Rehellisesti! Jos ei tarvitsisi välittää muista, olisitko tyytyväinen painoosi ja ulkonäköösi?
Kyselen siksi, koska kolmannen lapsen myötä minulla on tullut kiloja - myönnän. Ennen kolmatta lasta olin aika poikamainen vartaloltani ja nyt kroppa on saanut vasta naiselliset muodot ja kurvit ja itse olen enemmän kuin tyytyväinen ulkonäkööni. Mutta mitä ovatkaan kommentoineet muut, jopa lähipiiriin kuulumattomat ihmiset? Aivan käsittämättömiä juttuja, kuten.. " älä huoli, nuo kilot lähtee kun lapset muuttaa pesästä", " odotatko neljättä lasta/ kaksosia" (???!)........ Ja nämä kaikki aikuisten ihmisten suusta, ymmärtäisin jos lapsi möläyttäisi jotain tuollaista.. Ihmisiä tuntuu vielä enemmän ärsyttävän, jos sanon että itse voin hyvin näin.
Kommentit (19)
En minä muista välitäkään, mutta itseä kyllä vituttaa, kun vanhat vaatteeni vaikuttavat nykyään napapaidoilta, läskimakkara tunkee sieltä takin alta ja selkä palelee pakkasessa.. Kunto meinaa pettää erinäisissä hommissa, hädin tuskin mahdun enää laskettelumonoihin, jne. Ihan itsekkäistä syistä koitan saada painoani kuriin, ei paskaakaan kiinnosta, mitä vieraat ihmiset ajattelee. Puolisolle olen ihan fine.
Kyllä, mulla oli laiha vartalo viimeksi ala-asteella joten en osaa kaivata sitä mitenkään ja vaikka miten laihtuisin niin ruma se kroppa silti olisi ku iho roikkuu ja arvet paistaa joka puolelta. Jos muut ei olisi kuitenkaan arvostelemassa mikä on mun pahin pelko niin olisin erittäin onnellinen koska olen sujut sen kanssa että tälläinen olen enkä ikinä saa sitä unelmakroppaa eikä se haittaa. Keskityn elämässä sitten asioihin joilla on oikeasti merkitystä. Tietysti laihdun mä silti tässä pikkuhiljaa, vaikka olisin maailman viimeinen ihminen niin niitä terveyshaittoja ei pääse pakoon mihinkään. Pienempi paha se terve ja ruma on kuin sairausaltis ja ruma kroppa.
En. Viimeksi olin tyytyväinen kroppaani kun painoin melki 10 kiloa vähemmän. Se on hassua, koska monet tosi timmit painaa saman verran ku mä. Itselle kilot kertyy rumasti ja painan aina vähemmän kun miltä näytän. Yleensä ihmiset luulee että painan 10 kiloa enemmän. Mutta siksi seuraankin nykyisin mittanauhaa. T: 163cm/62kg, mutta vyötärön ympärys 78cm
Mä en nyt oikein pääse jyvälle tuohon otsikkoon... Siis kenestä mun pitäis välittää ja miksi? Ja miten se liittyy painooni ja ulkonäkööni?
Sen voin sanoa, että evvk muiden mielipiteille mun ulkonäöstä ja vartalosta/painosta. Mitä nuo kenellekään kuuluu? Olen ihan tyytyväinen tämän hetkiseen olemukseeni, vaikka on ylipainoakin kertynyt ja pärstäkerroin ei ole lähellekään Miss Universum-tasoa, ei edes Miss "Kokkola".
En jaksa murehtia tällaisia asioita sitten pätkääkään.
Mulle sopiva paino olisi 80-82kg, nyt 88kg, manboobsit alkaa roikkumaan ja maha kasvaa.
