi sitten äkkiä, kun mies päätti, että hän haluaa sittenkin lapsia.

Ollaan oltu yhdessä 24 vuotta ja ollaan kyllä onnellisia. Elämässä on kaikenlaisia, isojakin vastoinkäymisiä ja kaikki ei aina mene putkeen. Silti meillä on hyvä olla yhdessä. Mekään emme riitele juurikaan, mutta suhteen alussa riitelimme paljonkin. Jotenkin tämä suhde on parantunut vuosi vuodelta. Seksi on hyvää ja toimivaa, vaikka harvemmin siinä on alkuaikojen huumaa.

Ja oikein odotan, että parinkymmenen vuoden päästä pääsemme eläkkeelle ja voimme silloin nauttia yhdessäolosta ilman jatkuvaa kiirettä. 

9-vuotta yhdessä, 5 naimisissa.

Onnellisia ollaan, kaksi lasta ja hyvä taloustilanne. Liiton varmaan pitänyt onnessa myötätuuli elämässä ja samanlaiset elämänarvot. Siis rakkauden lisäksi <3

No minä olen, 16 vuotta tulee kohta täyteen. 2 lasta ja kolmatta toivotaan. Mies on myös onnellinen ja tyytyväinen sekä käytöksensä että sanojensa perusteella.

Koen, että tärkein syy hyvään suhteeseemme on, että valitsimme aikoinaan molemmat "sen oikean" - en siis oikeasti usko, että jokaiselle on vain yksi oikea, mutta meidän tapauksessa on aina tuntunut siltä, että näin on. Ja suhde alkoi suuresta intohimosta ja tunteesta, että tämä ihminen ymmärtää minua toisin kuin kukaan muu, ja nämä tunteet ovat kantaneet tähän päivään.

Muita syitä on vaikea analysoida. Toinen syy on ehkä se, että olemme molemmat aika epäitsekkäitä ja vastuuntuntoisia luonteeltamme.

Yksi syy arjen onneen saattaa olla se, että molemmilla on perheen ja suhteen lisäksi ns. oma elämä ja toimimme aika paljon niin, että toinen on lasten kanssa ja toinen on omissa menoissaan. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta meillä toimii. Ja on meillä perheen keskeistäkin aikaa, mutta siis molemmat käyvät kaverien kanssa ulkona ja harrastuksissa myös aika paljon.

Meillä parisuhdetta on takana yli 30 vuotta. Välillä oli vaikeita aikoja varsinkin lasten ollessa pieniä, mies kun halusi elää yhteen aikaan poikamieselämää ja minä uuvuin täysin. Minä ehdotin miehelle, että jos hän ei halua perhe-elämää, pistetään lusikat jakoon, mutta mies ei halunnut. Onneksi mies itse tajusi, että entinen meno ei voinut jatkua.

Nyt meillä on lapset muuttaneet pois kotoa ja kyllä me olemme onnellisia yhdessä. Viihdymme hyvin kahdestaan ja meillä on vieläkin paljon keskustelunaiheita. On mukava, kun lapset tulevat käymään, mutta mukava on myös se, kun he lähtevät takaisin koteihinsa. Vuosein varrella meillä on ollut työttömyyttä ja vakavia sairastumisia, mutta hyvin olemme niistä selvinneet tiiminä.

Onnellisessa liitossakaan ei kokoaja ole onnellinen, mutta, jos haetaan sitä, että rakastaa puolisosaan haluaa olla hänelle hyvä, nauttii seksistä, luottamuksesta ja toteuttaa haaveita yhdessä, niin silloin meidän liitto on onnellinen.

Salaisuutta, jos hakee, niin ainakin valitsimme toisemme tunteella, eikä järjellä. Erilaisuus, itsenäisyys, suunnitelmista puhuminen. Kielteistenkin tunteiden näyttäminen, hyvä seksi ja ehdoton luottamus. Tahto.

Pistäisin tuohon luottamukseen eniten paino arvoa. Sen myötä tulee kaikki muu.

20v. yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Toinen syy on ehkä se, että olemme molemmat aika epäitsekkäitä ja vastuuntuntoisia luonteeltamme.

Me ollaan tuollaisia myös mieheni kanssa, meitä yhdistää tuon lisäksi sellainen yhteisymmärrys kaikessa, ja meilläkin pitkä onnellinen parisuhde, vähän päälle 10v ja naimisissa joitakin vuosia.

Itse ajattelin ennen etten halua edes mitään parisuhdetta, välttelin aktiivisesti parisuhteeseen joutumista, koska näin niin paljon kaikenlaisia sekopäitä ja onnettomia liittoja, mutta kohtalon ironiaa (?) se, että ainakin tähän mennessä meidän parisuhde on ollut niin onnellinen, olin nimittäin varma ennen ettei ole olemassa onnellisia parisuhteita.

