Lue keskustelun säännöt.
Onpa hyvä, etten päässyt!
11.01.2016 |
Onko teillä sellaisia juttuja, joista myöhemmin olet alkanut ajatella, että olipa hyvä, kun en päässyt tai saanut jotain? Vaikka ensin harmitti.
Minua harmitti ihan kamalasti yksi työ mikä meni sivu suun 20-vuotiaana, se meni suhteilla se paikka, vaikka minä olin jo opetettu tehtävään. Se harmitti, mutta myöhemmin olin tyytyväinen, sillä hain ja pääsin paljon parempaan työhön opiskeltuani ammatin, johon en ollenkaan uskonut aiemmin minulla olevan mahdollisuuksia.
Hain myös hätäkeskustyöntekijän paikkaa ja olin loppusuoralla, en kuitenkaan päässyt. Myöhemmin olin tyytyväinen, sillä en tiedä olisiko se ollut minulle liian rankkaa kumminkin. Nykyinen työkin on vastuullista ja stressaavaa, muttei tarvitse kuitenkaan kuulla kauheista tapahtumista ja osata silti nopeasti auttaa.
Kommentit (31)
Silloin kun yritettiin lasta... Niin kaikki kuukautiset olivat surun aikaa. Ja meillä siis kuitenkin tärppäsi puolessa vuodessa - mutta silti, ne toiveet joka kierrossa!
Jälkikäteen ajattelen, että oli hyvä että juuri tämä tärppäsi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En päässyt kavereiden kanssa saaristoon kalareissulle, kun piti olla illalla baaritiskillä töissä. Tiskille ilmestyi kivan oloinen nainen, joka on nyt ollut vaimoni jo useamman vuoden. Hän ei muutoin käynyt siinä paikassa, joten jos olisin ollut muualla, emme olisi koskaan kohdanneet.
Vaikka kuinka moni asia harmitti aikoinaan, mutta ei missään tapauksessa enää. Jäin kolmikymppisenä kakkoseksi hakiessani erään järjestön toiminnanjohtajan paikkaa, ja myöhemmin selvisi, että organisaatio oli henkihieverissä ja siinä oli paljon piilotettua vikaa: henkilökunnan riitoja, uhkaavia talousvaikeuksia ja kirjaimellisesti lahot rakenteet toimintatiloissa.
Toinen "karkuun päässyt" oli mies, jonka perään haikailin järjenvastaisesti tosi pitkään. Hän oli piessyt naisystäviään ja vaimojaan minua ennen ja jatkoi sitä minun jälkeeni. Minä olin juuri sopivan lyhytaikainen naissuhde välttääkseni kaltoinkohtelun - mies jätti minut, koska olin luonteeltani "hankala" ja sopivampi nainen oli jo löydetty.
Olin todella kiinnostunut eräästä omakotitalosta, joka lopulta myytiin huomattavasti korkeamman tarjouksen yllättäen tehneelle pariskunnalle. Talo pääsi myöhemmin julkisuuteen riitaisana hometalona.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, monen työpaikan suhteen.
Koska sitten lopulta sain sen työn, joka sopii minulle. Jos olisin jossain toisaalla, en olisi tähän hakenut...
Sama yhden nuoruudenrakkauden kanssa. Silloin en uskonut, että tulisin ikinä koskaan milloinkaan enää rakastumaan - mutta tulihan se perhe perustettua. Tämä nuoruudenrakkaus taas ei ole oikein sitoutuvaa tyyppiä. Ei siinä mitään, varmaan elää ihan onnellista poikamieselämää. Mutta oman elämäni olisin hukannut, jos olisin hänen kanssaan väkisin halunnut elämäni jakaa.
Minullakin oli yksi sellainen jalat alta vienyt rakastuminen, jossa ei kyllä ollut mitään toivoa onnistua, sen kariutuminen sattui pahasti, mutta myöhemmin tapasin miehen, jonka kanssa olen yhä, 25 vuotta myöhemmin. Ei ole ihana renttu, mutta ihana muuten.
ap
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun yritettiin lasta... Niin kaikki kuukautiset olivat surun aikaa. Ja meillä siis kuitenkin tärppäsi puolessa vuodessa - mutta silti, ne toiveet joka kierrossa!
Jälkikäteen ajattelen, että oli hyvä että juuri tämä tärppäsi :)
Hyvä asenne :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En päässyt kavereiden kanssa saaristoon kalareissulle, kun piti olla illalla baaritiskillä töissä. Tiskille ilmestyi kivan oloinen nainen, joka on nyt ollut vaimoni jo useamman vuoden. Hän ei muutoin käynyt siinä paikassa, joten jos olisin ollut muualla, emme olisi koskaan kohdanneet.
Mukava tarina teillä ja suurimmalla todennäköisyydellä vielä ihan tottakin, siis että ette olisi tavanneet ilman tuota iltaa. :) Monestihan sitä ei oikein voi tietää, olisiko tiet kohdanneet vaikka samalla paikkakunnalla asuvien kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka moni asia harmitti aikoinaan, mutta ei missään tapauksessa enää. Jäin kolmikymppisenä kakkoseksi hakiessani erään järjestön toiminnanjohtajan paikkaa, ja myöhemmin selvisi, että organisaatio oli henkihieverissä ja siinä oli paljon piilotettua vikaa: henkilökunnan riitoja, uhkaavia talousvaikeuksia ja kirjaimellisesti lahot rakenteet toimintatiloissa.