En ole tyytyväinen. Ulkonäköpaineeni eivät ole koskaan lähteneet muista ihmisistä. Minua on jopa joskus nuorempana sanottu liian laihaksi. Nyt olen ehkä noin 5kg painavampi. Olen huomannut, että en ole sinut itseni kanssa kropassa, jossa on liikaa rasvakudosta. En yksinkertaisesti tunne itseä itsekseni. Itsevarmuuteni on parhaimmillaan laihana. Luultavasti se on niin iso osa identiteettiä, koska olen lähes koko ikäni ollut melko hoikka. Välillä saan otettua itseäni niskasta kiinni. Herkästi alan kuitenkin mässytellä stressaavassa elämäntilanteessa.
No homma on siinä, että olen lihonut vajaassa kahdessa vuodessa varmaan 10 kiloa. Ois sillon pitänyt tajuta, ettääiti paino oli minulle juuri hyvä... Parisuhdekiloja sanoisin, miehen tapaamisen jälkeen on alkanut nousta. Nyt on pakko päästä sinne normaalipainoon. Projekti ei innosta, mutta en tunne oloani mukavaksi tässä painossa.
Outo ajatus aikuiselle tuo että pitäisi muiden mielipiteistä välittää. Olen n. 7 kg yli normaalipainon ja enemmänkin on ollut painoa, mutta ikinä kukaan ei ole ole sanonut puolta sanaakaan millään tavoin pahaa painostani. Ei ikinä. Ihmeellisissä piireissä siis kuljet jos jollakin on varaa arvostella naarmutusten ulkonäköäsi ja sinä sen nyökytellen vastaan otat itkien sitten täällä ventovieraille asiaa. Kuulostaa enemmän teinien touhulta kuin aikuisten.
Hmmm... Melkein. Haluaisin pienemmät rinnat ja kohdunpoiston.
Olisin tyytyväinen. Nyt en ilmeisesti saisi olla, koska olen hieman alipainoinen (162/45). Olen kuitenkin terve ja mielestäni ihan hyvännäköinen, mutta aina saa kuulla miten luuviululta muka näytän, ja että kyllä nyt aikuisen naisen pitäisi vähän enemmän painaa. Laihempi en haluaisi olla, mutta tämä on ihan hyvä ja en kyllä nytkään ala toisten takia hankkimaan lisäkiloja, tulee sitten itsestään jos on tullakseen.
Olisin. BMI on noin 19 ja pysyisin terveenä tämänkokoisena. Olen kuitenkin niin pitkä ja rintava, etten näytä hoikalta vasta kuin vakavasti alipainoisena. Valitettavasti lähipiiri ottaa vakavasti vain laihat ihmiset, joten minulle on kehittynyt vartalokompleksi ja tarkoituksenani on laihduttaa vielä varmaan kymmenisen kiloa.
Olisin tyytyväinen itseeni, jos muista ei tarvitsisi välittää. Koko lapsuuteni seurasin, kuinka isäni haukkui äitiäni lihavaksi ja lopulta he erosivat, kun äitini niin kärsi tuosta haukkumisesta. Olen saanut aina kokea, että vain hoikka on oikeutettu rakkauteen. Nyt kun olen imetyksen loppumisen myötä lihonut, pelkään kovasti, että mieheni lakkaa rakastamasta minua ja vihaa ulkonäköäni salaisesti vaikkei mitään sanokaan.
Muiden ihmisten mielipiteistä en välitä, mutta erikoislääkärin mielipidettä kuuntelen. Minulla on krooninen sydänsairaus ja ylipaino rasittaa sydäntä, joten yritän laihduttaa normaalipainoon (olen nyt lievästi ylipainoinen). Aviomies vaikuttaa kyllä tykkäävän lihavista naisista, esimerkiksi Raakel Lignell oli hänestä paremman näköinen ennen laihdutusta.
Olen aina ollut tuytyväinen.Niin tyhmä en ole ollut, että viitsisin tuhlata energiaani ulkonäkökusymyksiin
Olisin ja olenkin. 164/62,5 on ihan sopiva normipaino tällaiselle 50+:lle:) Vaatteet istuu hyvin, mekot ja hameet näyttää kivoilta päällä. Jaksan olla aktiivinen niin kotona kuin töissäkin.
