Olen epäonnistunut äitinä. Miten jaksaa?

Asenteesi on epäonnistunut. Kuulostaa suht normaalilta nörtti-introverttilapselta, jota ekstoverttiäiti ei ymmärrä. Jospa tukisit häntä hänenä itsenään etkä yrittäisi muuttaa häntä joksikin toiseksi. Jos lapsi on hyperkiinnostunut pelaamisesta, ei se todellakaan tarkoita, että hänestä on automaattisesti tulossa syrjäytynyt pummi! Jessus...

Lassukka tulee varmasti, mutta tuskin pummia sentään.

Hassuinta on se, että jos häviäisit poikasi elämästä, hänestä tulisi pakostakin edes jonkin verran sosiaalisempi.

Oletko myös rakastanut lastasi sellaisena kuin hän on? Jos olet, et ole mielestäni epäonnistunut. Minua äiti ei koskaan hyväksynyt. Tunnen vieläkin itseni nahoissani epäkelvoksi vaikka olenkin ns. yhteiskuntakelpoinen.

Minäkin olen. Mutta jaksamisen suhteen ei ole vaihtoehtoja. Nautitaan vaan muista asioista sitten enemmän, jotta hyvä voittaisi pahan. 

Minkä ikäinen?

Jos jo teini, niin pahempi olisi että luuhaisi illat ties missä, käyttäisi ties mitä päihteitä ja ties missä seurassa.

Siitä voi hyvinkin tulla joku it-nörtti joka pääsee hyville vuositienesteille vaikkei sporttihirmujen pintajengissä pyörikään. Tosin, jos vaimon saa niin voi olla että pelaa liikaa ja vaimo jättää. Ehkä on itse tyytyväinen kuitenkin. Sehän on sen elämä eikä sun.

Toki ymmärrän kyllä että olisi kiva jos voisi olla onnellinen lapsensa menestyksestä sekä koulu- että kaveripiirissä.

Käykö terapiassa? Suomessa ei tunneta sanaa ennaltaehkäisy. 

Sitten itketään kun paskat on jo housuissa = syrjäydytty. Joku laski että syrjäytyneen elämään kuluu noin miljoona euroa. Eikö kannattaisi käyttää osa rahoista auttamiseen ennen syrjäytymistä. 

Osaa vissiin tehdä tietokoneella juttuja, siitä ammatti. Vika ei ole sinun! Samassa tilanteessa on vaikka kuinka monia. Kyse on enemmän temperamentista ja tietyistä ominaisuuksista. Mitä enemmän on niitä tiettyjä ominaisuuksia, sitä todennäköisemmin syrjäytyy.

Nämä ominaisuudet voivat olla: oppimishäiriö (sanoit että hän on erityislapsi?), introvertti luonne, sosiaalisesti kömpelö (ei saa kavereita, pelaa mieluummin kuin tapaa kavereita), joku ulkoinen vika (=kumppani ei pelasta) jne.

Minkä ikäinen kyseessä?

12v ja diagnoosina adhd (ei ylivilkkautta) sekä tunnehäiriö. Löytyy myös oppimisvaikeuksia.

Tietokoneista ei kiinnosta muu kuin pelit.

Koitan hyväksyä että hän ei ole (eikä tule olemaan) samanlainen kuin minä, mutta vaikeeta on.

Syytän myös itseäni hänen diagnooseista koska tupakoin raskauden aikana. Yritin lopettaa, mutta en pystynyt. Stressasin myös kovasti koko raskauden.

Ap

Sinun kannattaa enemmän tutustua lapsen pelaus harrastukseen. Pelit saattavat olla jopa kanava lapselle, joka tuo ystäviä hänelle. Pelaamista pidetään liikaa "pahan alkuna" vaikka hyvin usein se on täysin muuta. Jopa ratkaisu ongelmiin. Pelaako lapsi yksin vai pelaako hän kavereiden kanssa internetin välityksellä? Hyvin monelle pelaaminen auttaa purkamaan ongelmia, stressiä sekä peleissä sinut hyväksytään juuri sellaisena kuin olet. Hyvänä esimerkkinä olet itsekin kirjoittanut viestin internetissä keskustelupalstalle. Lapsesi voi hyvinkin keskustella netin välityksellä omista ongelmistaan pelien sisällä ja käsitellä niitä.

Suosittelen, että tutustut tällaiseen teokseen, kuin "Pelikasvattajan käsikirja". http://pelitaito.fi/pelikasvattajan-kasikirja-julkaistu/

Kirjan saa suoraan luettua netissä ja siitä löytyy paljon tutkimustietoa sekä apua vanhemmille pelaamisesta ja siihen liittyvästä kulttuurista. 