Vaikka tämä joskus päättyisi huonosti, tai jotain, niin tulen aina olemaan kiitollinen siitä, että olen saanut jakaa elämää niin mielenkiintoisen ihmisen kanssa kuin mun mies.

On meitä onnellisiakin. :) Suhde on kestänyt nyt 13 vuotta, mutta on siinä mielessä pitkä, että ollaan miehen kanssa vasta kolmenkympin korvilla. On meillä toki pientä ristiaallokkoakin ollut aikanaan, mutta enimmän aikaa ollaan todella onnellisia. Sanoisin, että meidän vahvuus on siinä että on yhteinen arvomaailma ja paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Lisäksi samankaltainen huumorintaju on auttanut paljon. Siitä on ollut varsinkin hyötyä nyt vauvavuoden aikana, kun välillä on sellaisia tilanteita ettei tiedä nauraisiko vai itkisikö. Silloin nauretaan yhdessä, vaikka sitten miten kipeille tai tyhmille jutuille. :D

Kohta 15 vuotta ollaan oltu yhdessä, eihän se oikeasti vielä mikään pitkä aika ole kun elämänmittainen suhde on tavoitteena mutta meidän ikään nähden ihan hyvin kuitenkin. Välillä on ollut tosi vaikeitakin kausia mutta enimmäkseen oikein mukavaa.

Yksi tekijä mielestäni on ihan vain tuuri - me nyt vain satutaan sopimaan hyvin toisillemme. Mutta toinen tekijä on se, että me ihan oikeasti yritetään elää tätä elämää niin että kummallakin olisi hyvä olla. Fyysinen läheisyys on meille tärkeää ja meillä on omat "rutiinit", jotka varmistavat sen, että sitä on ainakin vähän joka päivä (esimerkiksi halataan ja pussataan aina kun tavataan ja erotaan). Ollaan opeteltu puhumaan asioista rauhallisesti ennen kuin ongelmat kasvavat isoiksi ja tulee räjähdys ja ennen kaikkea kuuntelemaan kärsivällisesti, tämä on vähentänyt riitelyn melkein minimiin. Raha-asioista, kotitöistä sun muista keskustellaan ja systeemeitä muutetaan tilanteen mukaan. Kun elämä on heittänyt eteen vastoinkäymisiä, ollaan yritetty välttää toistemme syyttelemistä ja sen sijaan asettua yhteiseen taistelurintamaan. Pyritään viettämään paljon aikaa yhdessä, vaikka totta kai molemmat tarvitsevat myös omaa aikaa joko yksin tai ystävien kanssa.

Juu, en tietystikään tarkoittanut että pitkä suhde olisi pelkkää onnellisuutta. Ymmärrätte kuitenkin varmasti mitä tarkoitin, siis pidemmän päälle onnellisessa liitossa jonka vastakohta on se onneton...

Kiva lukea näitä. :) Meillä on vasta reilu seitsemän vuotta takana, uusperhe ollaan... Mulla vaan tuntuu tänään olevan taas sellainen vastarakastunut pölhö -olotila niin piti tehdä tälläinen aloitus. :D Mekin valittiin toisemme täysin tunteella ja se yhteenkuuluvuuden tunne mikä meillä parhaimmillaan on, on kyllä voimakas. Tietysti on huonoja päiviä, huonoja viikkoja ja matalalentovaiheita mutta aina sieltä jostain tulee tämä pölhö-tunne ja taas pyörii sukat jalassa. :D

Juu, yhdessä oltu 17 v. Toki välillä tulee sanomista, mutta harvoin sellaisia kunnon riitoja, ja välillä on ollut raskaampia kausia (mm. terveysongelmia) mutta sanoisin silti että olemme olleet onnellisia noin yleisesti ottaen.

Mikä on pitänyt onnellisena? Molemminpuoleinen kunnioitus ja luottamus, hyvä keskusteluyhteys jonka ansiosta erimielisyydet pystytään yleensä  ratkaisemaan asiallisella keskustelulla ennen kuin menee kinasteluksi, päivittäiset pienet hyvät hetket: suukot ja halaukset, yhdessä nauraminen, juttelu ja puuhastelu. Olemme hyvin samanlaisia, muttemme toistelle kopioita. Teemme paljon asioita yhdessä, mutta kummallakin on myös tilaa omille jutuille.

