Lue keskustelun säännöt.
Pariutuminen: Ikisinkku vs. seurustelusuhteita takana
24.01.2016 |
Olen ns. ikisinkku. Olen jo kolmekymppinen, mutta en ole ikinä ollut varsinaisessa parisuhteessa. Jostain syystä kiinnostun miehistä, jotka eivät sitten pidemmän päälle ole tarpeeksi kiinnostuneita minusta ja päinvastoin. Ja nyt tässä iässä olen saanut huomata suurimman osan potentiaalisista miehistä olevan varattuja.
Toisaalta olen huomannut, että kavereillani, joilla on seurustelusuhteita takana, ei ole vastaavia pariutumisongelmia erojen jälkeen, vaikka ovat samaa ikäluokkaa kanssani. Jostain syystä heillä on kyky löytää uusi mies usein jo vuoden sisällä siitä kun edellinen suhde on päättynyt. Kaiken lisäksi miehet ovat usein mukavan oloisia kavereita: tulevat hyvin toimeen omillaan, ovat sosiaalisia ja fiksuja. En näitä miehiä tietenkään himoitse, mutta tämä usein toistunut kaava saa minut miettimään, mikä minussa on vikana, kun en saa kestäviä suhteita solmittua enkä usein edes tapaa kiinnostavia miehiä.
Kommentit (16)
olen miettinyt samaa. tosin olen vasta 22v, joten en ajattele asiaa ihan ikisinkkuuden kannalta. olen kuitenkin huomannut että jotkut kavereistani - joiden kanssa koen vahvaakin samankaltaisuutta ja ollaan ku paita ja perse - vetävät puoleensa näitä parisuhdemiehiä ihan tasaiseen tahtiin.
olen tullut siihen tulokseen että en itse tarvitse parisuhdetta niin että se näkyisi ja välittyisi olemuksessani ja tekemisissäni joten parisuhdemiehet ei kiinnostu. toinen ääripää on taas se, jos koet oikeasti tarvitsevasi sen parisuhteen, etkä pärjää yksin, välittyy se kai helposti epätoivoisuutena joka vetää helposti taas sitten ihan omaa miestyyppiä puoleensa - jotka ei myöskään ole niitä parisuhteen etsijöitä.
mutta mene ja tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on pohjimmiltaan taidoista. Ihmisillä, joilla on kokemusta parisuhteista, on keskimäärin paremmat parisuhdetaidot. He ovat niissä nuoruuden suhteissa opetelleet (usein kantapään kautta), mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Näiden taitojen ansiosta he saavat solmittua helpommin toimivia parisuhteita jatkossa.
Vastaavasti jos parisuhdetaidot puuttuvat, on vaikea solmia parisuhteita, joissa näitä taitoja voisi kehittää. Parisuhteen puuttuminen voi ahdistaa ja tehdä epävarmaksi, mikä vaikeuttaa parisuhteen solmimista ja heikentää taitoja. Näin kehä on valmis.
Sama ilmiö näkyy koululaisten parissa. Ne lapset, joilla on hyvät sosiaaliset taidot, saavat kavereita ja kehittyvät edelleen. Kun sosiaaliset taidot ovat huonot, ei saa tilaisuuksia parantaa niitä. Tätä kutsutaan matteusvaikutukseksi: heille, joilla on, annetaan.
Tämän on tarkoitus olla rohkaiseva viesti. Kyse ei ole mistään maagisesta ominaisuudesta, joko ihmisellä joko on tai ei ole vaan kyvyistä, joita voi itse kehittää.
Mikä oli se ongelma? Jatka vaan samaan malliin, et selvästikkään tarvitse miestä mihinkään.
Joillekin parisuhde on päämäärä, ei jotakin johon joko ajaudutaan tai sitten ei, vaan siihen määrätietoisesti pyritään ja sitten määrätietoisesti pidetään pystyssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikisinkut ovat oikeasti tosi kranttuja. Miehen pitäisi olla täydellinen, eikä sellaista ole olemassakaan. Kiinnitätkö huomiosi vääränlaisiin miehiin, jotka eivät ehkä halua samoja asioita kanssasi? Laajenna näkökulmaa, treffaile sellaisiakin miehiä jotka eivät heti pistä sukkiapyörimään jaloissa. Voit yllättyä iloisesi. Aina "se oikea" ei aiheuta räjähdystä vaan tunteet voivat kehittyä ja kuumeta tutustuessa.
Täällä 29v ikisinkku joka huomannut ihan saman. Onko tässä enää muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä loppuelämän yksinäisyys? Kaikilla ystävillä alkaa olla jo lapsiperhearki pyörimässä eikä mitään yhteistä enää löydy, yksinäisyys siis kolkuttelee ovella kaveripuolellakin.
En edes tiedä mistä niitä sopivia miehiä kannattaisi etsiä. Netti ei ole tuottanut tulosta ja baariympäristö ei tunnu kivalta...
Sympatiat ap:lle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. ikisinkku. Olen jo kolmekymppinen, mutta en ole ikinä ollut varsinaisessa parisuhteessa. Jostain syystä kiinnostun miehistä, jotka eivät sitten pidemmän päälle ole tarpeeksi kiinnostuneita minusta ja päinvastoin. Ja nyt tässä iässä olen saanut huomata suurimman osan potentiaalisista miehistä olevan varattuja.
