Ongelma vuokratakuuden takaisin saannissa!!
Tarina on tämä: Tarvitsin asunnon ja löysin yhden TUNNETUN välitysfirman kautta sopivan. Vuokrasin asunnon ja koko ajan mukana oli välittäjä joka hoiti yhteydenpidon asunnon omistajan kanssa. Sopimuksen tehtyä välittäjä sanoi että kun olen muuttamassa pois, pitää vuokrasopimuksen irtisanomisilmoitus tehdä suoraan tuolle välittäjälle. No nyt pari kk sitten muutto tuli aiheelliseksi ja toimin juuri kun minulle oli neuvottu. Maksamaani takuuvuokraa ei kuitenkaan kuulunut (tietenkin laitoin tilinumeron irtisanomisilmoitukseen). Kyselin välittäjältä miksen ole saanut rahoja ja tämä lupasi ottaa yhteyttä vuokranantajaan. Ajattelin siis että hän lähettää jonkun muistutusviestin että "hei maksapa tämä pois".
Tänään entinen vuokranantaja soitti ja selitti että oli vasta kuullut muutosta. Välittäjä ei ollut ilmoittanut hänelle ollenkaan lähtemisestäni ja kämppä on ollut nyt pari kuukautta tyhjänä tämän vuoksi. Välittäjän lupaama viesti takuuvuokran maksamisesta olikin siis kaikkiaan ensimmäinen viesti vuokraisännälleni, josta tämä vasta tajusi että olin muuttanu pois. Vuokranisäntä on siis menettänyt potentiaalisesti kahden kuukauden vuokrasaannit ja minä maksamani takuuvuokran. Hän ihmetteli miksi en ottanut häneen yhteyttä muuttaessani, ja kerroin miten minulle oli neuvottu: että yhteyttä suoraan välittäjään ja hän hoitaa. EIPÄ OLLUT HOITANUT.
Nyt sitten mietin onko mahdollista saada koko vakuus takaisin, onko minulla enää oikeutta siihen kun en ottanut yhteyttä vuokranantajaani vaan välittäjään, jonka piti hoitaa homma. Ymmärrän että vuokranantajaa ketuttaa, kun hän on nyt menettänyt vuokria, mutta mielestäni vakuus kuuluisi kokonaisuudessaan takaisin minulle, koska olin vuokranmaksussa ja asunnonpidossa esimerkillinen. Eli kenen moka tämä nyt on? Välittäjän vai minun ja saankohan rahojani takaisin...
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se välittäjän moka on mutta jos sulla ei ole kirjallista todistetta siitä että a) välittäjä on käskenyt hoitaa irtisanomisen hänen kautta ja b) olet irtisanoutunut kirjallisesti johon välittäjä on vastannut hoitavansa asian, olet heikoilla.
On vain suullinen sopimus siitä että hän hoitaa kaiken. Muista hommista on kyllä dokumentit. Ärsyttää nyt kun otin asiasta selvää ja huomasin että pitäisi aina laittaa ilmoitus isännälle. Nyt se kuulostaa järkevältä mutta suututtaa välittäjän holtittomuus... en taida saada rahoja takaisin... ap
Vaadi rahojasi takaisin. Vuokraisäntähän sen välittäjän on palkannut, eikä ole sinun vikasi, jos homma ei niiden välillä pelitä. Älä missään tapauksessa anna heti periksi. Jos itse alat niille ihmettelemään rahojen takaisin saamista, olet heti alakynnessä. Pysy tiukkana: Rahat takaisin ja heti.
Kiitos tuestanne, yritän viimeiseen asti saada rahoja takaisin. Silti on vain kamalan tyhmä olo. Vuokrasopimuksessakin lukee, että pitää ottaa yhteyttä "vuokranantajaan tai sille jolle vuokranantaja on antanut tehtäväksi periä maksun". Kuuntelin siis liiaksi välittäjää. Onneksi tässä tilanteessa vuokraisäntäkään ei enää pidä välittäjää luottamuksen arvoisena ja sanoi että maksaa mielellään summan jos se hänelle kuuluu. Mutta pykälien edessä näyttää siltä että minä olen se joka teki väärin, vaikka välittäjä ei ole tehnyt työtään oikein. Turhauttaa kamalasti! ap
Ei välittäjä sitä asuntoa ole vuokrannut alunperinkään vaan asunnon omistaja eli vuokraisäntä, joka siis on sopimuksen toinen osapuoli. Totta kai irtisanomisilmoitus toimitetaan hänelle eikä välittäjälle. Aika perusasioita nämä ovat, tervetuloa aikuisuuteen :)

Älä lässytä, eivät nämä mitään ihan perusasioita ole.
En ole ap.

