Lapsen eka hampaan paikkaus. Kokemuksia?
Miten teillä on menny eka paikkaus lapsella? Meillä herkkä 9v ja olen aika pettynyt kunnalliseen. Selitin jo aikaa varaessa , että suosittelen varaamaan aikaa, mutta sitä ei oltu tehty. Aluksi olivat kärsivällisiä, mutta sitten alkoi olla selvästi hermot koetuksella lääkärillä ja hoitajalla ja kellon kanssa juostiin kilpaa lapsesta välittämättä. Ensi kerralla yksityiselle. Voitteko suositella ketään päälaupunkiseudulta? Koen, että huonolla lapsen huomioimisella voi tehdä tosi hallaa tulevalle suhtautumiselle.
Kommentit (8)
Jaa, meillä on vaan hoidettu kuten ennenvanhaan, eli pakolla. Ei siitä mitään traumoja ole tullut vaan päinvastoin, on huomattu ettei se niin kamalaa ollutkaan ja hengissä selvisi. Minusta tuntuu että usein liialla herkkyyden ja pelon huomioimisella lopulta vaan vahvistetaan sitä pelkoa, asiasta tulee paljon isompi juttu kuin jos olisi vaan pysytty kovana ja sanottu "on pakko" ja hoidettu se alta pois.
Miksi et huolehtisi lapsesi hampaista niin ei tarttis pientä rääkätä.. ei ne hampaat itestään reikiinny, siihen tarvitaan kyllä säännöllistä hampaiden harjaamatta jättämistä, sekä piittaamattomuutta ruokailuajoissa ja ksylitoli-tuotteiden käytöstä. Just sayin'...
Mulla on muutama takahammas jotka ovat kehityshäiriöisiä. Ne piti sitten paikata. Poraamista oli paljon ja silloin hölmöyttäni pelkäsin puuduttamista niin paljon että kärsin kivuista. Se kipu jää kuitenkin mieleen ja lopulta sitten tuli kerta kun rohketeni murtui ja olin valmis ottamaan puudutuksenkin.
Kouluhammashoitolassa paikattiin kun olin 9. Ei ollut vanhempia mukana. Porattiin yllättäen ja ilman puudutusta. Sain hammaslääkärikammon, joka hälveni vähän vasta kun viisaudenhampaiden poisto sujui hyvin (vaadin kaikkien neljän poistoa yhdellä kertaa kun en olisi montaa kertaa uskaltanut mennä. sain niin paljon diapamia, että hihittelin koko operaation läpi). Sen jälkeen ei ole pelottanut enää niin pahasti, vaikka vastenmielistä se aina on. Eikä mulla siis ole yli 30 vuoteen ollut enää reikiä, se yks sama vanha amalgaamipaikka vain. Eli kyllä se ainakin kannusti pitämään hampaista huolta!
Kerro lapselle: Puudutuspiikkiä ei tarvitse pelätä. Puudutusta saa pyytämällä lisää.
Kerro hammaslääkärille: puudutus ehdottomasti ennen poraamista.
Meilläkin juuri paikattiin nuorimmalta lapselta hammas (vanhemmilla lapsilla ei ole ollut reikiä koskaan ja ihan samoin on nuorimmankin hampaita hoidettu). Kunnallisella oltiin ja meni tosi hyvin. Lapsi sai nostaa kättä, jos tuntui ikävälle ja lapsen tahtiin mentiin. Lisäksi lääkäri ja hoitaja olivat lapsen mielestä ihan supermukavia. Ei jäänyt traumoja, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, meillä on vaan hoidettu kuten ennenvanhaan, eli pakolla. Ei siitä mitään traumoja ole tullut vaan päinvastoin, on huomattu ettei se niin kamalaa ollutkaan ja hengissä selvisi. Minusta tuntuu että usein liialla herkkyyden ja pelon huomioimisella lopulta vaan vahvistetaan sitä pelkoa, asiasta tulee paljon isompi juttu kuin jos olisi vaan pysytty kovana ja sanottu "on pakko" ja hoidettu se alta pois.
No hyi helvetti.
Meillä lasten(kin) hampaista pidetään huolta, joten ei ole tarvetta hampaiden paikkaukselle.