Toinen "karkuun päässyt" oli mies, jonka perään haikailin järjenvastaisesti tosi pitkään. Hän oli piessyt naisystäviään ja vaimojaan minua ennen ja jatkoi sitä minun jälkeeni. Minä olin juuri sopivan lyhytaikainen naissuhde välttääkseni kaltoinkohtelun - mies jätti minut, koska olin luonteeltani "hankala" ja sopivampi nainen oli jo löydetty.
Olin todella kiinnostunut eräästä omakotitalosta, joka lopulta myytiin huomattavasti korkeamman tarjouksen yllättäen tehneelle pariskunnalle. Talo pääsi myöhemmin julkisuuteen riitaisana hometalona.
Hyviä esimerkkejä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käsikirjoitukset elämästämme on kirjoitettu jo ennen kuin olemme maan kamaralle astuneet.
Vierailija kirjoitti:
Käsikirjoitukset elämästämme on kirjoitettu jo ennen kuin olemme maan kamaralle astuneet.
Saisi kyllä hävetä se, joka on kirjoittanut käsikirjoitukset nälkään kuolleille, murhatuille, sairauksissa kituville ja monin tavoin rääkätyille ihmisille kautta ihmiskunnan historian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP kommentoit mukavan positiivisesti ketjuun vastaajille! Tuli hyvä mieli.
Vierailija kirjoitti:
Käsikirjoitukset elämästämme on kirjoitettu jo ennen kuin olemme maan kamaralle astuneet.
En taida olla samaa mieltä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP kommentoit mukavan positiivisesti ketjuun vastaajille! Tuli hyvä mieli.
Kiitos, nyt minullekin tuli hyvä mieli. Joskus sitä tekee avauksen, johon ei tule vastauksia, huomaan myöhemmin, että ai niin, voisihan sitä vastata, kun ihmiset ovat vaivautuneet avaamaan aiheen ja kirjoittamaan siihen jotain.
ap
Hain Hennalan vastaanottokeskukseen töihin ja näin jälkeenpäin olen todella onnellinen, että en päässyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsikirjoitukset elämästämme on kirjoitettu jo ennen kuin olemme maan kamaralle astuneet.
Saisi kyllä hävetä se, joka on kirjoittanut käsikirjoitukset nälkään kuolleille, murhatuille, sairauksissa kituville ja monin tavoin rääkätyille ihmisille kautta ihmiskunnan historian.
Niillekin oma tarkoituksensa, usko pois.
Yliopistoon pääsin vasta kolmannella hakukerralla, ja olen miettinyt, että opinnot olisivat menneet aika huonosti silloin muutama vuosi nuorempana, kun oli vielä etsimässä itseään ja alkoholi maistui enemmän kuin mikään muu.
En päässyt joulunviettoon Thaimaahan v. 2004. Lennot oli jo varattu, mutta peruin ne, kun sairastuin vakavasti. Painui kyllä ikiajoiksi mieleen se hetki, kun katsoin sairaalassa uutisia ristiriitaisin tuntein. Voin nyt sanoa: "Syöpä pelasti henkeni".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsikirjoitukset elämästämme on kirjoitettu jo ennen kuin olemme maan kamaralle astuneet.
En taida olla samaa mieltä :)
Mulle tämä kaikki on niin selvää pässinlihaa, että ihmetyttää ihmisten vouhotukset kuolemasta ja muusta. Kaikelle on tarkoituksensa ja kuolema on iloinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsikirjoitukset elämästämme on kirjoitettu jo ennen kuin olemme maan kamaralle astuneet.
Saisi kyllä hävetä se, joka on kirjoittanut käsikirjoitukset nälkään kuolleille, murhatuille, sairauksissa kituville ja monin tavoin rääkätyille ihmisille kautta ihmiskunnan historian.
Niillekin oma tarkoituksensa, usko pois.
Meinaatko, että esimerkiksi loismatojen vuoksi sokeutunut ja rampautunut, isäpuolensa pieksämä, viisivuotiaana kuoleva afrikkalainen lapsi jalostuu siinä kärsiessään niin kovasti, että on täyttänyt tarkoituksensa?
Hain kirjoitusten jälkeen kauppaopistoon ja yliopistoon. Olin suunnitellut, että otan kauppaopiston tosissani ja saan sitten niin hyvät paperit, että pääsen kauppakorkeaan. Mutta kuinkas kävikään? Kauppaopisto ei minua halunnut, mutta jonkin ajan päästä tuli kirje yliopistosta, että minut on valittu sinne. No suunnitelmat sitten muuttuivat enkä pyrkinyt enää kaupalliselle alalle.
Kyllä, monen työpaikan suhteen.
Koska sitten lopulta sain sen työn, joka sopii minulle. Jos olisin jossain toisaalla, en olisi tähän hakenut...
Sama yhden nuoruudenrakkauden kanssa. Silloin en uskonut, että tulisin ikinä koskaan milloinkaan enää rakastumaan - mutta tulihan se perhe perustettua. Tämä nuoruudenrakkaus taas ei ole oikein sitoutuvaa tyyppiä. Ei siinä mitään, varmaan elää ihan onnellista poikamieselämää. Mutta oman elämäni olisin hukannut, jos olisin hänen kanssaan väkisin halunnut elämäni jakaa.