Liika on aina liikaa, mutta pelaaminen ei ole pahasta, se saattaa jopa estää syrjäytymistä. Pelaaminen muunmuassa kehittää hienomotoriikkaa ja kognitiivisia toimintoja. Englannin kielen osaamisesta puhumattakaan. (Tarviiko verrata kuinka paljon kehittävämpää se on kuin esim tv:n katsominen?)

Moni myöskään ei vieläkään usko sitä, mutta nykyään pelaaminen voi olla jopa ammatti. Suomessa on tällä hetkellä noin parisenkymmentä ihmistä, jotka tekevät sitä täyspäiväisesti ja tienaavat varmasti enemmän kuin sinä tai minä. 

Toivottavasti tästä on apua ja tosiaan tutustu tuohon teokseen.

Mitään menneisyydessä olevaa et voi muuttaa. Olet hänen äitinsä NYT. On merkitystä sillä, millainen olet äitinä nyt ja lapsesi tulevaisuudessa. Älä siksi mieti liikaa menneisyyttä, muuta kuin siinä mielessä, mitä nyt haluaisit tehdä toisin lapsen hyväksi.

Viestissä 4 oli tärkein pointti, lapsen hyväksyminen ja rakastaminen. Ei aina helppoa. Mutta se että haluaa tehdä niin, tuntuu jo lapsen puolella hyvältä. Hyväksyminen ja rakastaminenhan ei kuitenkaan tarkoita kaiken sallimista.

Haluaisitko etsiä itsellesi tukea lapsesi äitinä olemiseen esim. kasvatusneuvolasta/perheneuvolasta? Uskon, että se kannattaisi.

Lapselle on tärkeä kokemus se, että aikuinen nauttisi oman lapsensa seurasta. Mitä yhteistä tekemistä teillä voisi olla, joka kiinnostaisi kumpaakin?

Olet jo murehtinut tarpeeksi epäonnistumistasi. Ja onko se edes epäonnistuminen? Tartu nyt tähän hetkeen, näe lapsesi sellaisena kuin hän on ja hyväksy hänet. Kasvata hänet hyviin tapoihin ja toisten huomioonottamiseen. Jos tuntuu, että et jaksa, etsi todella apua.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen?

Jos jo teini, niin pahempi olisi että luuhaisi illat ties missä, käyttäisi ties mitä päihteitä ja ties missä seurassa.

Ei pidä paikkaansa. Ryhmässä juovat nuoret juovat vähemmän ja hallitummin kuin yksinäisyydestä kärsivät nuoret, jotka juovat kotona vanhemmiltaan salassa. Kaveriporukoissa pyöriminen on lapselle hyväksi, ei haitaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen?

Jos jo teini, niin pahempi olisi että luuhaisi illat ties missä, käyttäisi ties mitä päihteitä ja ties missä seurassa.

Ei pidä paikkaansa. Ryhmässä juovat nuoret juovat vähemmän ja hallitummin kuin yksinäisyydestä kärsivät nuoret, jotka juovat kotona vanhemmiltaan salassa. Kaveriporukoissa pyöriminen on lapselle hyväksi, ei haitaksi.

Tämä on kyllä ihan faktaa, joka ei alapeukuttamalla muuksi muutu.

Hyvä, ap, kiitä itseäsi siitä, että olet kaikkeai yrittänyt. Uskon, että ne ponnistukset tuottavat hedelmää, vaikka sitä ei heti huomaisi.

Lähtekääpä yhdessä vaikka hampurilaiselle tai pitsalle ja jätä huolet hevoselle, hevosell on suuri pää.

Vierailija kirjoitti:

Olen kaikkeni yrittänyt, mutta pojasta tulee tod näk syrjäytynyt. Ei ole kavereita. Ei liiku ulkona kun pakolliset koulumatkat. Pelaisi vaan. Ei harrasta. Koulu erityislapsena vie kaiken energian.

Olen tehnyt kaikkeni auttaakseni. Miten hyväksyä tilanne ja miten jaksaa elää sen kanssa että lapsesta ei tule "kunnon kansalaista" vaan tod näk syrjäytynyt yhteiskunnan varoilla elävä pummi?

Hävettää olla epäonnistunut äitinä. Olen paska looseri.

Mitäpä, jos yrittäisit innostaa häntä alkaa opiskella (sitten kun ajankohtaista) pelialaa?

Pelaamisesta noin innostuneelle se voisi olla se oikea juttu.