Maksoit siis välittäjälle myös vuokran, koska muutenhan hän ei ole "vuokranantaja tai se, jolle vuokranantaja on antanut tehtäväksi periä maksun".

Enpä maksanut. Muistin vielä että ennen kuin tein uuden vuokrasopimuksen, soitin kyseiselle välittäjälle ja kysyin miten irtisanomisen ilmoitus tapahtuu. Silloinkin hän sanoi että se tulee lähettää hänelle. Mutta tämäkin on vain suullista sopimista... ap
Kenen hallussa on vuokratakuutili?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei välittäjä sitä asuntoa ole vuokrannut alunperinkään vaan asunnon omistaja eli vuokraisäntä, joka siis on sopimuksen toinen osapuoli. Totta kai irtisanomisilmoitus toimitetaan hänelle eikä välittäjälle. Aika perusasioita nämä ovat, tervetuloa aikuisuuteen :)
Älä lässytä, eivät nämä mitään ihan perusasioita ole.
En ole ap.
Kyllä ne vaan perusasioita on. Tosin ei ehkä uusavuttomille pissiksille.
Oho, tämä siis vastauksena, kun yllä joku kysyi kenen hallussa vuokratakuutili on.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vuokranantajan. ap
Eihän sun tarinassa ole mitään järkeä? Onko nyt niin, että sulla on itelläs jäänyt pari vuokraa rästiin ja mietit, miten pääset vuokravakuuteen käsiksi? Siltä ainakin kuulostaa.
Miten joku voi edes kuvitella, että tekee irtisanomisilmoituksen välittäjälle. Siis jollekin satunnaiselle jampalle, joka kävi joitakin vuosia sitten pari kertaa avaamassa asunnon oven halukkaille vuokralaisille! Todella, todella tyhmää. Mikset lukenut vuokrasopimustasi? Ei välittäjät soittele ilmaiseksi sinne sun tänne hoitamassa vuokralaisen asioita. Välillä vuokranantajillakin on ihmeellisiä kuvitelmia kuten että välittäjät valvoisivat asunnon kuntoa. Eivät valvo, ellei siitä makseta!
Ihme, että välittäjä ei kommentoinut mitään kun irtisanoit. Joten voit tapella välitysorganisaation kanssa rahoista.
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi edes kuvitella, että tekee irtisanomisilmoituksen välittäjälle. Siis jollekin satunnaiselle jampalle, joka kävi joitakin vuosia sitten pari kertaa avaamassa asunnon oven halukkaille vuokralaisille! Todella, todella tyhmää. Mikset lukenut vuokrasopimustasi? Ei välittäjät soittele ilmaiseksi sinne sun tänne hoitamassa vuokralaisen asioita. Välillä vuokranantajillakin on ihmeellisiä kuvitelmia kuten että välittäjät valvoisivat asunnon kuntoa. Eivät valvo, ellei siitä makseta!
Ai miten voi kuvitella? Aika helpostikin, kun tämä välittäjä sanoi että hoitaa asian. Totta, kyseessä oli ensimmäinen vuokrasopimukseni ikinä, mutta tuo välittäjä hoiti kaiken vuokraamiseen liittyvät seikat. En ole koskaan nähnyt vuokranantajaani, vaan hän todellakin VÄLITTI kaiken tiedon välillämme, ja luotin hänen tekevän myös jatkossa, koska oli niin sanonut. Niin, ja asuin asunnossa vähän yli vuoden. Luottaminen on tyhmää, tiedän, mutta en käsitä ihmisiä jotka eivät ole sanojensa mittaisia. En edes ajatellut että minun pitäisi toimia toisin, kun välittäjä monesti sanoi että irtisanominen pitää hoitaa hänen kauttaan.
ap
Kyllä mäkin olen välitysfirman kautta hoitanut kaksi asunnon irtisanomista. Ei tullut edes mieleen, että pitäisi omistajalle kiikuttaa laput