Rima liian korkealla.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on pohjimmiltaan taidoista. Ihmisillä, joilla on kokemusta parisuhteista, on keskimäärin paremmat parisuhdetaidot. He ovat niissä nuoruuden suhteissa opetelleet (usein kantapään kautta), mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Näiden taitojen ansiosta he saavat solmittua helpommin toimivia parisuhteita jatkossa.
Vastaavasti jos parisuhdetaidot puuttuvat, on vaikea solmia parisuhteita, joissa näitä taitoja voisi kehittää. Parisuhteen puuttuminen voi ahdistaa ja tehdä epävarmaksi, mikä vaikeuttaa parisuhteen solmimista ja heikentää taitoja. Näin kehä on valmis.
Sama ilmiö näkyy koululaisten parissa. Ne lapset, joilla on hyvät sosiaaliset taidot, saavat kavereita ja kehittyvät edelleen. Kun sosiaaliset taidot ovat huonot, ei saa tilaisuuksia parantaa niitä. Tätä kutsutaan matteusvaikutukseksi: heille, joilla on, annetaan.
Tämän on tarkoitus olla rohkaiseva viesti. Kyse ei ole mistään maagisesta ominaisuudesta, joko ihmisellä joko on tai ei ole vaan kyvyistä, joita voi itse kehittää.
Enemmän on kyse siitä, millainen ihminen on luontaisesti. Onko hän kotona viihtyvä, sitoutuva ja sovitteleva vai ei. Usein seurustelleesta tulee enemmänkin mieleen, että kyseisellä henkilöllä on vaikeuksia kestää saman katon alla asumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tilanne. Oon ihmetellyt miten jotkut ei niin ihmeelliset miehet pääsevät suhteesta toiseen, mutta itelle ensimmäisenkin löytäminen on mahdotonta. En voi sosiaalisesti olla ihan tumpelo, kun kelpaan naisille kuitenkin työntekijänä
Joo ymmärrän sua ap. Mä olen ollut sinkku iät ja ajat ja jos jotain pientä vipinää on ollut niin se on tapahtunut sitoutumisesta kiinnostumattomien miesten kanssa. Ihmiset ihmettelee miksi olen sinkku kun olen kiva ja ihan hyvännäköinenkin. Mutta kun en voi mitään kriteereitä sillä tavalla alentaakaan kun vääränlaiset miehet alkavat ahdistamaan. Olen mielummin yksin sen takia. Mulla ei tosiaankaan ole mitään ihme kriteereitä, mutta pakkohan sen miehen kanssa on viihtyä! Ehkä olen liian itsenäinen, jotta etsisin mitä tahansa miestä parisuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä 29v ikisinkku joka huomannut ihan saman. Onko tässä enää muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä loppuelämän yksinäisyys? Kaikilla ystävillä alkaa olla jo lapsiperhearki pyörimässä eikä mitään yhteistä enää löydy, yksinäisyys siis kolkuttelee ovella kaveripuolellakin.
En edes tiedä mistä niitä sopivia miehiä kannattaisi etsiä. Netti ei ole tuottanut tulosta ja baariympäristö ei tunnu kivalta...
Sympatiat ap:lle.
Kokeile nuorempia miehiä. Itseä kiinnostaisi vähän vanhempi nainen, mutta ne ei kiinnostu nuoremmista.
En tiedä mikä ap:n syy on, mutta joillakin olen huomannut sitä, että suhde on etukäteen suunniteltu ja sitten vain etsitään sitä valmiiseen muottiin sopivaa puolisoa. Pahimmillaan on näiden ihanneappivanhempienkin ammatit mietitty valmiiksi ja asuinpaikat, autot, harrastukset,...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyse on pohjimmiltaan taidoista. Ihmisillä, joilla on kokemusta parisuhteista, on keskimäärin paremmat parisuhdetaidot. He ovat niissä nuoruuden suhteissa opetelleet (usein kantapään kautta), mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Näiden taitojen ansiosta he saavat solmittua helpommin toimivia parisuhteita jatkossa.
Vastaavasti jos parisuhdetaidot puuttuvat, on vaikea solmia parisuhteita, joissa näitä taitoja voisi kehittää. Parisuhteen puuttuminen voi ahdistaa ja tehdä epävarmaksi, mikä vaikeuttaa parisuhteen solmimista ja heikentää taitoja. Näin kehä on valmis.
Sama ilmiö näkyy koululaisten parissa. Ne lapset, joilla on hyvät sosiaaliset taidot, saavat kavereita ja kehittyvät edelleen. Kun sosiaaliset taidot ovat huonot, ei saa tilaisuuksia parantaa niitä. Tätä kutsutaan matteusvaikutukseksi: heille, joilla on, annetaan.
Tämän on tarkoitus olla rohkaiseva viesti. Kyse ei ole mistään maagisesta ominaisuudesta, joko ihmisellä joko on tai ei ole vaan kyvyistä, joita voi itse kehittää.
Parisuhdetaidot... kaikkea sitä kuulee. Eipä tullut mielenkään ottaa paineita mistään "parisuhdetaidoista" ja niiden "puuttumisesta" vaikka olin sinkku 3-kymppiseksi. Jos pärjää ihmisten kanssa yleensäkin, ei mitään ongelmaa. Ei tämä ole mitään rakettitiedettä. Sillä pääsee pitkälle, että rakastaa ja haluaa toiselle hyvää.
Sasse. Minä olen jo 51 ja yhä tuossa tilanteessa. Kukaan ei suostu kertomaan, miksi.