16 vuotta yhdessä. Kummankin toinen pidempi suhde, tavattu ±30-vuotiaina, ainoastaan yhteisiä lapsia. Salaisuus on varmaan realistiset odotukset.... mies ei kuvitellut saavansa prinsessaa eikä kodinkonetta, minä en odottanut rikasta prinssiä valkoisella ratsulla.

Vierailija kirjoitti:

Kohta 15 vuotta ollaan oltu yhdessä, eihän se oikeasti vielä mikään pitkä aika ole kun elämänmittainen suhde on tavoitteena mutta meidän ikään nähden ihan hyvin kuitenkin. Välillä on ollut tosi vaikeitakin kausia mutta enimmäkseen oikein mukavaa.

Yksi tekijä mielestäni on ihan vain tuuri - me nyt vain satutaan sopimaan hyvin toisillemme. Mutta toinen tekijä on se, että me ihan oikeasti yritetään elää tätä elämää niin että kummallakin olisi hyvä olla. Fyysinen läheisyys on meille tärkeää ja meillä on omat "rutiinit", jotka varmistavat sen, että sitä on ainakin vähän joka päivä (esimerkiksi halataan ja pussataan aina kun tavataan ja erotaan). Ollaan opeteltu puhumaan asioista rauhallisesti ennen kuin ongelmat kasvavat isoiksi ja tulee räjähdys ja ennen kaikkea kuuntelemaan kärsivällisesti, tämä on vähentänyt riitelyn melkein minimiin. Raha-asioista, kotitöistä sun muista keskustellaan ja systeemeitä muutetaan tilanteen mukaan. Kun elämä on heittänyt eteen vastoinkäymisiä, ollaan yritetty välttää toistemme syyttelemistä ja sen sijaan asettua yhteiseen taistelurintamaan. Pyritään viettämään paljon aikaa yhdessä, vaikka totta kai molemmat tarvitsevat myös omaa aikaa joko yksin tai ystävien kanssa.

Tämä kuulostaa myös tutulta :)

T. 14

Me ollaan oltu 30 vuotta yhdessä ja siitä 25 vuotta naimisissa. Meillä on ollut kaikenlaisia vaiheita, yksi iso kriisikin. Silloin oli hilkulla, että pannaan lusikat jakoon. Siitäkin selvittiin yhdessä asia perinpohjaisesti läpikäyden ja myös ammattiauttajan avulla. Mielestäni alkuaikojen vaikeutemme johtuivat siitä, että mieheni oli nuorempana ns. renttu ja toimi sen mukaan. Ikä on rauhoittanut hänet ja nykyisin hän on vastuullinen perheenisä. Meillä on riesoinamme vakavia kroonisia sairauksia. Tunnen, että vastoinkäymiset ovat hitsanneet meidät tiiviisti yhteen. Seksiä meillä harrastetaan paljon. Toki intohimo siitä on kadonnut aikoja sitten. Kuiviakin kausia on ollut. Olemme rakastuneet toisiimme monta kertaa uudelleen.

Joku sanoi realistiset odotukset, ja se on mielestäni hyvä muistaa myös. Pari tuttua on sellaisia että suhteet eivät kestä alkuhuumaa pidempään, ja (voin tietysti olla väärässä) mutta tulee sellainen vaikutelma että he odottavat sen huuman kestävän samanlaisena ikuisesti.

Tänä keväänä tulee viisi vuotta täyteen mieheni kanssa. Olemme hyvin onnellisia.

Suhteen alkuaikoina riitelimme paljon ja emme osanneet hoitaa ristiriitatilanteita oikein. Minä olin liian ehdoton ja valitin liikaa ja kaikesta. Mies taas ei halunnut puhua mistään, vaan hautoi ongelmia mielessään. Ongelmien kasaantuessa kävimme sitten eron partaalla ja olimme laittamassa lusikat jakoon.

Rakastimme toisiamme kuitenkin liikaa että olisimme voineet luovuttaa. Aloitimme alusta, ja tällä kertaa tiedostimme, mitä teimme aiemmin väärin. Nykyään elämä on varsin seesteistä ja arki sujuu. Mies puhuu nykyään enemmän mietteistään ja minä olen armollisempi sekä itseäni että miestä kohtaan. Ongelmat selvitetään ilman taisteluita. Seksi on parempaa kuin koskaan ja sitä on lähes yhtä paljon kuin suhteen alkuaikoina.

Olemme kihloissa ja suunnittelemme perheenlisäystä.

Yhdessä oltu 33 vuotta, naimisissa kohta 26 vuotta, moottoripyöriä 4,  lapsia 3, koiria 2 ja monenlaista on matkalla kohdattu, mutta erosta ei ole ikinä edes keskusteltu.  Kun on yhteneväiset ajattelutavat ja samanlainen huumorintaju, pärjää pitkälle.