Mnjaa. Olen ollut lihava niin kauan kuin muistan, tosin näin aikuisena kun lapsuuskuvia katson, niin lapsena olin vain roteva ja ikäisekseni pitkä, enkä lihava. Olen kai jotenkin epäsuhteessa vartalooni, mutta olen kokenut oloni aika samaksi (lihavaksi) riippumatta siitä onko painoa 70 vai 110 kg. Aina olen myös halunnut/yrittänyt laihduttaa, mutta ei se ikinä ole onnistunut.
Nyt kolmannen lapsen myötä paino on vajonnut nopeasti tuonne noiden lukemien välille, toivottavasti menee vielä tuonne seitsemällä alkaviin lukuihin. Nopea painon tippuminen on osoittanut minulle, että sillä painolla on lopulta vähemmän merkitystä kuin luulin. Lapsena/nuorena luulin, että tietyssä koossa alkaa täysin uudenlainen ihmeellinen elämä, nyt näyttää siltä että 20 kg voi lähteä ja ainoa ero on siinä että olen sen 20 kg kevyempi ja tilavuudeltani pienempi.
Sekin on silti ihan hyvä. Kiva että kaapissa olevat vaatteet mahtuu päälle ja on helpompi kumarrella jne. Mutta en ole silti tyytyväinen painooni nyt vaan haluan vielä ainakin 15 kg pois. Jos uskoisin että kaikki muut ihmiset suhtautuu minuun ihan samalla tavalla riippumatta siitä onko bmi 30 vai 19, niin ehkä tämä jo kelpaisi. Koitan silti keskittyä siihen, että painonpudotus on vain painonpudotusta ilman muuta arvolatausta, lapsuudesta ihan tarpeeksi jo tuota taakkaa, että laihat ihmiset on parempia kuin lihavat ja on kamala asia olla lihava. Yritän ajatella sitä vain käytännöllisenä asiana, kevyempi olla vähän kevyempänä ja siinä se, kuten että kivempi pakkaseen vaan pukea se pipo ja talvihousut vaikkei aina eteisessä huvittaisi.
Päätin lopettaa turhan itsekritiikin, kun katselin muutaman vuoden takaisia kuvia itsestäni ja totesin olevani niissä ihan nätti. Tästä ei enää ylöspäin ainakaan olla menossa, joten parasta vaan nauttia joka hetkestä. :D
En, koska olen sairauden jälkeen niin lihava, että se haittaa liikkumista. Laihdutusprosessi olisi käynnissä vaikka asuisin autiolla saarella, kunnes pääsee taas kumartumaan ja kyykistymään niin, ettei maha ole tiellä.
Tällä hetkellä en, koska elämäntilanteen myötä on lähtenyt vähän käsistä. Mutta juuri siksi nyt teenkin asialle jotain :)
-20kg niin olisin oikein tyytyväinen, olisin silloin 65/161 ja en langanlaiha mutta en lihavakaan. 55 kilossa oli hyvä mutta tissit liian pienet, 50 putosi raskauspahoinvoinnin takia ja silloin olin jo aivan liian laiha.
Olen miettinyt tätä paljon, koska itse tykkään muodoista mutta toisaalta itsetuntoni rapisee kun kiloja tulee lisää. Kestäisinkö huonon itsetunnon ja sen, etten näytä täydelliseltä alasti ja vaikeampi löytää istuvia vaatteita, kun vastapainoksi saan ihanan naiselliset muodot? Olen päättänyt että tuo 65kg on minun kompromissi, ei liikaa eikä liian vähän. Tiedostan myös että olen paljon ankarampi itseäni kuin muita kohtaan, minusta esimerkiksi eräs tuttavani näyttää nyt upealta mutta hän on puhunut että haluaisi vielä sen 10 kiloa pois että pääsisi aiempaan vartaloonsa. Makuasioista ei vaan voi kiistellä.